Tehtiinpä alkuviikosta pikainen pyrähdys Saariselälle Lappiin, ja tällä kertaa meikäläinenkin pääsi ladulle. Unohtumaton kokemus. Varsinkin siksi, että en ollut aikaisemmin kiskonut emäntää lumihangessa. Olivat hankkineet sellaisen hands free -kuljettimen, jotta minun perässäni pystyi sauvomaan helposti molemmilla käsillä.
Vähän surkuhupaisaa touhua aluksi, sillä eihän me oltu harjoiteltu sitä lainkaan etukäteen. Lähdettiin suoraan alamäkeen ja eihän se emäntä pysynyt pystyssä montakaan metriä meikäläisen lähdettyä laukkaamaan. Ja jos pysähdyin hetkeksi vilkaistakseni taakseni, missä isäntä viipyy, niin emäntäpä muksahti siinä samassa selälleen. No, oli meillä hauskojakin hetkiä. Parhaimmillaan pääsimme oikein hyvään rytmiin, ja emäntä nousi ylämäet kuin keiju minun ollessani vetoapuna.
Sen kummemmin itseäni korostamatta kerron näin vain ohimennen, että sain runsaasti positiivista huomiota tunturikeskuksen ulkomaalaisilta vierailijoilta. Erityisesti japanilaiset suorastaan syöksyivät kimppuuni, missä tahansa he vain näkivät meikäläisen. Kaikki tuntuivat haluavan yhteiskuvaan kanssani, ja rapsutuksia, halauksia sekä suukottelua riitti lähes ärsyyntymiseni asti. Yritin kyllä säilyttää malttini parhaani mukaan, sillä ymmärsin jotenkin turistien hurmioituneen kiinnostuksen eksoottista olemustani kohtaan.
Lopuksi vielä mainittakoon, että Norwegian Air otti varsinkin paluumatkalla kiitettävällä tavalla huomioon kuulokoiran statukseni. Isäntäni avustajana minut päästettiin koneeseen yhdessä hänen kanssaan ennen muita. Koneen viimeiselle riville oli minulle varattu riittävästi tilaa ja lentoemännät kävivät aina välillä kyselemässä kuulumisiani.
Koska tahansa lähtisin uudelleen samanlaiselle reissulle. Kunhan harjoitellaan yhteishiihtoa ensin täällä etelässä tasamaalla, niin tunturihiihtokin sujuu paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti