torstai 9. helmikuuta 2017

Hiihtolomalla


Tehtiinpä alkuviikosta pikainen pyrähdys Saariselälle Lappiin, ja tällä kertaa meikäläinenkin pääsi ladulle. Unohtumaton kokemus. Varsinkin siksi, että en ollut aikaisemmin kiskonut emäntää lumihangessa. Olivat hankkineet sellaisen hands free -kuljettimen, jotta minun perässäni pystyi sauvomaan helposti molemmilla käsillä.

Vähän surkuhupaisaa touhua aluksi, sillä eihän me oltu harjoiteltu sitä lainkaan etukäteen. Lähdettiin suoraan alamäkeen ja eihän se emäntä pysynyt pystyssä montakaan metriä meikäläisen lähdettyä laukkaamaan. Ja jos pysähdyin hetkeksi vilkaistakseni taakseni, missä isäntä viipyy, niin emäntäpä muksahti siinä samassa selälleen. No, oli meillä hauskojakin hetkiä. Parhaimmillaan pääsimme oikein hyvään rytmiin, ja emäntä nousi ylämäet kuin keiju minun ollessani vetoapuna. 




Sen kummemmin itseäni korostamatta kerron näin vain ohimennen, että sain runsaasti positiivista huomiota tunturikeskuksen ulkomaalaisilta vierailijoilta. Erityisesti japanilaiset suorastaan syöksyivät kimppuuni, missä tahansa he vain näkivät meikäläisen. Kaikki tuntuivat haluavan yhteiskuvaan kanssani, ja rapsutuksia, halauksia sekä suukottelua riitti lähes ärsyyntymiseni asti. Yritin kyllä säilyttää malttini parhaani mukaan, sillä ymmärsin jotenkin turistien hurmioituneen kiinnostuksen eksoottista olemustani kohtaan.

Lopuksi vielä mainittakoon, että Norwegian Air otti varsinkin paluumatkalla kiitettävällä tavalla huomioon kuulokoiran statukseni. Isäntäni avustajana minut päästettiin koneeseen yhdessä hänen kanssaan ennen muita. Koneen viimeiselle riville oli minulle varattu riittävästi tilaa ja lentoemännät kävivät aina välillä kyselemässä kuulumisiani. 

Koska tahansa lähtisin uudelleen samanlaiselle reissulle. Kunhan harjoitellaan yhteishiihtoa ensin täällä etelässä tasamaalla, niin tunturihiihtokin sujuu paremmin.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Marraskuun parhaat palat




Marraskuun viimeinen ilta on aluillaan, joten nyt on aika skrivata talteen kuukauden parhaat palat. Ensinnäkin, pääsin pitkästä aikaa ravintolaan sisätiloihin syömään. Tämä tapahtui isännän päivän kunniaksi marraskuun toisena sunnuntaina ja paikka oli Trattoria Sogno Töölöntorinkadulla Helsingissä.  Ravintolan tunnelmaa voi luonnehtia rennoksi sekä miellyttäväksi, ja haistoin paikalla olevan muitakin karvakuonoja. Lähikosketukseen en kuitenkaan muiden kanssa päässyt. Viihdyin hyvin: henkilökunta toi meikäläiselle vesikupin kuonon eteen ja isäntä jakoi suopesti omasta paististaan osan minulle. Olisin viihtynyt Sognossa pidempäänkin, mutta isäntäväki halusi kiirehtiä taidenäyttelyyn. Todettakoon siitä vain sen verran,  että olen enemmän musiikkimiehiä. 
Marraskuun toinen huippuhetki oli se, kun gimmakaverini Peppi tuli meille visiitille. Se oli taas niin magee kuin se vaan voi olla. Kävi suoraan pehmoleluvalikoimani kimppuun ja soitteli kaikkia, joista vain irtosi ääni. Katselin sen touhuja mykistyneenä, vaikka tunnustettakoon, että kyllä se sai meikäläisen kuumenemaan niin, että mut pistettiin hetkeksi toiseen huoneeseen jäähylle. En usko kuitenkaan loukanneeni sen tunteita, sillä erosimme ihan frendeinä.




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Rento olo

Syysillat ovat pimenemässä,  mutta se ei haittaa meikäläistä,  sillä kuulun niihin tyyppeihin, joilla on eniten virtaa juuri illalla. Yleensä siinä klo 22 aikoihin alan etsiskellä eteisestä jotakin kuljetettavaa,  kuten esimerkiksi mainoksia,  lehtiä, kenkiä, tossuja, villasukkia jne. Kiikutan niitä isännälle ja emännälle pienen palkkion toivossa. Usein vien kenkäparista ensin toisen kengän ja sitten toisen,  sillä näin saan tuplapalkkion. Ne kutsuvat minua postipojaksi. Postipojan hommia saatan tehdä sellaisen puolisen tuntia. Sitten vasta käyn yöpuulle.
Eilen oli vähän toisenlainen ilta. Meillä kun kävivät kyläilemässä serkkutyttöni,  portugalinvesikoirat Ida ja Nella. Tytöt pitivät sellaista showta neljästä eteenpäin, että kun ne alkuillasta lähtivät, olinkin jo aika poikki. Rentona lepäilin lempimatollani ja jätin postipojan hommat väliin.


