torstai 4. helmikuuta 2016

Viikko Vierumäellä


Kun saavuimme viikko sitten perjantaina tänne Vierumäelle, ei mulla ollut pienintäkään hajua siitä, mitä olisi edessä. Journalistiliiton kompaktissa ja siistissä mökissä takkoineen (= paistettu makkara) oli jo sinänsä ihan kelvolliset puitteet meikäläiselle. Lauantaina minut kuitenkin  yllätettiin perustellisesti, sillä porukat ottivat mut mukaan Scandic-hotellin keilahalliin. Sinne näkyi saapuvan koko emännän sisarusparvi jälkikasvuineen, mikä ei minua hätkähdyttänyt, mutta keilaaminen oli jotakin aivan uutta. Avustajakoiran statuksellani sain seurata keilakisaa ihan ratojen tuntumassa ja siinähän meikäläinen tsiigaili kaikessa rauhassa, kun emäntä melkein voitti. 
Kisan jälkeen menimme koko poppoo hotellin ravintolaan syömään ja olo oli aika juhlallinen. Istuin pitkän pöydän keskivaiheilla lattialla, emännän ja isännän välissä ja nautiskelin illan mittaan ainakin lohta, paistia ja mustaa makkaraa.
Juhlahumun jälkeen jäimme pienemmällä porukalla mökille ja tekemistä on meiläläisellä edelleen riittänyt. Olen mm. sukellellut lumikinoksissa, käynyt moikkaamassa islanninponeja ja kiivennyt portaita hyppyrimäen laelle katselemaan maisemia. Ihan huippuluokan naisseuraakin olen saanut: tuossa muutaman mökin päässä nimittäin oleilee vaalea lagottonarttu nimeltään Chérie (ks. kuva yllä). Se on sellainen parivuotias, aika villi tapaus. Kärsivällisesti annan sen hyppiä kuonolleni, vaikka yleensä en kenenkään anna. Ollaan nähty jo useamman kerran...




torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden nartut



Tuossa yllä olevassa kuvassa on Tizzi, espanjanvesikoiranarttu, jonka tapasin Haukilahden rannassa viime lokakuussa. Me päästiin heti jotenkin samaan moodiin. Liikkeemme lähtivät niin kuin samaan synkkaan ja olin muutamassa minuutissa menettänyt sydämeni sille. Olin siinä toivossa, että tapailisimme, jos ei päivittäin, niin ainakin muutaman kerran viikossa. Mutta ei. En ole törmännyt Tizziin kertaakaan, vaikka olettaisin sen bunkkaavan jossain näillä samoilla kulmilla. 
Narttujen suhteen on tämä vuosi ollut muuten aika laiha. Ranskalainen ystävättäreni Bloody ei ole käynyt tänä vuonna Suomessa kertaakaan (tosin en minäkään Ranskassa). Kuulin, että se taitaa olla vähän heikossa kondiksessa. Naapurirapun Mollyn suhteen olen jo luopunut toivosta - se ei meikäläisestä kuumene, vaikka mitä tekisin. 
Tylsinä hetkinä muistelen villiä kesää 2010, kun ajelimme Keski-Euroopassa ja meikäläinen herätti narttujen kiinnostuksen missä vaan pysähdyimmekään. No, sain sentään joulutervehdyksen nuoruuden ihastukseltani Dorikselta. Mimmi näyttää olevan tyylikkäässä kuosissa, vaikka on jo 15,5 v.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Halstratun harjuksen nauttinut


            

Kyllä tämä erämaa elämä on toista kuin kuivanappuloiden nauttiminen kaupungissa. Jos eillisaamu alkoi makaronilaatikolla, niin ilta päättyi halstratulla harjuksella. Halstrattua kalaa en harmikseni ole aikaisemmin saanutkaan. Mitä herkkua! Oli siis tajuttoman hyvää ja sama kulinaarishow jatkui aamulla. Toivottavasti senkun jatkuu jes!!!
Kuvassa olevat isännän pyytämät kalat (harjus siinä laitummaisena vasemmalla) on muuten pujotettu meikäläisen löytämään poronsarveen.

lauantai 1. elokuuta 2015

Vätsärin ässä

Kohti Vätsäriä taas, vaikka keväällä häntäni katketessa mietin, pääsenkö sinne enää koskaan. Lopputarkastus ja tapaturman yhteydessä otetut verikokeet osoittivat kuitenkin, että olen ikäisekseni (13 v) huippukunnossa. Vähän heikoksi todettua toista reisilihasta on harjaannutettu uintitreeneillä, joten uskon jaksavani vähän pidemmätkin vaellukset.
Eilen illalla startattin matkaan isännän ja tutun äijäköörin kanssa. Nyt ollaan jo Lapin tunnelmissa, ja aamiainen on nautittu hotelli Ivalon parkkiksella. Nuo folioihin pakatut lihamakaroni- ja maksalaatikot ovat kätevää matkamuonaa. Syön yleensä puolikkaan kerrallaan, tänään oli höysteenä vielä hotellista salakuljetettua pekonia.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vesileikkien kesä



