Joulu on halien aikaa

En ihan tarkkaan tajua mitä joulu merkitsee. Tiedän kyllä milloin se alkaa: silloin, kun se valtava vihreä kasvi kannetaan sisään ja kaikki hyörivät ja pyörivät touhuten jotain tärkeää.

Jouluaattoaamuna lähdimme jo seitsemän aikoihin kohti mummolaa. Ulkona oli hiljaista ja pimeää ja suunnistimme Jorvin nurkilta Ingaksen pappilan läpi kohti Pihlajarinnettä. Saara-mummolta sain maistiaispaloja kinkusta ja joululahjaksi oman makaronilaatikon! Parasta mitä tiedän on Saara-mummon makaronilaatikko. Puolen päivän jälkeen, kun muut olivat käyneet hautausmaalla ja minä vahtinut taloa, pääsimme Juhani-enon kyydissä takaisin kotiin. Hyörinä ja pyörinä alkoi taas ja loppui vasta, kun Otso ja Satu tulivat meille joulunviettoon. Sitten mammakin rauhoittui ja minä yritin tehdä parhaani tullakseni nähdyksi muiden nauttiessa omista jouluherkuistaan. (Olihan minulla se makaronilaatikko, mutta sen hotkaisin hetkessä...)

Kun väki oli päässyt ruokapöydän äärestä, alettiin katsoa videota, mikä minusta oli käsittämätöntä, sillä kuusen alusta oli täynnä paketteja. Tiesin, että jotkut niistä olivat aivan varmasti minulle ja yritin vaivihkaa päästä availemaan niitä. Siitä seurasi kuitenkin vain jyrkkiä kieltoja kunnes viimein video loppui ja meille ryntäsi sisään kovaääninen tonttu. Sillä oli Audi-lippalaakki päässä ja se esitteli itsensä Audi-tontuksi. Vihdoinkin pääsin pakettien kimppuun ja nopeassa tahdissa avasin omani (herkkupaloja ja hauska-pusseja). Sen jälkeen avitin mielelläni muitakin pakettien aukaisussa. Meidän väki valvoi melkein aamuun asti pelaten seurapelejä, eikä minunkaan nukkumisestani tahtonut tulla mitään.

Joulupäivänä saimme vielä vieraaksemme Erkki-sedän ja sitten kun hän oli lähtenyt kotiin, löhöilimme sohvilla joulusuukkoja antaen. Olin oikealla halituulella enkä olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Tapaninpäivänä pääsin suukotttelemaan Tuihtiakin, joka oli palannut Suomeen kahden viikon Espanjan reissulta.

Lumi tuli

Ensilumi tuli viime viikolla Espooseen. Se on mukavaa, sillä tykkään lumesta ja kylmyys ei haittaa mua yhtään. Haavakin on parantunut melkein huomaamattomaksi, vain tuo oikeassa kyljessäni olevan läntti jonka kohdalta karva on lyhyempi, paljastaa, että siinä se patti oli.

Lauantaiaamuna Haukilahden rannoilla oli jo vähän jäätä, joten päätettiin iltapäivällä lähteä mamman ja Tuihtin kanssa syöttämään sorsia. Haettiin K-Sorsakivestä sämpylöitä ja suunnattiin rantaan. Aurinko paistoi ja meri näytti upealta. Löydettiin muutamastakin lahden poukamasta nälkäisiä sorsia ja Tuihti heitti niille sämpylää oikein olan takaa.

Toipilaana

Se patti on nyt leikattu. Ja se osoittautui talirauhaseksi. Ei siis mitään vakavaa, emollani Solanalla on ollut samanlainen, ja melkein samainikäisenä.

Haava on mahtava, siinä on viitisentoista tikkiä (ks. kuva). Sain tänään laastarin pois, mutta tuota muovista pönttöä joudun pitämään päässä vielä kymmenen päivää. Kyllä siihen pikkuhiljaa tottuu, sohvan kulmalla siitä saa mukavan nojan. Liikkumista se vähän haittaa, koska törmäilen huonekaluihin ja ovenkulmiin tämän tästä. Mutta on tästä "sairiksesta" jotain iloakin: huomaan että minulle jaetaan herkkuja enemmän kuin yleensä.