perjantai 2. syyskuuta 2016

Syystunnelmia

Meikäläisellä siirtyminen syystunnelmiin ei ole sujunut täysin odotusten mukaisesti.  Sain nimittäin viime keskiviikkona oudon ja yllättävän heikotuskohtauksen,  joka kesti melkein koko päivän.  Olin aivan voimaton,  ruoka ei maistunut eikä oikein juomakaan. Lenkkeilykin tuntui vastenmieliseltä,  mikä sai isäntäväen huolestumaan.  Kuulin niiden puhuvan lääkäriin lähdöstä,  mikä sinänsä ei minua harmittanut. Kuitenkin aikani levättyäni aloin pikkuhiljaa virkistyä. Iltalenkin käynnistyessä olin jo sen verran voimissani,  että kiskoin isännän lempiterassilleni Haukilahden rantakahvilaan.  Siellä vasta alkoi vesikin maistua ja hörpin tyhjäksi yhden koirankupillisen.
Näiden tapahtumien johdosta minua on nyt tarkkailtu tavallista tiiviimmin parin päivän ajan. Tänään pääsin emännän mukana hänen työpaikalleen.  Alan jo viihtyä Finnair Lecturassa: siellä on mukavia tyyppejä, joilta saan rapsuja pitkin päivää.


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Iltauinti Myllyjärvellä



Monissa Espoon järvissä on tullut tässä vuosien varrella polskittua, mutta toissailtana ensimmäistä kertaa Myllyjärvessä. Se sijaitsee käsitykseni mukaan jossakin Bodomin ja Velskolan pitkäjärven välimaastossa, missä olemme kyllä muuten lenkkeilleet paljon.
Myllyjärveen ei muuten pulahdetakaan ihan helposti: järvi sijaitsee korkealla harjanteella, minne noustaan parkkipaikalta lähtevää polkua pitkin. Noin 300 metriä veikkaisin sen pituudeksi. 
Koska ilta oli lämmin, kävivät läähätyskierrokset jo korkeina, kun minut viimein vapautettiin hihnasta. Siitä sitten suora syöksy järveen, minne sain vielä polttopuun valesaaliikseni. Myllyjärvelle lähden uudestaan koska tahansa.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Uusi tuttavuus


Meikäläisellä ei ole juhannusheilaa (ainakaan vielä toistaiseksi), mutta eräänlaisia virityksiä on kyllä ollut.
Viime sunnuntaina nimittäin tutustuin aika mahtavaan daamiin, Peppiin. Se on tuollainen mäyris (ks. kuva) ja jo 11 v, mitä ei kylläkään sen menosta huomaa.
Käväistiin samassa jengissä Iso Vasikkasaaressa ja Peppi näytti pelkäämättömän luontonsa heti Haukilahden satamassa, kun se yritti hypätä laiturin kaiteelle (meitsi oli ihan että vow...). Saarella se joi lätäköistä, juoksi suinpäin rantaan ja nuuhki lampaita törkeän uteliaasti. Meikäläisellä kun on vähän harkitsevampi ote asioihin, niin tuollaiset stadilaisgimman irtiotot saivat tuntemaan pientä hämmennystä.
Kun muu jengi ruokaili, pääsin Gula Villanin terassilla tekemään lähempää tuttavuutta Peppiin. Ihana daami, meikäläinen oli ihan myyty. Kaiken huipuksi se tuli saariretken jälkeen käymään vielä meidän kämpillä. Hyvä tyyli sillä oli sielläkin: se teki täydellisen inventaarion pehmolelukokoelmassani, heitteli tavarat huiskin haiskin ja irrotteli pehmolelusoittimista mahtavia soundeja. Jään odottamaan jälleennäkemistä.

torstai 19. toukokuuta 2016

14-vuotistarkastus




Kävin tänään noin vuoden tauon jälkeen lekurissa. Syy oli ihan perinteinen vuosittainen kuntotarkastus ja rokotusten päivitys. Siinä samalla katsottiin vähän meikäläisen hampaita ja kuunneltiin sydäntä. Hampaat olivat, niin kuin osasin arvatakin, ihan huippukunnossa. Olen nimittäin jokin aika sitten siirtynyt käyttämään sähköhammasharjaa. Mukavasti hyrräävä, mutta tehokas kapine.
Pumpussakaan ei ollut mitään vikaa, lekuri kertoi sen pumppaavan tasaisen varmasti. No, enpä ole huomannutkaan mitään heikotukseen tai väsymykseen viittaavaa.  Kuulin emännän kyselevän silloin tällöin rahisevasta hengityksestäni. Lekurin vastaus tiedusteluun ei ollut kovin imarteleva, sillä hän kertoi rahinan ja rohinan johtuvan löystyneestä kurkkutorvesta tai jostakin sentapaisesta... Heikentyneestä  kuulostani he keskustelivat myös. TÄ?!!! Kuulin ainakin ihan tarkkaan, mistä he puhuivat, joten en tiedä, mistä oikein on kysymys.

Se 14-vuotispäiväni oli muuten jo joitakin viikkoja sitten ja juhlistin sitä heti aamusta heittämällä talviturkin Haukilahteen (ks. kuva alla). Päivään liittyi muitakin juhlallisuuksia, kuten esim. isännän leipoma goudajuustolla päällystetty maksalaatikkokakku. Sen kruunasivat savulohirullista tehdyt kynttilät.

Jos katsoo tarkkaan tuota yllä olevaa kuvaa, huomaa, että kello on noin 16.18. Samaan aikaan on juuri alkanut vuoden 2016 MM-lätkäkisojen Suomi-Tanska-matsi Pietarissa. Minunkin olisi pitänyt olla jo seuraamassa matsia oman TV:n ääressä, mutta lekurin muiden kiireiden vuoksi en ole. Ajoimme heti kuvan oton jälkeen vauhdilla kotiin ja pääsin mukaan lätkäjännitykseen ensimmäisen erän loppuminuuteille. Hyvinhän se meni, hyvä Leijonat! Päästään jännittämään vielä viikonlopun finaalieriin.