Ennen kuin lähden uiskentelemaan Vätsärin erämaalampiin Suomen Lappiin, pitää mun virittää lyhyt oodi kuluneen kesän kunniaksi. Vaikka ilmat ovatkin olleet koleat, on tässä kesässä ollut yksi mahtava puoli: sinilevää ei nimittäin ole näkynyt meidän nurkilla lainkaan.
Tässä vaiheessa heinäkuuta on meikäläisen meressä kauhominen yleensä jo päättynyt, mutta nytpä ei mikään estä virkistäviä aamu- tai iltauinteja lähirannassa.
Velskolan pitkäjärvi, yksi lempiuimapaikoistani, on kyllä yleensä aina säästynyt sinilevältä ja se on ollutkin eräänlainen varamesta vesikoiran kesälle. Velskolasta on tuo yllä oleva kuva, tämä alla oleva taas on otettu läheisestä Toppelundin rannasta yhtenä varhaisena kesäaamuna.


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uintitreenejä



Muutama viikko sitten, vuosittaisella rokotuskeikalla Tapiolan eläinlääkäriasemalla todettiin, että mullahan on toinen reisilihas vähän huonommassa kunnossa kuin toinen. Isäntäväki mietti ääneen, että mitenkäs sitä saataisiin parempaan kuntoon, ja emäntä sai idean: pääsenkin uimaan nyt lämpimien kelien aikaan joka päivä, jos sää vain sallii!

Ne aloittivat ensin heittämällä keppiä vain muutaman metrin päähän (luulivat taannoisen häntäleikkauksen vielä vaivaavan jotenkin), mutta onneksi ne pian huomasivat, että jaksan kyllä uida pidempiäkin matkoja.

Olen toki aikaisempinakin kesinä käynyt uimassa tiheään, mutta ei se tällaista jokapäiväistä lystiä ole ollut. Olen uimisesta nyt niin innoissani, että alan jo kuuden aikaan aamulla herätellä emäntää päästäksemme ajoissa rantaan. Uiminen sopii meikäläiselle: saan siitä virtaa koko päiväksi ja jaksan vielä illallakin kuljetella kenkiä ja sukkia isäntäväen iloksi (pientä palkkiota vastaan).


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

13-vuotta mittarissa!



Se oli viime keskiviikkona, kun meikäläiselle tuli 13-vuotta mittariin. Isäntäväellä oli sen verran kiireitä, ettei keskiviikkona juuri bailattu (sain toki paketin heti aamulla ja makkaraleivoksen iltapäivällä), mutta vähän juhlavammin kunnnianarvoisaa ikääni huomioitiin vappupäivänä perjantaina.
Isäntäväki laittoi päähänsä koulutusta osoittavat, ajan patinoimat lakkinsa, minulle puettiin omaa koulutustani osoittavat kuulokoiraliivit ja sitten suunnattiin vauhdilla kohti Itä-Helsinkiä, tarkemmin ottaen Rastilan kartanoa. Kartanossa (emännän mukaan se on entinen hiihtomaja) sijaitsee ravintola Lähiö. Kun käväisimme sen terassilla viime kesänä, huomasimme, että ravintolassa oli oma ruokalista koirille. Listaa ei enää valitettavasti ollutkaan tarjolla. Ystävällinen mieshenkilö ilmoitti kuitenkin suureksi helpotuksekseni, että keittiöstä löytyy koirillekin jotakin. Esimerkiksi naudanlihaa kerrottiin olevan tarjolla. Sitä minulle tuotiinkin sitten iso lautasellinen - tuossa kuvassa yllä olen ehtinyt ahmaista annoksesta jo puolet.
Mikäs siellä oli ollessa. Pitkän valkoisen pöytäliinan alta oli mielenkiintoista tarkkailla vappua juhlivaa väkeä. Joukossa oli muutama muukin koira. 
Aterioinnin jälkeen, istuttuamme vielä hetken tuttujen kanssa terassilla, sain käskyn paimentaa pois kartanon pihan kanadanhanhet. Koska olen tuota hommaa harjoittanut kotikulmilla jo muutaman viikon ajan, sujui se minulta leikiten. Eipä lainkaan hullumpi juhlapäivä.