Kuulumisia kuulakentän laidalta

Oltiin eilen heittämässä kuulaa Haukilahden boccia-kentällä. En tosin tarkkaan ymmärtänyt omaa rooliani, sillä muut heittelivät palloja ja minä jouduin seuraamaan touhua sivusta. Välillä sain napattua kuulan niiltä ja tumppasin sitä voimalla syvemmälle hiekkaan, mutta suurimman osan ajasta vartioin kenttää.

Fiilikset eivät muutenkaan olleet parhaat mahdolliset, sillä oltiin aamupäivällä oltu lääkärissä sen takia, että mulla on patti kyljessä. Se leikataan ensi torstaina. Todennäköisesti se on joku harmiton rasvapatti, mutta sen poisto vaatii kuitenkin nukutuksen. Ja mikä tylsintä: joudun sen jälkeen kulkemaan pari viikkoa tötteröpäässä jotta en vaan itse rupeaisi parantelemaan haavojani.

Velskolassa

Meillä on soutuvene Velskolan pitkäjärvellä mutta emme ole ehtineet sinne yli vuoteen. (Saattaa osaksi johtua siitä, että viimeksi kun kävimme siellä tein pienen seikkailun ja laitoin isäntäväkeni juoksemaan pitkin metsiä minua etsien puolentoista tunnin ajan.) Eilen sitten läksimme sinne ja muistin mestat jo kaukaa. Venekin oli melkein entisellään, mitä nyt vähän rähjääntynyt ja ampiaisten valloittama.

Suunnistimme soutaen omalle tutulle nuotiopaikallemme, korkean kallion laelle. Siellä on mun vanhat keppijemmat ja tutut kanervikot. Niiden keskelle on lokoisaa levähtää, kun on aikansa touhunnut ja tutkinut maastoa. Autoin Timoa nuotion rakentamisessa pilkkomalla isoja keppejä pienemmiksi. Puut olivat märkiä ja savuttivat kunnolla. Kun viimein saatiin hiillos aikaan, isäntäväki lämmitti siinä lammaspihvejä ja sain minäkin osani. Hyvä päivä, tultiin kotiin vasta illan pimetessä ja nukuttiin kuin tukit.

Lammilla taas.

Upea sunnuntaisää heti aamusta alkaen. Oltiin mamman kanssa Haukilahden rannassa lenkillä ja todettiin, että nyt on parasta lähteä ja heti Nuuksioon. Nyt oli Tuihtikin messissä ja piti vähän suostutella sitä, että se ehti hotkaista aamupalan riittävän nopeasti, koska meillä oli kiire! Samaan mestaan suunnattiin taas kuin viimeksikin: ensin murkinalle Kaitalammelle ja siitä sitten Halkolammelle.

Kaitalammella törmäsin Rasmukseen, vanhaan kamuun Tontunmäen ajoilta. Se on yksi niitä harvoja heppuja, joita siedän. Johtuu varmaan siitä, että se on kuohittu. Nuuhkittiin nopeasti viimeisimmät kuulumiset, sitten se jatkoi isäntäväkensä kanssa matkaa. Ne olivat jo lähdössä, mutta me oltiin vasta tultu. Popsittiin siinä vähän lohta ja moikkailin muutamia muitakin koiraheppuja. En jaksanut uhota kellekään sillä sää oli niin upea eikä ruuassakaan ollut valittamista.

Halkolammella leikimme Tuihtin kanssa rofea ja poldea. Tuihti oli rosvo ja mä olin poliisi. Olinkin aika hyvä skoude, löysin sen ilman suurempia ongelmia. Timokin leikki rofea, se oli vähän vaikeampi tapaus, mutta löysinhän mä sen lopulta.

Nuuksiossa

Mamma ja Timo olivat eilen Tallinnassa raitiovaunuajelulla ja minä olin yksin kotona iltapäivään asti. Otso kävi nimittäin lenkillä kanssani ja istui meillä jonkin aikaa, mutta sitten odottelin taas yksin ikkunassa isäntäväen kotiinpaluuta, mikä tapahtui vasta lähempänä puolta yötä.

Ehkä niillä oli vähän huono omatunto siitä, että olivat jättäneet minut yksin, koska tänään heti aamusta lähdimme Nuuksioon. Menimme Elielinaukiolta bussilla 345 Kaitalammelle ja muistin paikan välittömästi: täällä kävimme muutama vuosi sitten sieniretkellä, Timo löysi silloin valtavan herkkutatin.

Kävelimme lammen etelärantaa niin pitkälle kuin tietä riitti ja jäimme sitten keittokatokselle syömään eväitä. Minulle oli varattu murkinaksi uutta koiran muonaa, Eagle Packia, josta kyllä pidän. Isäntäväki lämmitti lohipaloja tulella ja sain osani niistäkin. Sienisalaatti ei oikein maistunut, mutta mamman Tallinnasta tuomat metwurstipötkylät kruunasivat aterian.

Kaitalammelta siirryimme tien toisella puolella sijaitsevalle Halkolammelle. Aurinko paistoi ja lampi oli aivan tyyni. Telkät pyrähtelivät lammella ja metsästä pyrähteli tuon tuostakin kaikenkokoisia sienestäjiä. Niillä näkyi olevan ämpärit täynnä sieniä, mutta me ei tällä kertaa oltu tultu sienestämään. Lorvimme aikamme lammen ympäristössä ja löysimme lopulta mukavan levähdyspaikan korkealta kalliolta (ks. kuva). Hieno päivä, olisimme varmaan voineet olla metsässä iltaan asti, mutta Timolla oli kiire katsomaan Formulaa.

Viikko Vätsärissä

Lapissa sitten käytiin. Startti oli klo 4.00 aamuyöstä Haukilahdesta, perillä Sevettijärven pohjoispuolella Vätsärin erämaan reunalla puoliltaöin ja takana 1400 km. Tuli haisteltua tampereet, jalasjärvet, oulut, sodankylät, ivalot ja mitä niitä bensa-asemia nyt onkaan.

Tykkään autokyydistä kuin vesikoira vinkulelusta varsinkin jos mennään yli sataa. Mulla on sellainen sisäänrakennettu nopeusmittari että alle sadan kilometrin nopeuksissa olen opetellut läähättämään. Eli jos ei mennä tarpeeksi kovaa niin sitten läähätän ja ehkä pyörin lisäksi hieman ympyrää. Aika usein mentiin sataa.

Mun kuskeina oli Pekka ja Matti, veljeksiä, niillä on sama emo ja sitten vielä vielä laumanjohtaja Timo. Ukot punnitsivat rinkkansa ennen metsään painumista. Reilu 30 kiloa oli per äijä. Mulla oli kyllä paras rinkka siinä oli kilo kaksataa kuivamuonaa. Samana yönä mentiin muutama kilometri ekaan leiriin polkua pitkin. Polulla kuljen hienosti kärkimiehen takana varsinkin kun mulle koko ajan hoetaan että nooa taakse nooa takana nooa et mene eteen...höh..mutta onneksi loppureissu 6 päivää mentiin poluttomassa erämaassa ja siellä mä menen minne mun kuono näyttää. Muutama sata metriä olen laittanut rajaksi niin et mä haistan ukot ja ne ei eksy. Viikon aikana mä haistoin ne päivä päivältä paremmin. Onkohan mun hajuaisti kehittynyt? Jos PORO tuli liian lähelle laumaa niin se sai kyllä kunnon kyytiä. Jotkut niistä oli laittanut nerokkasti kellon kaulaan joten ne huomasi tosi helposti. Haukilahden tyhmät puput voisivat ottaa tuosta oppia, miksei kurretkin.

Kuusi päivää ilman hihnaa ja havaintoja muista ihmisolennoista. Nukuttiin päivät ja kalastettiin yöt. Söin harjusta, taimenta, haukea, ahventa, meetwurstia ..eihän meikäläinen nyt pelkää kuivamuonaa. Lämmintä oli 29 astetta parhaimmillaan. Tämä uusi lyhyt turkki toimi tosi hyvin, kiitokset vielä kimmafrendin emännälle.

Vätsäri on oikea vesikoiraparatiisi lampia puroja järviä jokia joka puolella eikä koiraruksikylttejä missään!

Taivasalla nukuttiin koko vikko, vain pari kertaa pojat laittovat mulle laavun pystyyn. Mä menin aina ekana matin tai pekan makuualustalle. On se kumma kun siitä joutu lähtemään vaikka kuinka irvistelin. Ei ne toopet tajua paikkaa laumassa - vielä vaatii hieman arvojärjestys koulutusta. Laumanjohtaja Timo voisi naksuttimella jeesata.

Kotiin tultiin Pekan appiukon Valton ja Raanujärven kautta. Valto oli laittanut mulle hirvihöystöä. Jo oli hyvää. Sai sitä pojatkin maistaa. Kotona olin lauantaina puoli yhdeksältä, juuri sopivasti iltalenkille! Valjaat ja hihna päälle ja tarkistamaan jospa se lapin porokellovillitys olisi tarttunut Espoon haukilahden pupuihin.

Kohti Lappia uudessa lookissa

Tänään lähdetään Timon, Matin ja Pekan kanssa kohti Lappia. Olen saanut oman rinkan, kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on, että kannan siinä omat muonani, kun vaellamme lammelta toiselle kalojen perässä. Mammalla ja Timolla oli vähän erimielisyyttä siitä, miten paljon muonaa pystyn kantamaan. Ohjeitten mukaan saisin kantaa kaksi kiloa, mutta mamma ehdotti alkuun kiloa. Sen näkee sitten tosi tilanteessa.

Kuvasta näkyy myös, että minulta on kynitty se villi kesäturkki. Bailan ja Doriksen emäntä Pia kävi tiistaina meillä trimmaamassa minut ja opetti samalla trimmausta isäntäväelle. Meinaavat yrittää jatkossa itse leikata turkkini. Kolme tuntia kesti, että minut saatiin tähän kuosiin. Hieno homma, eivät tartu Lapin reissulla risut ja männynkävyt turkkiini.

Retkikohteena Rövaren

Eilen pääsimme vihdoinkin saarelle nimeltä Rövaren. Olemme yrittäneet tehdä sinne retkeä jo pitkään, mutta aina on sattunut jotain vastoinkäymisiä, jotka ovat saaneet meidät jäämään lähempänä oleviin saariin tai matka on muuten vain peruuntunut.

Aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi voimakkaasti kun astuimme Aurorasta saaren kamaralle. Kiersimme (minä, mamma, Timo ja Tuihti) kallioisia rantoja kunnes löysimme suojaisimman paikan. Näkymä sieltä oli suoraan Suomenlahdelle ja katselimme mielenkiinnolla vesilintuja sekä purjeveneitä, jotka sinnittelivät eteenpäin kovassa tuulessa.

Timo heitteli virveliä ja minä juoksin perässä pitkin punertavia kallioita. Sileät ja lämpimät kalliot olivat ihanteellinen juoksentelualusta ja päästin useammankin riemu-ulvonnan.

Mamman ja Tuihtin loikoillessa auringossa teimme Timon kanssa lenkin saaren ympäri. Siisti ja rauhaisa paikka. Metsiköissä on satumetsän tuntua, johtuu varmaan pehmeistä sammal- ja jäkälämättäistä, joita on siellä täällä.

Suomenlinnassa 27.7.07

Kävimme perjantaina Suomenlinnassa pikinikillä, minä, mamma, Timo ja Otso-veli. Ajatuksissamme oli Sampo-veli, josta emme ole kuulleet nyt vuoteen mitään.

Iso Mustasaaren ja Susisaaren välisessä kanavassa kokeilin uutta, keltaista vesileluani (olin saanut samanlaisen sinisen jo Pärnussa, mutta se meni aaltojen mukana viime reissullamme Vasikkasaareen). Sorsatkin kiinnostuivat siitä, luulivat sitä kai joksikin syötäväksi kun sitä heitettiin veteen.

Väki löysi pikinikpaikan kanavan rannalta, läheltä telakkaa. Minusta paikka oli huono, siinä ei ollut riittävästi pyörimistilaa ja ohi lipuvien veneiden takia, jouduin koko ajan olemaan tarkkailuasemissa. Kun omat eväät oli syöty, siirryimme Bar Valimon terassille. Mukava paikka, hyvin laudoitettu terassi aivan vierasvenesataman tuntumassa. Istuimme siinä kunnes sadetta alkoi tihuttaa ja ehdimme nipinnapin (minun vetoapuni ansiosta) seitsemän lauttaan ja takaisin mantereelle.

Kalvössä rähinöimässä

Oltiin viikonloppuna Kalvössä serkkupoika Oton (ks. tyyppi yläkuvassa) vieraina. Kalvö sijaitsee Porvoon saaristossa ja Otolla on siellä herran päivät isäntäväkensä rantapirtissä aivan meren äärellä. Vähän otti nuppiin. Heti kun tultiin rantaan, Otto syöksyi meitä vastaan ilman mitään tahdikkuutta. Yritin näyttää sille kuka on kuka ja miten suu pannaan. Tein lukuisia yrityksiä saadakseni sen kunnon matsiin, mutta se vain seisoi kuin kaappi paikoillaan. Kun en iltayhteentoista mennessä ollut saanut kaivettua siltä verta nenästä, luovutin ja hipsin mamman ja Tuihtin vartijaksi vierasmajaan, muiden jäädessä vielä tupaan turisemaan.

Seuraavana aamuna aloitin taas hyökkäykseni sitä kohti. Hepussa ei vieläkään ollut ainesta kunnon tappeluun. Murisihan se ja osasi haukkua, mutta en saanut sitä edes juoksemaan perässäni. Tylsä tyyppi. Timo ja mamma sanoivat häpeävänsä käytöstäni, mutta enhän edes päässyt näyttämään tappelijan taitojani!

Lomalla Pärnussa

Kotona ollaan taas. Lähdimme edellisviikon torstaina laivalla Tallinnaan ja siitä jatkoimme bussilla Pärnuun. Laivamatka meni mukavasti, kannella Itämeren tuulia haistellen. Bussimatka oli hieman hankalampi, sillä Viron busseissa vaaditaan koiraa käyttämään kuonokoppaa! Revin kuonokopan irti heti kun olimme asettuneet bussiin ja suostuin joten kuten siihen, että se laitettiin kuononi ympärille siksi aikaa kun poistuimme bussista.

Pärnussa majotuimme Kanali Villaan, joka oli ihan kelpo lomakoti. Talon takapihalla oli iso nurmialue, jossa sain juoksennella vapaana ja riehua Tuihtin ja Idan kanssa. Iltaisin grillailimme siellä meidän väen kesken ja sain maistaa useamman kerran virolaisia makkaraherkkuja.

Kaupungissa oli hyviä terasseja kuten esim. Jazz Cafe ja Piadora Pizza, jonne koiratkin saivat tulla. Ravintola Objekt27007:n ruokalista oli kovasti mamman mieleen, mutta siellä koiriin suhtauduttiin nihkeästi.

Yllättävää oli kyllä se, miten paljon Pärnussa on koiria. Villamme sijaitsi omakotitaloalueella, jossa talot on rakennettu aivan vieri viereen ja lähes jokaisen talon pihassa pitää tiukasti vartiota koira. Varhaiset aamulenkit herättivät koko asujaimiston, sillä ohittaessani taloja alkoi jokaisella pihalla äänekäs räksytys.

Parasta Pärnussa oli kuitenkin pitkä hiekkaranta. Matalan rantaveden sametinpehmeä hiekkapohja tuntui taivaalliselta kovettuneiden tassunpohjieni alla ja juoksin rantaviivaa pitkin kuin ravihevonen.

Stora Herrössä

Eilen vietimme mamman ja Tuihtin kanssa päivän Stora Herröllä. Lähdimme sinne Haukilahden rannasta MS Auroralla, joka oli melkein täynnä ihmisiä ja menomatkalla oli mukana yksi toinenkin koira. Istuin osan matkaa Tuihtin jaloissa, osan mamman polvea vasten. Matka kesti noin tunnin.

Aurinko paahtoi Stora Herröllä, lämpöä oli + 24 C. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää tutut kalliot ja seikkailimme jonkun aikaa saaren keskellä olevassa ryteikössä. Minä en johtanut joukkoa, vaan mamma. Löysimme lopulta omille mestoillemme.

Rannalta löytyi valtava keppi, jota Tuihti heitteli minulle veteen kunnes se katkesi. Siitäpä sainkin kaksi keppiä, joita mamma ja Tuihti heittivät kilpaa. Oli hienoa kuunnella lokkien kirkunaa ja polskia kirkkaassa vedessä. Merenpohjan rakkolevät ja ahvenruohot näkyivät selvästi. Siitä vaan en pitänyt, kun mamma meni uimaan. Haukuin ja ulvoin niin, että ääneni kuului varmaan vastapäisen Rövaren-saarenkin toiselle puolelle asti.

Takaisin kotiin palasimme taas Auroralla, se tuli noutamaan meitä Stora Herröltä klo 17. Paluumatkalla pääsimme Suinonsalmen jälkeen kannelle istumaan. Oli hienoa haistella tuulia ja lipua auringonpaisteessa kohti Haukilahden rantaa.

Punkkilassontaa

Olen tämän kesän aikana saanut pelkästään Haukilahden ympäristöstä yli 20 punkkia - punkinestolääkityksestä huolimatta. Suurin osa on iskeytynyt kiinni kuonoon ja niskan tuntumaan, mistä ne on helppo löytääkin. Tähän asti punkkeja on kaiveltu nahastani punkkipihdeillä, mutta viime eläinlääkärikäynnillä meille hankittiin punkkilasso.

Punkkilasso on loistava keksintö! Kuulakärkikynämekanismin tavoin toimivalla lassolla saa punkit nirhattua muutamassa sekunnissa. Lassopakkauksen mukana tulee putkilo, johon voi kerätä punkit ja toimittaa ne eteenpäin tutkittavaksi. Näin saadaan selville esiintyykö borrelioosia sillä alueella, missä minä liikun. Jos tähän tutkimukseen ahkerasti osallistutaan, saadaan kätevästi kartoitettua koko Suomen borrelioosialueet - hienoa!

Eläinlääkärissä

Kävin tänään Tapiolan eläinlääkäriasemalla, laitattamassa vähän rokotuksia ja madotuksia kuntoon ensi viikon Viron matkaa varten. Timo, mamma ja Tuihti olivat kaikki mukana, töllistelivät siinä hoitopöydän ympärillä kun minua käsiteltiin. Painoni oli noussut 1,4 kg (sen pitää johtua siitä, että turkkini oli vielä kostea aamuisen suihkun jälkeen)!

Ensin minua käsitteli miespuolinen Stig, mutta sen jälkeen tuli tuttu eläinlääkäri Kirsti, joka työnsi kurkkuuni erikoisvalmisteiset matokuuritabletit. Matokuuri takaa sen, että pääsen varmasti takaisin Suomeen Viron loman jälkeen. Kaikki sujui kepeästi, istuskelin rauhallisesti hoitopöydällä eikä tunnelmaa häirinnyt edes eteisessä istuskeleva vanha uros (oli ilmeisesti sekarotuinen).

Juhannusaatto Haukilahdessa

Juhannusaattona Erkki-setä oli meillä ja vietimme aaton alkuiltaa sisätiloissa. Timo valmisti Marsalkan kuhaa. Sen johdosta keittiössä oli iltapäivällä sietämättömän mehevät tuoksut Marsalkan kuhaan tulee piparjuurivoikastike sekä sienismetanakastike. Nämä yhdessä tuoreitten kuhafileitten kanssa loivat juhannusaattoiltaan autuaallisen hajumaailman. (Smetanahan on yksi suurimmista herkuistani, ainoa maitotuote, jota siedän.) Nam!

Kun Erkki-setä oli viimein saatu palvelutaksiin (se muuten oli Karaoketaksi!), lähdimme me mamman ja Timon kanssa piknikille Haukilahden rantaan. Rannalla ei juuri näkynyt väkeä. Alkuun istuimme aallonmurtajalla ja ajattelimme Tuihtia, jonka tiesimme olevan Taru-mummon palatsissa läheisellä Varsasaarella. Sitten siirryimme koirien uimarannalle, missä Timo heitteli keppiä ja minä uin hakemaan. Ihailimme ulapalla lipuvia vanhoja, monipurjeisia puuveneitä ja nautimme yöttömästä yöstä. Välillä Timo käväisi hakemassa lisää piknik-tarpeita, minä ravistelin sillä aikaa turkkiani kuivaksi rannan ruohikossa.

Vasikkasaaressa

Sunnuntaina 10.6. pääsin taas Vasikkasaareen! Saaristovene oli aloittanut liikennöinnin edellisenä perjantaina ja sunnuntaina sitten ehdittiin saareen. Timo grillasi kertakäyttögrillissä vartaita, mamma piti esitelmää ja minä kirmailin nurmikolla synttärilahjaksi saamani retkikupin kanssa.

Osaan kuvitella miltä on tuntunut niistä vasikoista, jotka on aikoinaan tuotu tänne kesän viettoon. Mahtavaa saada rapsutella selkää tuoretta ruohoa vasten!

Kun olimme aikamme pitäneet piknikiä nurmella, siirryimme ravintola Gula Villanin pihapiiriin. Lampaita ei vielä näkynyt siellä, ne tulevat varmaan myöhemmin kesällä. Saarella ei siinä vaiheessa juuri näkynyt muita ja nautimme kesäillan rauhasta. Pian tosin kuulimme tarjoilijalta, että viimeinen vene Haukilahteen on jo lähtenyt. Mamma oli katsonut aikataulua ilman rillejä ja paikat ja ajat olivat menneet sekaisin.

Ei meillä kuitenkaan mitään hätää ollut. Tarjoilija kertoi, että pääsemme ravintolan omistajan veneellä mantereelle. Istuskelimme vielä jonkun aikaa Gula Villanin terassilla ja pääsimme sitten yhdessä henkilökunnan kanssa pienellä peltisellä purkilla Matinkylän rantaan. Omistaja kertoi, että sillä samalla veneellä kuljetetaan lampaatkin saareen, muutaman viikon kuluttua.

Laavulla Pernajassa

Alkaneen kesän lämpimät päivät ovat kuluneet sellaisella vauhdilla, että blogia ei juuri ole ehditty kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin kuitenkin kokemassa kuluneen kevään huippuhetkiä: Pääsin Timon ja Matin kanssa yöretkelle Pernajaan saareen. Nämä Matin ottamat kuvat antavat vain aavistuksen siitä, mitä se oli: sain uida niin paljon kuin jaksoin (ja jaksoin!), nukkua laavulla ukkojen välissä ja auttaa kalastushommissa. Kalaa tuli jonkun verran, kuten kuva yllä osoittaa.

Helatorstaina treffeillä

Matinkylässä asuu kaksi ihanaa narttua, Baila ja Doris. Mulla oli treffit niiden kanssa helatorstaina Haukilahden rannassa. Treffattiin venesataman kohdalla ja siitä jatkettiin uimarantaan päin.

Haistoin niiden hajut jo kaukaa ja mammalla oli pitelemistä kun syöksyin niitä kohti.

Doris oli vähän vaisu mummo, mutta Baila - se on jotakin se!

Yritin erilaisia taktiikoita saadakseni sen huomion, mutta daami pysyi kiusallaan torjuvana.

Lähes kahden tunnin yrityksen jälkeen olin niin uupunut, että rojahdin kyljelleni narsissikukkapenkkiin. Onneksi Bailan ja Doriksen emäntä (joka valokuvasi meitä) ei ehtinyt saada siitä kuvaa.

Julkisilla Kaisan synttäreille!

Eilen juhlittiin Kaisan synttäreitä. Kaisa täytti 12 vuotta ja päätettiin reissata julkisilla Viikkiin, juhlapaikalle. Mentiin ensin Espoon bussilla nro 10 Haukilahdesta Westendin asemalle - lähtö Haukilahdesta klo 17.01. Westendin asemalla noustiin Jokeri-linjan bussiin 550, jolla suunnattiin kohti Viikkiä. Tykkään reissata busseilla. Matkan teko on jotenkin rennompaa, kun ei koko ajan tarvitse tarkkailla, minne isäntä suuntaa ja mitä vauhtia se ajaa. Bussin lattialla on lokoisaa ja koko ajan nenään tulvahtelee uusia, mielenkiintoisia hajuja.

Viikintieltä haarautuvan Tilanhoitajankaaren risteykseen saavuimme tasan klo 18 - radiosta tuli aikamerkki, juuri kun nousimme bussista. Siitä sitten suunnistimme kävellen kohti Norkkokujaa, missä Kaisa asuu. Perillä olimme noin klo 18.20. Tiesin olevani odotettu vieras, sillä Kaisa on peräti kirjoittanut minusta jutun koulun lehteen. Minua kohdeltiinkin arvoni mukaisella tavalla ja sain latkia kunnon lasikupista vettä kun muut skoolasivat pienillä kuohuviinilaseilla.
Vähän minua häiritsi pöytävieraiden jutustelu - en oikein tahtonut saada riittävästi suunvuoroja vaikka yritinkin pitää puoleni. Välillä tuntui siltä, että minut haluttiin vaientaa antamalla nakkeja silloin, kun minulla oli eniten asiaa.

Paluumatkan teimme toista reittiä: nousimme klo 20.50 Viikissä bussiin 79. Siilitiellä vaihdoimme metroon ja jäimme siitä pois Kampissa. Bussi 111 lähti välittömästi kohti kotia, jossa olimme noin klo 21.30. Huomattavasti nopeammin sujui siis paluu tätä reittiä pitkin!

Karhusaaressa

Käytiin mamman kanssa tarkistamassa Karhusaari, ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Siistiä oli muuten paitsi uimarannassa. Uimakoppien ovia oli revitty irti (kyllä, törkeän näköistä kun osa saranoista roikkui muutaman laudan varassa). Roskaakin oli rannan tuntumassa runsaasti, mutta onneksi ei lasinsirpaleita.

Ilta-aurinko hohkasi rannan kallioihin ja meri tuoksui mehevältä!!! En päässyt kuitenkaan uimaan, koska meillä ei ollut pyyhkeitä mukana.

Saaren itäpuolella on erikoinen puu, vaakasuoraan kasvava mänty. Joku oli rakentanut sen oksistoon majan, mutta muuten oli ihan siistiä niilläkin kulmilla.

Sunnuntaikävelyllä

Timo on kalassa, mutta en päässyt mukaan koska veneessä oli jo tarpeeksi äijiä. Pääsin sentään ylimääräiselle lenkille, mamman ja Tuihtin kanssa Mellstenin rantaan.

Menomatkalla näin yhden ihanan bichon frisé -nartun, mutta se lähti karkuun kun lähestyin sitä. Rannalla oli mahtava tuuli, turkkini viuhui suunnasta toiseen kun katselin kallioilla meren pauhua.

Tuihti yritti syöttää lintuja, mutta lintuja ei näkynyt (kahta lokkia lukuunottamatta).

Haukilahden satamassa kasattiin purjelaivoja kuntoon, kärräsivät mastoja kainalossa. Koiriakin oli paljon liikkeellä, mutta ei yhtään tuttua.

Illalla tulee taas lätkää, ja se tietää sitä, että lymyilen keittiön pöydän alla: isäntä huutaa niin kovaa, etten viitsi olla samassa huoneessa sen kanssa.

Toivottavasti pääsen ensi viikolla kalastamaan!

Viisi vuotta!

Tänään on viisivuotissyntymäpäiväni. Heti aamulla mamma ja Tuihti lauloivat minulle, hyräilin vähän mukana.
Sitten Timo vei minut pitkälle lenkille, Haukilahden rantaa pitkin Koukkuniemen kautta Matinkylän koirapuistoon. Siellä ei ollut muita koiria, joten minun annettiin juosta vapaana. Leikittiin Timon kanssa piilosta. Paluumatkalla näimme fasaanin, komean uroksen. Matinkylän rantaraitilla väijyin yhtä vesikoiranarttua. Kun tultiin uudelleen Koukkuniemen rantaan pääsin uimaan! Timo heitteli keppiä ja kävin kahteen kertaan meressä.
Kotiin tultuamme jouduin suihkuun. Sen jälkeen alkoi synttärijuhla. Mamma oli tehnyt erikoisannoksen, jossa oli vasikanlihasydänmössöä ja munankeltuaista.
Tuihti, mamma ja Timo lauloivat taas onnittelulaulun. Sain paketteja: ensimmäisessä oli kankainen retkikuppi ja namipussi, toisessa oli talouspaperirullan sisään jemmattuja nakkeja, joita jouduin jonkun aikaa kaivelemaan. Tuihtilta sain vielä lisää munankeltuaista. Nam!