keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Vesileikkien kesä



Ennen kuin lähden uiskentelemaan Vätsärin erämaalampiin Suomen Lappiin, pitää mun virittää lyhyt oodi kuluneen kesän kunniaksi. Vaikka ilmat ovatkin olleet koleat, on tässä kesässä ollut yksi mahtava puoli: sinilevää ei nimittäin ole näkynyt meidän nurkilla lainkaan.
Tässä vaiheessa heinäkuuta on meikäläisen meressä kauhominen yleensä jo päättynyt, mutta nytpä ei mikään estä virkistäviä aamu- tai iltauinteja lähirannassa.
Velskolan pitkäjärvi, yksi lempiuimapaikoistani, on kyllä yleensä aina säästynyt sinilevältä ja se on ollutkin eräänlainen varamesta vesikoiran kesälle. Velskolasta on tuo yllä oleva kuva, tämä alla oleva taas on otettu läheisestä Toppelundin rannasta yhtenä varhaisena kesäaamuna.


sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uintitreenejä



Muutama viikko sitten, vuosittaisella rokotuskeikalla Tapiolan eläinlääkäriasemalla todettiin, että mullahan on toinen reisilihas vähän huonommassa kunnossa kuin toinen. Isäntäväki mietti ääneen, että mitenkäs sitä saataisiin parempaan kuntoon, ja emäntä sai idean: pääsenkin uimaan nyt lämpimien kelien aikaan joka päivä, jos sää vain sallii!

Ne aloittivat ensin heittämällä keppiä vain muutaman metrin päähän (luulivat taannoisen häntäleikkauksen vielä vaivaavan jotenkin), mutta onneksi ne pian huomasivat, että jaksan kyllä uida pidempiäkin matkoja.

Olen toki aikaisempinakin kesinä käynyt uimassa tiheään, mutta ei se tällaista jokapäiväistä lystiä ole ollut. Olen uimisesta nyt niin innoissani, että alan jo kuuden aikaan aamulla herätellä emäntää päästäksemme ajoissa rantaan. Uiminen sopii meikäläiselle: saan siitä virtaa koko päiväksi ja jaksan vielä illallakin kuljetella kenkiä ja sukkia isäntäväen iloksi (pientä palkkiota vastaan).


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

13-vuotta mittarissa!



Se oli viime keskiviikkona, kun meikäläiselle tuli 13-vuotta mittariin. Isäntäväellä oli sen verran kiireitä, ettei keskiviikkona juuri bailattu (sain toki paketin heti aamulla ja makkaraleivoksen iltapäivällä), mutta vähän juhlavammin kunnnianarvoisaa ikääni huomioitiin vappupäivänä perjantaina.
Isäntäväki laittoi päähänsä koulutusta osoittavat, ajan patinoimat lakkinsa, minulle puettiin omaa koulutustani osoittavat kuulokoiraliivit ja sitten suunnattiin vauhdilla kohti Itä-Helsinkiä, tarkemmin ottaen Rastilan kartanoa. Kartanossa (emännän mukaan se on entinen hiihtomaja) sijaitsee ravintola Lähiö. Kun käväisimme sen terassilla viime kesänä, huomasimme, että ravintolassa oli oma ruokalista koirille. Listaa ei enää valitettavasti ollutkaan tarjolla. Ystävällinen mieshenkilö ilmoitti kuitenkin suureksi helpotuksekseni, että keittiöstä löytyy koirillekin jotakin. Esimerkiksi naudanlihaa kerrottiin olevan tarjolla. Sitä minulle tuotiinkin sitten iso lautasellinen - tuossa kuvassa yllä olen ehtinyt ahmaista annoksesta jo puolet.
Mikäs siellä oli ollessa. Pitkän valkoisen pöytäliinan alta oli mielenkiintoista tarkkailla vappua juhlivaa väkeä. Joukossa oli muutama muukin koira. 
Aterioinnin jälkeen, istuttuamme vielä hetken tuttujen kanssa terassilla, sain käskyn paimentaa pois kartanon pihan kanadanhanhet. Koska olen tuota hommaa harjoittanut kotikulmilla jo muutaman viikon ajan, sujui se minulta leikiten. Eipä lainkaan hullumpi juhlapäivä.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Häntä poikki



Aika dramaattisia käänteitä on koettu viime viikkoina, sillä meikäläinen on menettänyt noin puolet hännästään. Nyt kun asiaa katselee taaksepäin, voi siinä nähdä jotain huvittavaakin, mutta tapahtumahetkellä ei ketään kyllä naurattanut. 

Rankka episodi käynnistyi siitä, kun tulimme isännän ja kauppakassien kanssa ulos hissistä, ja porrastasanteella odottikin täytenä yllätyksenä naapurin kissa. Kaikkien refleksit taisivat käydä vähän hitaalla ja sen seurauksena häntäni jäi hissin oven väliin. Kiljaisin niin kovaa tuskasta, että jalkaleikkauksesta toipuva emäntänikin ampaisi sohvalta jaloilleen. Häntäni suihkutti verta kaaressa niin rappuun kuin meidän eteiseen. Emäntä tyrkki minut kylmään suihkuun ja isäntä etsi sidetarpeita. Saivat lopulta hännän pakettiin ja minä kävin levolle.

Ensimmäisen kymmenen päivän aikana toivuin hyvää vauhtia, mutta sitten äkättiin, että hännänpäästä olikin nikamia murtunut. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä lääkärin pakeille. Suunnistimme ensimmäisen vapaan ajan saatuamme Viikin eläinsairaalaan, koska siellä on mageimmat laitteet. Antibiootteja ja kipulääkkeitä kainalossa sekä leikkausajankohta sovittuna palattiin takaisin. 

Päivät ennen leikkausta olivat vähän tuskaisia ja lymysinkin enimmäkseen keittiön pöydän alla. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin ja häntää säästettiin amputoinnista huolimatta kohtuullisesti. Eivätpä ne ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeenkään olleet herkkua, sillä minun oli pidettävä sitä helvetillistä kauluria päässäni. Kipu läpäisi kropan joka kerta, kun häntä vähänkin hipaisi mitä tahansa. 

Nyt on tikit poistettu ja loppukontrollissa käyty. Lääkärin mukaan amputointi onnistui hyvin, ja kyllä tässä pikkuhiljaa tunnen itsekin oloni aika normaaliksi. Sen vaan sanon kaikille, että pitäkää hyvää huolta hännästänne!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Emoa moikkaamassa



 
    Kuvassa vasemmalla meikäläinen, 12,5 v, 
    oikealla Solana, 17,5 v.

Siitä on reilut kymmenen vuotta, kun viimeksi näin biologisen äitini eli emoni Solanan. Itse asiassa luulin, ettei henki hänessä enää pihise, mutta väärässä olin. Kun isäntä ja emäntä saivat kuulla, että Solana, 17,5 v, on vielä voimissaan, innostui meidän lauma lähtemään tervehdyskäynnille hänen luokseen.

Viime viikonloppuna sitten suuntasimme lumimyrskyn riehuessa kohti Leppävirtaa ja siellä kasvattajani Sirpan (Ay Picaro-kennelin omistaja) upeaa hirsimökkiä. Kun lähes viiden tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme perille, ei tuntunut yhtään hullummalta päästä harppomaan puuterinkevyeeseen lumeen, keskelle puhdasta luontoa. 

Mökillä oli ihan villi tunnelma, sillä Sirpan omien veskarinarttujen lisäksi siellä oli vierailulla myös urospentu Jaska. Solana tuli sitten isäntänsä ja emäntänsä kanssa tervehtimään meitä myöhemmin. En tiedä oikein miten kuvailisin tuota kohtaamista. Solana näytti niin pieneltä ja hauraalta meikäläisen rinnalla, mutta pippurisuutta ei häneltä kyllä puuttunut. Itse asiassa en päässyt häntä juuri metriä lähemmäs, sillä muori aloitti armottoman räksytyksen, jos tulin liki. Enpä muuta voinut kuin tuntea suurta kunnioitusta häntä kohtaan.


   Meikäläinen luikkii karkuun emonsa räksytystä.

Seuraavana päivänä, käytämme ensin metsälenkillä Sirpan, narttujen ja Jaskan (se oli loppujen lopuksi ihan siedettävä pikkuheppu) menimme vielä moikkaamaan Solana-muoria. Hänen vastaanottonsa ei ollut yhtään sen lämpimämpi kuin edellisenäkään päivänä. Jotenkin onnistuin livahtamaan ohi kaikkien katseiden keittiöön, missä sijaitsi muorini ruokakuppi. Hotkaisin sen sisältämän herkullisen naksu-nakki-sekoituksen vähän niinkuin hetken mielijohteesta ja kipaisin emoni räksytyksen saattelemana takaisin ulos.

Paluumatkalla olin kaikesta kokemastani niin uupunut, että koisailin auton takapenkillä koko loppumatkan kotiin.


torstai 2. lokakuuta 2014

Hanhipaimenen syyslaulu

                   

Kuten useimmat tietävät, uurastin lähes koko alkukesän Pattisten pellolla paimentaen pois kaikki pellonvaltausta yrittäneet valkoposkihanhet. Bjursissa viettämäni lomaviikon aikana hanhet olivat vallanneet pellon uudelleen ja urakka alkoi alusta. Nyt hanhet ovat lähteneet kesälaitumille ja meikäläisellä on vähän toimeton olo. Ei tässä voi kuin sjungailla, että:
"Lehti puusta variseepi, 
päivä yötä pakenee
Lintu pieni syksyn tieltä 
kesämaille rientelee
Minä pieni hanhipaimenpoika
lentohon en pääsekään
Tänne, tänne jäädä täytyy
syksyhyn ja pimeään"

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Bjursvikin hiekat

Ke

Tämän viikon tsimmailen Bjursvikin hiekkarannalla Inkoossa. Meitä on täällä vähän isompikin gombo, suomalaisia ja ranskalaisia, isossa valkoisessa talossa. Noiden ihmistyyppien lisäksi täällä on yksi vähän varttuneempi kilpikonna, jonka nimi on Kalle. Kun Kalle on vapaana, tehtäviini kuuluu katsoa vähän sen perään. Teen tätä kevyttä kesäduunia ihan ruokapalkalla. 
Lämpöttila on tällä viikolla ollut keskimäärin +28C joka päivä. Tsimmailu ja kylmä suihku heti sen päälle ovat pitäneet meikäläisen virkeänä helteestä huolimatta.