sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sukuloimassa


Kuva: Tuihti

Eilen matkattiin yhdessä lauman lähipiiriin kuuluvien henkilöiden, Tuihtin, Otson ja Satun, kanssa Hyvinkäälle serkkutyttö Fiian syntymäpäiville. Matka taittui meidän mersulla, ja koska väkeä oli senkin verran, meikäläinen istutettiin emännän jalkatilaan auton etuosaan. Valitettavasti en sieltä käsin päässyt antamaan samalla tavalla ajo-ohjeita isännälle kuin yleensä. Olin aika hiljaista poikaa mennen tullen.

Perillä odottikin sitten ihmislauman lisäksi aivan uudenlainen tuttavuus, portugalinvesikoira Ida. Olemme tavanneet talvella ohimennen ja telmineet tuossa Haukilahden jäällä, mutta ensimmäistä kertaa kohtasin hänet omalla kotikentällään. Ida on kova muija. Vaikka se onkin vasta puolitoistavuotias, sillä riittää voimaa ja vauhtia. On kuulemma hypännyt pihamaan aidan ylikin ja häipynyt omille teilleen.

Aluksi keskityin tarkkailemaan sen otteita, mutta sitten kuumenin niin, että laittoivat minut juoksunauhaan. Mikäs siinä, jos halutaan, että meikäläinen on juoksunauhassa, niin ollaan sitten. Melko hyvin pystyin touhuamaan kaikenlaista siinäkin.

Kuulin niiden puhuvan, että ensi kerralla kun tavataan, mentäisiin Idan kanssa juoksemaan jonnekin soramontulle. Soramontulle? Ihan uutta meikäläiselle. Jään jännityksellä odottamaan.

Ei kommentteja: