Nooan blogi

Cashewpähkinöitä ja cashewpähkinöitä

2012-01-16T10:40:00.000-08:00

Mä todella diggaan cashewpähkinöitä. Käännän emännältä vaikka nyrkit ympäri, jos hän pelleilee pähkinöiden kanssa niin, että on melkein antavinaan niitä, muttei välttämättä heti annakaan.
Cashewpähkinöitä on monenlaisia: paahdettuja, suolattuja, pähkinäsekoitusten joukossa olevia makeahkoja ja onneksi myös ihan luomuja. Niitä mä diggaan eniten. Sitä paitsi ne ovat yleensä myös kaikkein tuoreimpia. Jaksan pistellä niitä melkein rajattomasti.
Kuulin, että ne ovat myös erittäin terveellisiä: "Cashewpähkinät ovat täynnä kalsiumia, magnesiumia ja foolihappoa. Ne auttavat pitämään hampaat, ikenet ja luuston vahvoina ja terveinä. Cashewpähkinöissä on myös korkeat pitoisuudet sydäntä suojelevia tyydyttymättömiä rasvahappoja, kuitua, proteiinia ja sinkkiä. "

Otto on poissa

2012-01-05T06:55:00.000-08:00

Edellisiltana saatiin suruviesti: pentuaikojeni kaveri ja emännän suvun puolelta serkkupoikani Otto on nukkunut pois tästä maailmasta. Otto oli hyvä tyyppi, rauhallinen kuin mikä ja pysyi lähes tyynenä, vaikka minä välillä kävinkin hermoille sen omalla reviirillä. Otto oli myös kova keppimies, pystyi raahaamaan vielä suurempia keppejä kuin minä.
Pentuaikoina (Otto oli meikäläistä vuoden vanhempi) tulimme hyvin toimeen ja Oton innoittamana opin uimaankin heidän Kalvön mökillään. Jossakin vaiheessa minulle tuli sitten uhot päälle, varsinkin kun kohtasimme Kalvössä. Noista tilanteista löytyy juttua tästä blogistakin (ks. tunnistepalkista kohta Kalvö).
Oton kohtaloksi koitui luusyöpä Se oireilee salakavalasti ontumisena, ja ympäristö ei välttämättä hiffaa heti, mistä on kyse.
R.I.P. Otto.

Vuodenvaihde Pellingissä

2012-01-05T06:18:00.000-08:00

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että minulla on yksi heikkous: menetän hermoni "ilo"tulitteiden ja papaattien paukkeesta. Olen miettinyt syytä tähän ja tullut siihen tulokseen, että perimässäni on muistona esi-isieni kokemat kauhut Espanjan sisällissodassa ja ehkä muissakin sodissa. Kuullessani ruudin paukkeen ja tuntiessani se hajun alan vaistomaisesti tehdä poteroa ojaan ja kun pauke käy kovimpana, en suostu menemään ulos lainkaan.
Tästä tietoisena isäntäväki oli tämän vuoden vaihteen lähestyessä tehnyt päätöksen vetäytyä maaseudun rauhaan pommitusten ajaksi. Suuntasimme minulle ennestään vieraille alueille, Söderbyn kylään Pellinkiin. Sieltä löytyi ihan passeli pieni mökki, jonka tuvan ikkunasta oli rattoisaa seurata heinien heilimöintiä pellolla (ks. kuva yllä). Ympäristön hajumaailma oli kiehtova ja oikein janosin päästä lenkeille (päinvastoin kuin kaupungissa, missä olisin jurnuttanut hermostuksissani sisällä).
Vietimme Pellingissä vain vuorokauden, mutta paikasta jäi sen verran hyvät muistot, että palaamme sinne varmasti vielä uudelleen.

Kotiinpaluu

2011-12-29T01:58:00.000-08:00

Kotona ollaan oltu jo yli viikko, mutta joulukiireiltä en ole ehtinyt kirjoitella tuntemuksiani. Paluumatka Las Palmasista Helsinkiin ei ollut ihan yhtä miellyttävä kuin menomatka sinne. Jouduin istumaan isännän jalkojen välissä enkä juuri pystynyt vaihtamaan asentoa. Mitään jalottelumahdollisuutta ei ollut, sillä suurin osa vierustovereista nukkui emmekä hennonneet herätellä heitä. Vasta loppumatkasta rentouduin ja taisin torkahtaa hetkeksi.

Turhaan jännitimme tullimuodollisuuksia ja lemmikkieläinpassintarkastuksia: kukaan kentällä ei ollut kiinnostunut minusta ja papereistani tippaakaan. Olihan se taas mielenkiintoista tulla tänne pohjolan myrskyihin. Viikko auringossa ja leppeissä tuulissa oli meikäläiselle sopivaa virkistystä. Sillä jaksaa taas jonkun aikaa näitä kolkkoja kelejä.

Lentokoneessa

2011-12-17T14:42:00.001-08:00

Uskokaa tai älkää, istun parhaillaan lentokoneessa! Tällä Norwegian Airin lennolla Las Palmasista Helsinkiin toimii wifi, ja muutenkin historiallisen matkani vaiheet tallentuvat historiallisella tavalla ilmasta käsin blogiin. Tämä on yölento ja koneesta on valot jo samutettu. Yötaivaan tähdet loistavat kuitenkin kirkkaina ja istun aika mukavasti isännän jalkatilassa. Menomatkani oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi, sillä minulla oli käytössäni oma penkki. Vähän tässä jännittää, tajusiko se kanarialainen eläinlääkäri antaa minulle oikeat lääkkeet ja pääsenkö tullimuodollisuuksista läpi mutkattomasti. Katsotaan, tähän asti on kaikki mennyt hyvin ja olen herättänyt pelkästään positiivista huomiota.

P.S. Kuva on otettu Las Palmasin kentällä, koneen lähtöä odotellessamme.

Hulluna kissoihin

2011-12-17T14:28:00.001-08:00

Tämän Las Palmasin matkan kiinnostavin ja samalla hämmentävin puoli minulle ovat olleet kissat. Heti sunnuntaina kohtasin Tuihtin kissat ja olisin halunnut edetä tuttavuudessa hieman pidemmällekin. Tortaina kävimme Las Huesasin talleilla seuraamassa Tuihtin ratsastusta, mutta minua eivät hevoset kiinnostaneet. Minun huomioni vangitsi tallin katolla touhuja tarkkaileva silmäpuoli-Leo, tallikissa, sekä sen kaksi pentua. Tuijotin Leoa herkeämättä yli tunnin ajan, mutta se ei tohtinut lähestyä minua enkä minä häntä. Perjantainakin kohtasin kissan: kävimme eläinlääkärillä Juan Rejon -kadulla, hakemassa sen pakollisen merkinnän heisimatolääkityksen ottamisesta. Odotushuoneessa oli kantolaatikossa kissa, jonka kanssa pääsin erittäin läheiseen katsekontaktiin. Se kuitenkin katosi yllättäin ja jätti minut hämmennyksen valtaan. Kissan katseessa on joskin maagista, se lumoaa minut niin, että kaikki muu ympärilläni menettää merkityksensä. Ehkä vielä pääsen perille kissojen salaisuudesta, ehkä kohtaan kissayksilön, jonka kanssa pääsen todella hieromaan tuttavuutta.

Uintiyrityksiä

2011-12-14T05:19:00.001-08:00

Kun kävelee Canterasin rannan eteläkärkeen ja siitä vielä eteenpäin espanjalaisen kalaravintolan ja italialaisen jäätelöbaarin ohi muutaman korttelin verran, pääsee lahdenpoukamaan, missä jyrkät (kieltämättä ihmisen virtsalta tuoksuvat) portaat johtavat alas kivikkoiselle rannalle. Menimme sinne eilen Tuihtin johdolla, sillä hän oli nähnyt muutaman paikallisen koiran uiskentelevan siellä. Merenkäynti oli kova, aallot pärskivät parhaimmillaan kolmen metrin korkeudella, mutta emännän mielestä poukaman pohjoisnurkka oli aika tyyni. Isäntä yritti houkutella meikäläistä sinne, mutta ennenkuin ehdin edes varpaitani kastaa, syöksyi merestä korkea tyrsky, joka kasteli isännän läpikotaisin. Uintimahdollisuuteni tyssäsivät siihen. Ranta oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä kivien ja laudankappaleiden välissä luikahteli sisiliskoja. Isännän väännettyä vaatteensa kuiuvaksi nousimmme portaat takaisin ylös ja sillä matkalla astuin oikealla tassullani johonkin hemmetinhemmetin terävään esineeseen, mikä sai minut ulvomaan tuskasta. Onnuin jonkun matkaa, mutta sitä kesti vain hetken. Ehdin vielä juosta Tuihtin kanssa Nautical Club Victorian vieressä olevalla aukiolla, missä oli paljon muitakin koiria. Tänään olemme viettäneet aamupäivän Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Siisti mesta, paljon kapeita kujia ja terassitarjoilua. Koirillekin oli sallittua pääsy Santa Anan katedraalin hissiin, joka vei ylös korkealle kætedraalin torniin. Sieltä ihailimme vanhaa kaupunkia ja ylös kukkuloille levittäytyvää asutusta.

Las Canteras beachillä

2011-12-12T07:56:00.001-08:00

Täällä ollaan Las Palmasin Canteras-beachillä, majaillaan aivan rannan tuntumassa. Terassi on varmaankin rannan suurimpia ja vartioin sitä aktiivisesti. Koska tämä talo on tässä kaupungisssa niitä harvoja, joissa suvaitaan koiria, löytyy koira lähes jokaiselta partsilta. On mulla yksi toinenkin homma: kun pöytä katetaan, kuljetan pannunalusen keittiöstä terassin pöydälle. Tänne kun ei tule postia, niin kehittelin tällaisen korvaavan homman. Eilinen päivä meni lenkkeilyn merkeissä, kuljettiin rantabulevardia päästä päähän ja seliteltiin vähän väliä poliiseille ja muille kyylille, että olen "perro guia", minulla on oikeus kävellä rantakadulla (toisin kuin muilla koirilla). Illalla käväistiin hyvän ystäväni Tuihtin luona (hänen takiaan oikeastaan olemme täällä). Käynti oli mielenkiintoinen, sillä heidän koitsussaan on tilapäisesti viisi kissaa. Niille tuli kiire sänkyjen alle, kun meikäläinen marssi sisään. Jo toissakesäisellä Ranskan reissulla huomasin, että viehätysvoimani puree erityisesti eteläeurooppalaisiin narttuihin. Sama taitaa päteä täällä: eilenkin yksi musta, pitkäsäärinen narttu yritti sinnikkäästi saada mut kirmailemaan kanssaan.

Matkavalmisteluja

2011-11-27T01:43:00.001-08:00

Tässä mä katselen meidän marraskuiselta partsilta haukilahtelaista tihkusadetta. Mutta parin viikon päästä ollaankin toisenlaisissa maisemissa! Lähdetään nimittäin isännän ja emännän kanssa Las Palmasiin moikkaamaan Tuihtia. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneeseen, mikä tulee varmasti olemaan kokemus sinänsä.
Emäntä on hakenut mulle jo matkaa varten tarvittavan lääkityksen, sillä siellä on sellaista vaikutuksiltaan vähän stydimpääkin tautia kuin sydänmato. Mulle tullaan valelemaan niskaan pari päivää ennen lähtöä vedenkestävää nesteliuosta, jonka pitäisi estää hietasääskien levittämän sydänmadon pesiytyminen meikäläiseen. Sen lisäksi mun pitää saada viimeistään 48 tuntia ennen Suomeen paluuta heisimatolääkitys joltakin eläinlekurilta Las Palmasista. Mun puolestani se saa olla vaikka valelekuri, kunhan se osaa kirjoittaa mun passiini, että mä olen saanut sen lääkityksen. Papereiden pitää olla kunnossa, ettei vaan joudu jouluksi karanteeniin...
Me lähdetään reissuun 10.12. Tsiigailkaa tätä blogia - mulla on tarkoitus bloggailla koko visiitin ajan, jos vain wifi siellä toimii.

Lapin muisteluja

2011-10-19T09:51:00.000-07:00

Vasta nyt sain sihteerin kirjaamaan kokemuksiani Lapin reissulta elokuun alusta.

Reissu alkoi niin, että ajoimme isännän ja Korhosen veljesten kanssa Hyvinkään ja Tampereen kautta Sevettijärvelle ja sieltä vielä 50 kilometriä pohjoiseen, yhden porotilan kautta erämaahan.

Matkalla söin makaronilaatikot erään huoltoaseman pihalla (Jyväskylässä), Ivalossa oltiin aamulla ja isäntä salakuljetti hotellin aamiaispöydästä mulle murkinaksi lihapullia.

Sevettijärvi oli entisellään, joten siellä ei edes poikettu vaan suunnattiin Karekkijärvelle.

Jokainen heppu laittoi rinkat selkään - minä myös. Kuljetin siinä päivittäisen muona-annokseni.

Leiri rakennettiin vanhan, tutun taimenjärven rannalle. Sinne rakennettiin myös sauna, missä meikäläinenkin käväisi. Päiväohjelmaan kuului osalle ryhmää kalastusta, mutta minulle lähinnä paikkojen tutkiskelua ja sopuleiden laittamista järjestykseen. Niitä kyllä riitti. Poroja näkyi vähemmän, mutta pääsin niitäkin paimentamaan. Välillä pulahtelin järvissä ja hörpin raikasta järvivettä.

Viikko meni nopeasti. Kotiin tultiin samaa reittiä, ajettiin läpi yön Tampereen kautta Espooseen.

Ylen aamuTV:ssä

2011-08-02T01:10:00.000-07:00

Tänään laajensin vähän skaalaani median suhteen (minustahan on ollut muutamia juttuja paikallis- ja koiraharrastuslehdissä) vierailemalla Ylen aamuTV:ssä.
Roolini oli toimia isännän assistenttina, kun häntä haastateltiin viimeisimmän musavitsikirjan,
Rytmitaju kankaalla, johdosta. Onhan minullakin on ollut osuus (esim. postin ja lehtien nouto) tuon kirjan sekä Länsiväylässä ja mm. Helsingin Uutisissa ilmestyvien Bazi & Mazi -vitsien valmistumiseen.
Haastattelumme on nähtävissä Ylen aamuTV:n sivuilla ainakin muutaman päivän ajan, ks.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1312266981782&language=fi

Pattisten pelto

2011-07-05T23:55:00.000-07:00

at Kaikista lenkkimestoistani on tässä blogissa vähemmälle huomiolle jäänyt ihan meidän kotiportilta alkava Pattisten pelto (ks. kuva). Rajummalla säällä tai silloin, kun isäntäväellä on kova kiire, minut yleensä lenkitetään vain puiston ympäri. Se on sellainen viidentoista minsan pyrähdys, mutta saattaa siinä mennä puolikin tuntia, jos saan juosta vapaana.
Pattisten pelto on kovassa käytössä: päiväsaikaan siellä peuhaavat lapset, illalla ja öiseen aikaan siellä örveltävät nuoret. Ollaan joskus aamulenkillä nähty, kun moponuoret heräilevät niityllä lonkerotölkkien keskellä. Mulle se on yksi parhaista selänrapsutusmestoista.

Talkkarin kissi

2011-06-24T00:19:00.001-07:00

Löydettiin eilen vanhan kirjan välistä outo stoori, jonka isäntä on kirjoittanut 11-vuotiaana. Sitä on nyt ihmetelty yks ilta ja skrivaan sen tähän, jotta muutkin saavat ihmetetellä:

TALKKARIN KISSI

Talkkarilla on kissi jota mie ruikutin eilen.
Se tuli nii ruikulle että talkkarin boxi haisi nii ett se piti kiertää kaukaa. Talkkari tuli meijän rämään koitsuun (joka oli suuri kunnia) valittamaan ett mie olin ruikuttanut sit kissii.

Meiän mutsi vastas: "Ei miun poikain sit tahallaan ruikuttanut". Sillo talkkari lähti vihoissaan pois ja piti kissinsä visuust sisällä.

Timo 11 v

Uintia ja kepinhakua

2011-06-19T08:15:00.000-07:00

Nyt sataa ja tätä kirjoittaessani vilkuilen samalla parvekkeelta ulos ihmetellen taukoamatonta ropinaa. Aamupäivällä sää oli kuitenkin upea. Kävimme kesän ensimmäisellä keikalla Isossa Vasikkasaaressa, mistä olin aivan innoissani! Mukanamme oli myös pikkuväkeä, Ola ja Fiia Hyvinkäältä. Isäntä opetti heille ongintaa, mutta minä keskityin emännän kanssa keppien keräilyyn ja niiden noutamiseen merestä (ja tietysti myös keppien järsimiseen, kuten kuvasta näkyy). Tein aika pitkiä uintirupeamia, emäntä heitti kepin kerta kerralta pidemmälle ja hyvin pysyin messissä. Jos olisin vähän nuorempi, harkitsisin vakavasti meripelastushommia, mutta kun on jo yhdeksän vuotta mittarissa, taidan tyytyä pelkkään harrastusuintiin.

Kesä 2011 on alkanut!

2011-06-02T02:52:00.000-07:00

Kesäkuun eka oli eilen ja sää paras mahdollinen. Tehtiin iltalenkki Koukkuniemen kärkeen, Haukilahden venesataman tuntumaan, syötiin nakkeja ja katseltiin ohitse kulkevia moottoriveneitä. Muutama kovempaa ääntä pitävää vesiskootterikin siellä temppuili, mutta en antanut niiden häiritä lämpimän, lähes kuuman illan tunnelmaa. Loikoilin rantakalliolla ja nautiskelin nakeista, joita isäntäväki tiputti suuhuni. Uimaan en mennyt, oli vähän hankala paikka tuo. Olen kyllä tiputtanut talviturkin veteen jo äitienpäivänä ja käynyt muutaman kerran sen jälkeenkin meressä.

Kesä näillä kulmilla on ylellistä aikaa. Kohta päästään lähisaariin ja elämä alkaa olla pelkkää retkeilyä! Upeeta! Mahtavaa!

Siikaviikot taas alkaneet

2011-05-02T10:32:00.001-07:00

Viime viikolla oli kevät, vaikka tällä viikolla tuntuu taas talvelta. Sen verran kevättä ehti kuitenkin olla, että siika alkoi nousta. Olimme isännän kanssa ekan kerran siikaongella jo viime viikon alussa, yleensä kun olemme aloittaneet siian pyytämisen vasta vapun jälkeen.
Hyviä saaliita ollaan saatu, suurin siika tähän mennessä painoi yli kilon. Haukilahden rannan siianpyytäjät ovat tulleet minulle tutuiksi ja minut on kuulemma nähty tv:ssäkin jossakin ohjelmassa, missä oli kyselty onkijoilta kalastuslupia. Kokemusteni mukaan tätä menoa jatkuu vielä ensi viikon.

Kettujahdissa

2011-01-21T23:49:00.000-08:00

Voihan vinkulelu tätä lumentuloa! Aamulenkillä maha laahaa lumikinoksissa, kun lenkkireitit ovat ummessa. Ihan perinteisiä lenkkejä ei ole tehtykään, vaan taivallettu enemmän auratuilla alueilla. Tapaan tehdä tarpeeni kinosten päälle, korkeimmille kohdille. Siinä on isäntäväelle vähän puuhaa, kun kapuavat niitä poimimaan.

Yhtenä iltana viime viikolla meillä emännän kanssa oli hieno kohtaaminen: Olimme juuri tulossa Matinkylän suunnalta Haukilahden vesitornille johtavan tien risteykseen, kun eteemme ilmestyi metsästä kettu. Sellainen oikein kaunis, suuri, mutta siro yksilö. Se loi katseensa meihin hetkeksi, mutta vain hyvin pieneksi hetkeksi, sillä meikäläinen tajusi heti, mistä on kyse. Kampesin vahvat takajalkani voimalla lumihankeen ja syöksyin riistaa kohti. Se puolestaan ampaisi sulavasti ja erittäin nopeasti takaisin metsään päin. Emännän vahva ote piti minut paikoillani, muutoin olisin kyllä saanut tuon otuksen kiinni. Kuin kiusallaan kettu jäi vielä hankipenkalta tuijottelemaan jälkeemme. Olisikohan sillä pesä jossakin vesitornin kulmilla?

Kaamoslomalla Vierumäellä

2010-12-10T10:37:00.000-08:00

Kyllä vähän nyppii, kun isäntäväki on viipottanut sellaista vauhtia, että blogini on jäänyt päivittämättä. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että syksy oli hyvä: sienestimme harva se viikonloppu Nuuksiossa tai Inkoossa. Emäntä yritti kouluttaa minusta sienikoiraa, mutta ei oikein innosta. Metsässä on niin paljon muutakin mielenkiintoista enkä edes pidä sienistä.
Marras-joulukuun vaihteessa laumamme vaihteeksi rentoutui ja matkasimme Journalistiliiton mökkiin Vierumäelle. Kylä oli hiljainen ja lunta oli paljon. Taisimme ainakin alkuviikosta olla ainoa lauma niillä kulmilla.
Hajut olivat mahtavat! Jänöjä, kettuja ja hiiriä liikuskeli lähituntumassa ja päivittäin kävi ikkunan takana päivällisellä orava! Seurailin sen touhuja koko aterian ajan, yritin olla paikallani niin liikkumattomana kuin mahdollista, ettei se olisi huomannut minua. Erikoinen viikko: pääsin pulkkamäkeenkin ja kokeilin pulkassa oloa, kävin talleilla tutustumassa islanninhevosiin, sain uuden vinkulelun, jolla harjoittelen nyt joulubiisejä. Vierumäki oli ainakin näin kaamosaikaan hyvä mesta. Sinne pitää päästä uudelleen.

2010-07-31T03:23:00.000-07:00

Voi pahus mitä helteitä! Meikäläinen on todella joutunut käyttämään mielikuvitustaan selvitäkseen näistä keleistä paksun turkin kanssa. Yöt olen nukkunut kylppärin lattialla, aamulla olen siirtynyt aikaisin parvekkeen puolelle. Lenkeillä olen etsinyt varjoisia reittejä ja tehnyt välillä, milloin se vain on ollut mahdollista, pesäpaikkoja maakoloihin ja pensaiden suojiin.
Onneksi olen sentään päässyt uimaan melkein joka päivä: Haukilahden rantaan, Nokkalanniemeen (yksi suosikkipaikoistani), Iso Vasikkasaareen. Nyt vain hemmetin hemmetti ilmestyi sitä sinilevää ja järville on meiltä vähän pidempi matka. Lähimpänä on Kirkkonummen puolelle sijoittuva Finnträsk, siellä olemme emännän kanssa yhdessä pulikoineet. Minäkin olen alkanut tajuta, että uida voi ihan vain uidakseen - aina ei välttämättä tarvitse räpylöidä kepin perässä.

Travemünden kautta kotiin

2010-07-18T07:25:00.000-07:00

Sunnuntaiaamuna 20.6. lähdettiin sitten reissun viimeiselle ajo-osuudelle, La Roche en Ardennesta Travemündeen. Ajo-olosuhteet olivat ihanteelliset - puolipilvistä ja vähän viileää - ja posotimmekin osuuden melkein yhtäsoittoa. Muutaman kerran tietysti pysähdyimme vähän jalottelemaan ja haukkamaan jotakin.

Kun saavuimme Travemündeen (viehättävä pikkukaupunki), alkoi sataa todella rankasti. Yritimme saada parkkipaikan jonkun edullisen ravintolan edestä, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Lopulta isäntäväki jätti minut yksinään autoon ja juoksi sateessa ei niin loisteliaalta näyttävään oluthuoneeseen. Olivat syöneet siellä hyvin sillä välin, kun minä istuskelin jalat ristissä autossa.

Laivaanpääsy ei sujunut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt: lastauksen olisi pitänyt alkaa klo 20, mutta se alkoi vasta klo 23. Minä pistin pitkäkseni takapenkille, kun muu lauma hikoili ahtaassa tilassa odottaen laivaanpääsyä autojonon kärjillä. Päästessämme hyttiin simahdimme kaikki samantien ja heräsimme vasta puolenpäivän aikoihin seuraavana päivänä! Tämä oli ihme sikälikin, että kannella 7 oli huomattavasti enemmän koiria kuin menomatkalla ja nämä pitivät aikamoista meteliä.

Vuosaaren satamassa olimme tiistaiaamuna 22.6. aikataulun mukaisesti, matka oli sujunut suoraan sanoen loistavasti. Näin yhden Keski-Euroopan reissun kokeneena voin sanoa, että lähtisin koska tahansa vastaavalle matkalle.

La Roche en Ardenne 18.6.2010

2010-07-18T02:34:00.001-07:00

Villa Galliasta lähdimme kahden hyvin nukutun yön jälkeen kohti Belgiaa ja paikkaa nimeltä La Roche en Ardenne. Matka sujui mukavasti, emme ajaneetkaan nyt moottoriteitä vaan pujottelimme pitkin pikkuteitä kohti määränpäätä. Lehmiä, lampaita ja hevosia tulikin bongailtua enemmän kuin aikaisemmin.

Perillä ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa: kaupungissa olikin useampin leirintäalue, jonka nimi oli Ardenne Camping ja sennimisestä emäntä oli varannut paikan. Kiertelimme väsyneinä ja nälkäisinä camping-paikalta toiselle eikä niistä mikään kelvannut, koska emäntä oli nähnyt netissä eri näköisen alueen. Lopulta joku viisas osasi kertoa, että seitsemisen kilometrin päässä keskustasta on se meidän paikka.

Paikka oli etsimisen arvoinen, sillä saimme tontin aivan joen vierestä. Pääsin kahlailemaan ja tsiigailemaan sorsia. Vietimme siellä pari päivää ja mielenkiintoista yötä: joki solisi ja satakielet lauloivat. La Roche en Ardenne on toisen maailmansodan taistelupaikkoja, siksi mä pääsin kuvaan panssarivaunun kanssa.

Calvados 17.6.2010

2010-07-13T01:29:00.001-07:00

Seuraavan päivän kiertelimme pitkin Calvados'n maakuntaa. Tuihti oli kiinnostunut hevosista, mutta minä ennemminkin lehmistä. Kävimme kuvan maatilan valtavassa navetassa ja tutustuimme rotuvaliolehmiin, hevosiin ja siiderin valmistukseen. Välillä syötiin eväitä jossain hevosaitauksen pientareella ja Tuihti pääsi lähikosketukseen hevosten kanssa. Minä seurasin tapahtumia etäämpää. Isäntäväki yritti löytää maatiloilta edullista Calvados'ta, mutta taisivat lopulta ostaa sitä tavallisesta ruokakaupasta.

Päivä oli leppeä, meillä ei tuntunut olevan kiire minnekään ja illalla pääsin taas lepäilemään Villa Gallian nurtsille.

Villa Gallia ja Lisieux 16.6.2010

2010-07-13T01:16:00.000-07:00

Vähän kuuden jälkeen pääsimme perille Villa Galliaan, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Lisieux'n kaupungista. Olisimme ehtineet aikaisemminkin, mutta matkaa jarrutti paikallisen tehtaan työntekijöiden mielenosoitus. Lisieux'n kaupungissa on muuten tuollainen mahtava katedraali, omistettu Pyhän Théresèn muistolle (isäntä ja emäntä käväisivät siellä, mä ja Tuihti venattiin autossa). Villa Galliassa oli rauhallista, talonhoitajana toimi Salla ja meidän lisäksi siellä ei ollut muita asukkaita. Pihalla oli hyväkuntoinen nurtsi, mukava oli sillä kieriskellä pitkän automatkan jälkeen. Talon omistajalla Soilella on labbis ja jos se olisi ollut siellä nyt, niin meikäläisen olisi pitänyt jättää paikka väliin. Se labbis oli kuitenkin tulossa sinne vasta loppukuusta. Pieni yksityiskohta: taloon tulijoille tarjottiin aperitiivit ja minutkin oli tässä tilaisuudessa huomioitu.

Mont Saint-Michel 16.6.2010

2010-07-12T11:39:00.001-07:00

Jätimme Saint-Sebastien-sur-Loiren ja ystävät siellä vähän haikein mielin. Olihan aika siellä ollut harvinaista herkkua: olla nyt vuorokauden ympäri ihailemansa nartun seurassa, sellaista ei montaa kertaa elämässä koe.

Seuraava määränpäämme oli kaupunki nimeltä Lisieux, mutta matkasimme sinne Mont Saint-Michelin kautta. Vuori sijaitsi keskellä landea. Ennen kuin pääsimme lähellekään sitä, ohitimme arviolta tuhat lammasta. Olin alkanut Tuihtin tavoin bongailla lehmiä, lampaita ja hevosia ja tuon reitin lampaat tekivät kyllä unohtumattoman vaikutuksen.

Vuori on siitä jännä, että nousuveden aikaan tie sinne jää veden alle ja vuorelle ei kävellen pääse. Jos olisimme odottaneet klo 21 asti, olisimme nähneet veden nousevan, mutta ei! Isäntäväki halusi eteenpäin. Ehkä koukkaamme tuonne joskus uudelleen, paremmalla ajalla. Jos vaikka jäisimme yöksi johonkin niistä maalaistaloista, jotka rannalla tarjosivat yösijaa, voisimme nähdä sen nousuveden!

Nantes ja Jules Verne 15.6.2010

2010-07-12T11:26:00.000-07:00

Saint-Sebastien-sur-Loirehan sijaitsee aivan Nantes-nimisen kaupungin kyljessä. Isäntäväki seikkaili siellä Nantes'ssa vähän väliä, mutta minä pääsin mukaan vain yhtenä päivänä. Silloin tarkoituksemme oli käydä Jules Vernen museossa, hänen vanhassa kotitalossaan. Olimme automatkalla kuunnelleet Vernen äänikirjaa Sukelluslaivalla maailman ympäri, ja hepun omituinen mielikuvitus oli tullut minullekin tutuksi. Valitettavasti juuri tuona päivänä (kuten aina tiistaisin) museo olikin suljettu. Minut kuitenkin ikuistettiin tähän kuvaan, nuoren Julesin lenkkikaveriksi.

La Turballe 13.6.2010

2010-07-12T11:09:00.000-07:00

Yhtenä niistä päivistä, jotka vietimme Saint Sebastien sur Loiressa, teimme retken rannikkokaupunki La Turballeen. Siellä pääsin vihdoinkin uimaan! (Loiressahan ei saa uida voimakkaiden virtausten vuoksi). Syöksyin suinpäin turkoosina hohtavaan mereen ja hörpin raikasta, mutta erittäin suolaista merivettä minkä ehdin. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä: uinnin jälkeen annoin ylen runsain mitoin rantahiekalle. Atlantin veden suolaisuus oli siis keholleni yllätys ellei peräti jonkinlainen shokki.

La Turballessa sain taas ihailijan. Se oli ylvään oloinen, tyylikäs narttu. Rotua en tiedä. Se lähestyi minua hitaasti ja määrätietoisesti, kun odottelin isäntäväen syömäpuuhien päättymistä eräällä rannan terasseista. Lopulta se ryhtyi niin tungettelevaksi, että Ranskan isäntämme Francois karkoitti sen pois. Arvailun varaan jäi, mitä siitä olisi voinut seurata.

Talon salaisuus

2010-07-12T10:56:00.000-07:00

Siellä Marjukan ja Francois'n talossa asusteli myös olio, jonka olemassaolo haluttiin salata minulta. Jos vain näin siitä vilahduksenkin, se siirrettiin nopeasti toiseen paikkaan. Muutaman kerran onnistuin näkemään sen noin lasin takaa (ks. kuva) ja yhden kerran, kun muut olivat Marjukan syntymäpäivien takia juhlahumussa, pääsin livahtamaan samaan pimeään huoneeseen sen kanssa. Silloin vain tuijotin sitä paikalleni jähmettyneenä, samoin toimi vastapuoli. Myöhemmin kuulin, että sen nimi on Feta. Tiedän, että se on nk. "kisu", mutta minä en tiedä niistä vieläkään mitään!

Saint-Sébastien-sur-Loire 10.6.–16.6.2010

2010-07-12T01:21:00.000-07:00

Vietettyämme muutaman päivän Pariisissa jatkoimme matkaa kohti pääetappiamme, Saint Sébastien sur Loirea. Siellä asuvat vanhat tutut Marjukka, Francois, Emmý ja Theotime sekä ennen kaikkea heidän koiransa Bloody – se mielenkiintoinen kettuterrierinarttu, jonka kanssa kirmasin pari kesää sitten Vänössä. Viimeksihän Bloody tuntui saaneen tarpeeksi meikäläisestä, mutta nyt sillä oli ihan toinen ääni kellossa. Heti ensimmäisenä aamuna se vinkui meidän makkarin oven takana ja odotti, että tulisin ulos.

Päivisin tehtiin lauman ja Bloodyn kanssa pitkiä lenkkejä läheisellä saarella, joka sijaitsi keskellä Loirea (ks. kuva). Siellä oli erilaisia harrastusmahdollisuuksia vähän joka lähtöön ja me juoksentelimme pitkin crossipyörärataa. Bloody on rohkea gimma: se ei pelkää edes hevosia, vaan juoksenteli niiden jalkojen alta ristiin rastiin kuin härnäten.

Iltaisin istuskelimme Marjukan ja Francois'n puutarhassa ja siellä sitten syötiin yömyöhään asti. Näin monenlaisia makkaroita maistaneena voin sanoa, että ranskalaiset ovat niitä parhaimpia.

Pariisi 9.6.2010

2010-07-12T00:47:00.000-07:00

Saavuimme Pariisiin kesken pahimman iltapäiväruuhkan. Aikamoista hässäkkää on liikenne siihen aikaan Pariisin kehätiellä. Isännältä pääsi muutamakin kirosana prätkien ja skoottereiden kiilatessa automme eteen milloin mistäkin suunnasta. Minä muuten istuin koko reissun ajan etupenkillä, joten pääsin todistamaan näitä juttuja aika läheltä.

Yövyimme siellä Bois de Bolognen leirintäalueella, aika kivisellä ja soraisella paikalla, mutta aivan Seinen rannalla. Telttatontiltamme oli suora näkymä asuntolaivoihin, joissa jotkut paikalliset bunkkaavat.

Pariisi on meikäläisen stadi! Sopeuduin sinne kuin kala veteen. Matkustelimme pitkin kaupunkia metrolla ja junalla, mikä oli aika makeeta. Eiffeltornin ympäristössä tehtiin lenkkiä rankkasateessa, käytiin jossain toisella puolella stadia kirppiksillä ja istuttiin väsymyksen iskiessä katukuppiloissa.

Illalla camping-alueella minua alkoi hännystellä, outoa kyllä, eräs kulkukoiran elämää viettävä uros. Se vonkui ja naukui telttamme vieressä, onneksi tosin verkkoaidan takana.

Köln 7.6.2010

2010-07-11T01:46:00.001-07:00

Saavuimme Kölniin ajettuamme Rostockista kuutisen tuntia sateessa ja tietöissä junnaten. Saksassa moottoritiet näyttävät olevan loistavassa kunnossa, mutta kyllä niitä koko ajan korjataankin. Jospa isäntäväki olisi osannut valita näiden Saksan ajo-osuuksien ajankohdiksi pyhäpäivät, ei olisi tarvinnut kökkiä tietöiden aiheuttamissa sumpuissa.

Köln kyllä ylitti ne odotukset, jotka olin tuntemattomalle välietapille asettanut: majoitumme hieman kaupungin ulkopuolelle, Köln Stadt Campingiin, joka sijaitsi mahtavien lehtipuiden katveessa aivan Reinin rannalla. Kohtasin siellä elämäni naisen, Lucyn (ks. kuva). Se ihastui meikäläiseen oikopäätä ja olisi halunnut saada lapsen kanssani (ainakin sen isäntä sanoi, että "she wants to have babies"). Kohtaamisemme oli lyhyt, mutta intensiivinen. Seuraavana aamuna vielä jäljitin Lucyn tuoksuja rannalta. Olisin halunnut jäädä, mutta muu lauma halusi jatkaa. Pyörähdimme Kölnin keskustan kapeiden kujien kautta (emäntä halusi välttämättä nähdä Kölnin tuomiokirkon) ja suuntasimme kohti Pariisia.

Kohti Rostockia 5.6.2010

2010-07-10T05:43:00.000-07:00

Vihdoinkin on aika kirjoittaa suuresta matkasta, jonka teimme jo kesäkuun puolella. Laumassa olivat mukana isäntä, emäntä, Tuihti ja minä. Lähdimme liikkeelle Vuosaaren satamasta lauantai-iltana 5.6. Matkantekoväline oli Finnlinesin laiva Finnlady, joka näin, meikäläisen näkokulmasta oli ihan mukava purkki: kannelle 7 oli rakennettu erilaisia faciliteetteja koirille kuten esim. hiekkalaatikko koivenkohotusoksineen.
Matka sujui rattoisasti, välillä köllöttelin hytissä, välillä tein lenkkiä kannella 7 ja välillä juoksentelin Tuihtin kanssa kilpaa helikopterikannella (ks. kuva yllä).
Matka kesti kaksi yötä ja saavuimme Rostockiin maanantaiaamuna 7.6. Siellä satoi.

Kevätpuuhia

2010-05-14T05:46:00.001-07:00

Pientä taukoa on ollut täällä blogin suunnalla, johtuen lähinnä emännän muista kiireistä (sillä on ollut kaikenlaista työryhmää ja hässäkkää niin, ettei se ole ehtinyt ladata nettiin minun juttujani).

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että minä olisin viettänyt hiljaiseloa. Päinvastoin, runsaslumisen talven jälkeen olen nauttinut lähes kissanpäivistä istumalla isännän kanssa rannoilla siikaongella.

Tuo yllä oleva kuva on otettu edellisviikolla Haukilahden rannassa, minulla oli tärkeä homma pitäessäni variksia pois siikasaaliitten kimpusta. Ja siikaa tuli, lähes kolmisenkymmentä parin viikon aikana.

Nyt on siika-aika ohi ja uimakausi alkanut! Eilen kävin emännän kanssa iltalenkillä Karhusaaressa ja samalla tuli heitettyä talviturkki pois. Uiskentelin keppien perässä meressä aika pitkiäkin matkoja. Näihin päiviin kuuluu muutakin jännää: jääkiekon MM-kisat. Seuraan niitä tarkasti, sillä jokaisen Suomen maalin jälkeen isäntä alkaa karjua "lihapulliaaa" ja minä saan lihapullia.

2010-01-07T06:20:00.000-08:00

Grrhhhhh, mitä päiviä! Lunta on TODELLA paljon ja lumi on - kuten ennenkin olen tainnut mainita - lempielementtejäni. Pakkanen ei haittaa yhtään (varsinkaan nyt kun olen hyväksynyt minulle hankitut jalkineet), päinvastoin: oikein virkistyn, kun pääsen möyrimään kylmään hankeen.

Hiirten metsästäminen lumen alta on omalla tavallaan helpompaa ja ehdottomasti mielenkiintoisempaa kuin ilman hankea. Kunpa tätä riittäisi vielä ainakin kuukauden päivät!

Itsenäisyyspäivän tanssit

2009-12-03T04:58:00.001-08:00

Tänään oli ystäväni Tuihtin koululla itsenäisyyspäivätanssit, mutta minua ei jostain syystä huolittu mukaan. Niistä tansseista ja harjoituksista oli puhuttu jo pitkään, joten osasin odottaa niitä. Aamulla kuitenkin sain kuulla, että minä en pääse aikani kuluksi edes automatkalle. Epistä.

Onneksi emäntä kuvasi kuitenkin videon ja pääsin sentään tunnelmaan mukaan.

Ilmastonmuutosta?

2009-10-14T23:37:00.000-07:00

Inkoon saaristoakin on sitten koluttu. Oltiin siellä viikko pari sitten vähän niinkuin isännän syntymäpäivän kunniaksi hänen veljensä perheen mökkivieraina.

Lauantaina paistoi aurinko ja pääsin emännän kanssa metsälle. Se tonki siellä mättäitä ja hoki mulle "suppilo, suppilo". Yritti kai saada meikäläisen innostumaan niistä niljakkaista pahanhajuisista kasveista, mutta mulla oli ihan muut jutut mielessä. Siellä metsässä kun oli siellä täällä peuran ja hirven läjiä, puhkesi tietysti myös alkuvoimainen jäljestämisviettini.

Pyrähtelin silloin tällöin omille poluilleni, mutta tietoisena emännän suuntavaistosta palasin vähän väliä tarkistamaan missä hän ja seuralaisensa menevät.

Sunnuntainvastaisena yönä puhkesi myräkkä. Vettä satoi melkein vaakasuoraan, vesi nousi uhkaavasti ja sen mökin laituri irtosi kantimiltaan. Merivartiolaitoksen veneet seilasivat lahdella edestakaisin (myöhemmin kuulin, että ne olivat pelastaneet mökkiläisiä, joiden veneet olivat myrskyssä karanneet), ja Juhan käytyä Inkoon satamassa selvisi, että vettä oli noussut rannassa olevien autojen sisäänkin.

Nytkö ne jäätiköt ovat alkaneet sulaa? Onko tämä sitä ilmastonmuutosta? Meikäläinen kyllä pärjää, kun on räpylät ja vettä eristävä turkki. Mutta miten nuo ihmispolot pärjäävät jos säät muuttuvat, ravinnon saanti rajoittuu (ne ovat niin nirsojakin) eikä aina riitä edes lämpöä kaikille?

Meikäläinen vietti tuolla Inkoossa - myrskystä huolimatta - päivät ulkosalla, mutta eivät isäntä ja emäntä siihen olisi pystyneet.

Lippukalliolla

2009-09-17T05:40:00.001-07:00

Viime sunnuntaina oltiin sienestämässä Nuuksiossa, Lippukallion tuntumassa. Sen pitäisi olla Nuuksion korkeimpia paikkoja. Lauman muilla jäsenillä oli vähän vaikeuksia vaihtelevassa maastossa, mutta minähän pompin siellä kuin gaselli!
Kallion korkeimmalla kohdalla levähdimme ja katselimme ympärillemme. Muita tuntui huimaavan jyrkänteiden reunalla, vaan ei minua.
Lauma keräsi sieniä: herkkutatteja, kantarelleja ja karvalaukkuja, mutta minä en suostunut niitä syömään. En edes voissa paistettuina.

Uintikausi jatkuu

2009-09-17T05:30:00.000-07:00

Ollaan viime viikkoina vietetty vielä monia iltapäiviä Velskolan pitkäjärvellä. Se on suuri nautinto, sillä parasta mitä tiedän on uiminen viileässä vedessä kuuman päivän jälkeen.

Tykkään myös makkaroista, joita isäntä siellä paistelee sillä välin kun me emännän kanssa ollaan uimassa. Tosin se emäntä on alkanut jo vähitellen luovuttaa ja minä olen saanut polskia yksin. Tällaisia syksyjä lisää! Sade ei ole meitä yllättänyt kuin kerran ja silloinkin olimme jo melkein rannassa, muutaman metrin päässä autosta.

Estholmen

2009-09-01T06:04:00.000-07:00

Se oli heinäkuun loppupuolta jo, kun suuntasimme Estholmeniin, Espoon suvisaaristoon. Loppujen lopuksi ei oikein selvinnyt kumman syytä oli, isännän vai emännän, että lähtömme viivästyi. Joka tapauksessa suuntasimme veneellä Haukilahden rannasta kohti Suvisaaristoa rajussa rankkasateessa. Isäntä joutui vähän väliä pyyhkimään rillejään päästäkseen eteenpäin.
Aika pikaisen venematkan jälkeen saavuimme Estholmeniin ja löysimme pienen valkoisen mökin kalliolta, meren rannasta. Melkein vastapäätä Stora Herrötä. Ja toisella puolella oli Pentala.
Saarella oli vain muutama rakennus: päätalo, sauna, pari punaista mökkiä ja se valkoinen maja, missä me oleskelimme. Olivat kasanneet aivan rannan tuntumaan ison keppikasan, ja siinä oli mulle puuhapaikka niiksi muutamiksi päiviksi, jotka siellä vietimme. Mahtavaa!
Yhtenä päivänä teimme retken Pentalaan. Se on luonnonsuojelualue - saari, jonka keskellä on järvi, jonka keskellä on saari. Kävin uimassa siinä järvessä. Siellä oli myös isohko luonnonhiekkaranta, jonka laidalla oli valitettavasti koirakieltomerkki. Ihmisiä ei kuitenkaan näkynyt missään.
Isäntäväki tuntui olevan sen verran innoissaan näistä mestoista, että luulen, että me vielä mennään niille kulmille uudestaan.

Varsasaaressa

2009-09-01T05:48:00.001-07:00

Heinäkuussa oltiin Kalvön lisäksi monessa muussakin paikassa: Hämeenkyrössä, Mäntässä, Estholmenilla ja tietysti Vasikkasaaressa.
Heinäkuun ensimmäistä päivää vietettiin melkein kepinheiton päässä Varsasaaressa. Se on Haukilahdesta, koirien uimarannan kupeesta vain lyhyen soutumatkan päässä. Olimme siellä Annen ja Alin vieraina, Anne souti mennessä ja Ali tullessa.
Rauhallinen mesta. Sain uida Westendin puoleisilla kallioilla aivan yksikseni. Grillipaikat olivat hyvät ja isäntäväki tiesi, miten grillataan. Grillipaikka muuten sijaitsee Espoon upeimman hiekkarannan kupeessa. Korkein lehtipuiden siimeksessä ei ollut yhtään hullumpaa odotella makkaroiden kypsymistä.
Ruuan jälkeen ryhtyi muu lauma heittämään kuulaa, mistä en pidä lainkaan, koska joudun silloin vain kykkimään paikoillani. Siedin homman kuitenkin, koska olin sopivasti uupunut uimisesta ja safkasta.

Lomalla Kalvössä

2009-07-19T11:04:00.001-07:00

Heinäkuun tokan viikon lomailimme Kalvössä, Sipoon saaristossa. Sehän on oikeasti Otto-koiran valtakuntaa, mutta koska Oton isäntäväki oli hommissa kaupungissa joutui Ottokin olemaan stadissa ja meidän lauma valtasi mökin. Mukana laumassa oli myös Tuihtin kaveri Edgar, jota yritin ensin alistaa hierarkian pohjimmaiseksi, mutta Edgar osoittautui ihan reiluksi hepuksi (jakeli makupaloja), joten jätin sen sitten rauhaan.

Vietin paljon aikaa meren äärellä. Tuihti ja Edgar jaksoivat heitellä mulle keppiä ja kyllä mulla oli niiden touhuissa ihmettelemistä. Yhtenä päivänä ne tipahtivat molemmat vaatteet päällä laiturilta ja viikon aikana toinen pudotti mereen videokameransa, toinen taas kännykkänsä.

Mulla oli pieni seikkailukin. Lähdin omille teilleni heti ekana päivänä, kun sain vainun muutaman tiluksen päässä oleilevasta Roosa-koirasta. Se oli semmoinen pikkuinen beessi narttu ja olisin viihtynyt sen seurassa vaikka kuinka pitkään, mutta Tuihti ja Edgar lopulta äkkäsivät minut ja häätivät takaisin omille kulmille. Olin kyllä kuullut isännän ja emännän huutoja melkein tunnin ajan, mutta en ollut kuulevinanikaan niitä. Lomaromanssin takia kannattaa kyllä ottaa pieniä riskejä... Yritin seuraavina päivinä aina tilaisuuden tullen livahtaa moikkaamaan Roosaa, mutta lauman jäsenet huomasivat aina aikeeni. Harmi.

Se on kesä taas!

2009-06-30T08:43:00.001-07:00

Kesäkuu on lopuillaan ja viime päivinä ollaan saatu nauttia lämmöstä. Minulle se tarkoittaa lähinnä sitä, että isäntäväki ei jaksa istua kuumassa kämpässä vaan suuntaa mieluummin saareen tai järvelle.

Juhannusta vietettiin vähän koleammassa kelissä, mutta minulla kävi kyllä veri kuumana, sillä vietimme juhannuspyhät Otto-koiran reviirillä Kalvössä. Tällä kertaa en käynyt kiinni siihen ja otin muutenkin rauhallisemmin kuin edellisellä kerralla. Huomasin, että silläkin keitti ja katsoin viisaammaksi kiertää vähän kauempaa ne nurkat, missä se majaili. Muutaman kerran törmäsimme väistämättä yhteen ja siitä syntyi kunnon rähinä.

Viime sunnuntaina olimme Isossa Vasikkasaaressa. Gula Villanin väki tuntee minut jo, kutsuvat minua pelikoiraksi Kimble-taitojeni ansiosta. Vielä mä joku päivä näytänkin niille, miten koira pelaa. Sunnuntaina saaressa oli väkeä niin paljon, että etsiydyimme yhteen suojaisaan rantaruohikkoon, minkä tuntumassa sain uida yllin kyllin. Sinilevää ei vielä näkynyt. On mageeta, kun on jo aika hyvä uimari.

Vuosijuhlaani vietettiin

2009-05-04T06:31:00.000-07:00

Vuosijuhlaani, seitsemättä, juhlittiin tänä vuonna pitkän kaavan mukaan.
Varsinaisena syntymäpäivänä, viime keskiviikkoiltana isäntäväki oli järjestänyt pähkinätarjoilua ja muuta pientä purtavaa, mitä nautittiin lätkämatsin aikana. Sitten torstaina, vappuaattona oli vähän isommat juhlat. Tulin lenkiltä tavanomaiseen tapaan ja yllätykseni oli melkoinen, kun keittiön pöytä olikin pullollaan lahjoja. Myös Tuihti oli saapunut meille ja saatiin yhdessä heti aikaan jonkinlaista karnevaalitunnelmaa. Lahjojen kimppuun en kuitenkaan päässyt ennen kuin olin nauttinut isännän tekemän makkaratäytekakun. Sitä koristi kermavaahtoon pystytettyinä seitsemän nakkia.

Lahjat olivat mieluisia ja mieluisintahan minulle on käärepaperien avaaminen (varsinkin jos sisältä löytyy jotain syötävää). Suurin paketti sisälsi - aika vaativan - koirien älypelin. Harjoiteltuani sitä yhden aamupäivän ajan, opin jo aika nopeasti ratkaisemaan sen. Tosin siinä on useampiakin vaikeusasteita, joten minulla on vielä puuhasteltavaa sen suhteen.

Kevätkuosissa ollaan!

2009-04-27T07:03:00.000-07:00

Viime lauantaina - vihdoin ja viimein - isäntäväki tajusi viedä minut talviturkin parturointiin. Ajankohta ei olisi voinut olla myöhäisempi, sillä jo lauantaiaamupäivänä lämpöä oli + 17 astetta. Ampaisin kuin nuoli parkkipaikalta kohti trimmaajani Sarin kämppää, ja sitä ei ollut vaikea löytää, sillä Sarin kahden narttukoiran tuoksut helpottavat reittiä huomattavasti.

Kun pääsin ovesta sisään, säntäsin suoraan olohuoneen nurkkaan, missä minut yleensäkin trimmataan ja annoin ymmärtää, että tehkää se ja pian!

Sarilla olikin uusi kone, ja parturointi sujui nopeammin kuin koskaan. Kun homma oli ohi, säntäsin ulko-ovelle yhtä nopeasti kuin olin tullutkin. Ne kaksi narttua, jotka huohottivat toisessa huoneessa minun käsittelyni ajan, unohdin tyystin. Niin upealta tuntui kepeämpi kuosi, että oli pakko päästä nauttimaan siitä ulkoilmaan.

Messilässä

2009-02-26T03:51:00.000-08:00

Pääsin viime viikon lopulla pitkästä aikaa kunnon autoreissulle. Minähän rakastan autossa istumista ja kun menomatkalla pääsin vielä apumiehen paikalle, niin eipä ollut valittamista. Lahdentietä ajettaessa tarkkailin herpaantumatta liikennettä ja pidin huolen siitä että isäntä tietää mitä tekee. Muu lauma istui takapenkillä.

Matkan päätepisteeksi osoittautui Messilän laskettelukeskus. En ollut aikaisemmin ollut rinteessä, joten alkuun oli vähän ihmettelemistä sieltä täältä singahtelevissa laskettelijoissa. Pian hiffasin jutun jujun: odottelimme siis joko isännän tai emännän kanssa koska omaa väkeä singahtaa näköpiiriin. Tuossa videolla näette suunnilleen asemani, tarkkailen siinä kuinka Tuihti taiteilee alas Laason rinnettä.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä laskettelureissu: pääsin välillä pilkille isännän kanssa tuonne taustalla näkyvälle Vesijärvelle. Opin reissussa myös uuden homman: kun isäntä sanoi "tuo sohjolelu" kipaisin hakemaan edelliselle mestalle jääneen kauhan.

Tammikuisia tunnelmia

2009-01-26T02:17:00.000-08:00

Viime aikoina on blogikirjoittelu jäänyt vähemmälle, kun ollaan enemmän oltu aktiviteettipuolella. Viikonloppuisin on tehty sellaisia kahdeksan kilsan lenkkejä ja tykkään tehdä sellaista intervallitouhua, jossa vuoroin ravaan mahallani lumipenkkojen päällä, vuoroin taas kävelen asiallisesti tien reunaa. Tällaisessa touhussa tassunpohjat tietysti rasittuvat ja niitä onkin alettu rasvata lampaanvillarasvalla.

Joskus joulun jälkeen, kun lunta ei ollut juuri lainkaan, käytiin piknikillä Karhusaaressa. Isäntäväki oli saanut joulukattauksista tarpeekseen, joten pakkasimme jäljellä olevat kalkkunat reppuun ja nautittiin ne Karhusaaren rannassa. Siellä oli myös hyvin todennäköisesti hiiren koloja ja käytinkin osan ajasta hiirenmetsästykseen. Siitä video tässä!

Kylpylävieraana

2008-12-08T10:55:00.000-08:00

Tein eilen visiitin Hyvinkään koirakylpylään. Jo matka sinne oli sinänsä elämys, sillä menimme sinne Bailan ja Doriksen kanssa samalla kyydillä ja matkalla vielä poimittiin mukaan lammaskoiranarttu nimeltä Vappu. Baila ja Doris oli sijoitettu auton perään, minun taakseni ja Vappu istui auton etuosassa jalkatilassa. Rakastan autolla ajamista ja kun mukana oli vielä kolme mielenkiintoista narttua, niin mikäs sen mukavampaa.
Kylpylässä meidän seurueeseen liittyi lisää veskareita: esim. ihanat nartut Riva ja Jota sekä toinenkin uros Aatu, joka tosin oli vasta puolivuotias.
Kylpylä oli minulle uusi kokemus ja täytyy sanoa, että en oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta. Minua painostettiin uimaan 16 metristä rataa edestakaisin, kun samaan aikaan Riva ja Jota pulikoivat aivan omassa rauhassaan toisessa päässä allasta. Muutaman astumisyrityksen jälkeen minua ei enää päästetty niiden lähelle.
Kun minua KUUDENNEN kerran kehotettiin uimaan rataa päästä päähän, irvistin. En todellakaan halua olla mikään ratamestari vaan metsästäjä, kepin kiinniottaja, seikkailija ehkä sukeltajakin.

Hiirenmetsästäjä

2008-11-25T10:16:00.000-08:00

Hurjaa menoa on ollut viime päivinä! Lumi on jännittävää materiaalia ja se inspiroi mua todella. Yllä voitte nähdä, miten meikäläinen metsästää hiiriä. Kuono vaan hankeen ja salaperäinen, lumenalainen maailma imaisee mukaansa. Suosittelen!

Sadepäivän iloja

2008-11-17T08:07:00.000-08:00

Tässä muutama viikko sitten oli Vihreässä langassa juttua siitä, miten vanhoista pehmoleluista voi helposti tuunata esim. mielenkiintoisia koristeita paperikorin ulkoseinämille. Artikkelissa kerrottiin, miten vanha pehmolelu ensin tyhjennetään, sitten pestään ja täytetään uudelleen vähän löyhemmin kuin miten se alunperin oli täytetty. Sitten nämä löyhästi täytetyt lelut liimataan paperikorin reunoille ja saadaan aikaan kiinnostavampi hökötys.

Minulle tuo prosessin alkuvaihe on tullut tutuksi jo aikoja sitten. Pidän noin kaksi viikkoa vanhaa pehmolelua tarpeeksi vanhana kuvattuun käsittelyyn. Ensin näykin sitä sieltä täältä aika hellästi, sitten käyn (jos kukaan ei ole katsomassa) apinan raivolla sen kimppuun ja kiskon sisälmykset ulos. Yleensä tässä vaiheessa isäntäväki jaksaa vielä hieman moittia käytöstäni ja täyttää lelun uudelleen. Jonkin ajan kuluttua (muutamasta tunnista muutamaan päivään) toistan nuo edellä kuvatut vaiheet uudelleen. Saattaa olla, että tämänkin jälkeen pehmis vielä täytetään uudelleen, mutta viimeistään kolmannen kerran jälkeen pehmiksen raato katoaa jonnekin säilytykseen. Ja minulle hankitaan uusi pehmolelu. Niitä saa edullisesti esim. Merituulentieltä, Fidan kirppikseltä, missä ne maksavat parhaimmillaan parikymmentä senttiä. Tiedän paikan hyvin enkä yleensä päästä isäntäväkeäni ohittamaan kaupan ovea.

Hankala mutka

2008-10-13T11:01:00.001-07:00

Ollaan monta kertaa kirottu tätä hankalaa mutkaa: se sijaitsee Haukilahdenrannan ja Mellstenintien risteyksessä. Haukilahdenranta on tuo tie, joka menee suoraan eteenpäin ja Mellstenintie puolestaan kääntyy oikealle. Kuten kuvasta näkyy ei oikealla puolella ole lainkaan jalkakäytävää ja omistajaansa ulkoiluttava koira joutuu lipeämään melkein ojaan, jos takaa tulee isompi ajoneuvo. Oja ei sitten olekaan mikä tahansa oja, sillä ollaan nähty siellä useammankin kerran supikoira (olemmekin alkaneet nimittää mutkaa Supikoiranmutkaksi). Ei ole tällaiselle koulutetulle koirallekaan mikään helppo juttu, jos ojasta ampaisee supikoira ja takaa tulee auto.

Tähän mutkaan olisi ehdottomasti saatava jalkakäytävä. Ja Mellstenintien ylitykseen suojatie. Piste.

Rantamaratonia seuraamassa

2008-09-22T08:51:00.000-07:00

Eilen kuulemma juostiin Espoon ensimmäinen rantamaraton. En voinut välttyä huomaamasta sitä, koska isäntäni Timo osallistui maratoniin ja olimme mamman ja Tuihtin kanssa Haukilahden venesatamassa kannustamassa juoksijoita.
Sää oli mahtava: aurinko lämmitti koko päivän ja meri oli lähes tyyni. Juoksijoita oli lähes 3000 ja monenlaista osallistujaa viiletti pitkin rantoja. Vähän jännitettiin jaksaako Timo Haukilahteen asti - siinä vaiheessa kilometrejä oli kertynyt jo 30. Ihme kyllä, se jaksoi ja ohitti meidät ihan rennon oloisena. Myöhemmin sille oli tullut kramppi jalkaan ja loppumatka oli sujunut kivuliaammin. Maaliin asti se oli kuitenkin päässyt.

Syksy saapui saaristoon

2008-09-01T12:35:00.000-07:00

Sinilevä on tainnut kadota Espoon rannoilta, mutta niin taitaa olla kohta kadonnut kaikki muukin. Viime sunnuntaina tehtiin tältä kesältä viimeinen retki Isoon Vasikkasaareen. Saaressa oli hiljaista. Sain telmiä kaikessa rauhassa vapaana siellä sun täällä. Lauma löysi puolukoita ja sen ansiosta viihdyimme metikössä tavallista pidempään. Ne olivat niin innoissaan marjoista, että unohtivat hihnani jonkun mättään reunalle. Pyysivät sitten meikäläistä etsimään sitä, mutta eipä ollut oikein intressiä...

Viimein se kuitenkin löytyi, vaikka olin jo ehtinyt luulla vapautuvani kahleista toistaiseksi.

Gåsgrund menettelee

2008-07-30T09:29:00.000-07:00

Eipä olla paleltu viime päivinä. Päivälämpötilat ovat olleet jatkuvasti yli 20 astetta celsiusta ja sen johdosta kämppämme kuumenee iltaan mennessä sietämättömäksi pätsiksi. Onneksi lauma on tajunnut, että oloni helpottuu veden äärellä ja se on kuljettanut mua jos ei järvelle Velskolaan, niin sitten Espoon edustan saarille.

Viime perjantaina teimme visiitin saareen nimeltä Gåsgrund, joka on mulle ihan uusi tuttavuus. Hyvät näkymät, aavaa merta riitti katseltavaksi saaren eteläpuolelta ja loivilta kallioilta oli hyvä syöksyä mereen noutamaan keppiä. Kuumat kaltsit olivat täynnä mielenkiintoisia uurteita, jotka helpottivat vähän liikkumista.

Se Gåsgrund olisi ollut ihan huippu paikka ellei siellä olisi ollut muutama hyökkäävänoloinen uros ennen mua. Toivottavasti mennään sinne uudestaan ja pääsen valloittamaan paikan ihan omalla statuksellani.

Sunnuntaina oltiin taas Vasikkasaaressa, mikä on mulle jo vähän liiankin tuttu paikka. Siellä on kyllä hyviä kepinheittopaikkoja enkä koskaan väsy hieromasta selkääni saaren nurmikkoaukean pintaan. Se on kyllä mojovan tuntuista, varsinkin useamman uintikeikan jälkeen kun turkki on jo vähän kuivahtanut. Katsokaa videota alla!

Velskolassa taas

2008-07-21T08:30:00.001-07:00

Matkalla Kaitasuon kautta Velskolan Pitkäjärvelle.

Soutelua lämpimässä kesäillassa.

Viime viikonloppuna vaellettiin kahtena päivänä Velskolan Pitkäjärven ympäristössä. Keksittiin ihan uusi reitti: Mentiin Kaitalammen kautta Kaitasuon läpi järvelle. Matka oli jännittävä, sillä suomaasto oli välillä lähes upottavaa - pitkospuista huolimatta. Ja välillä taas hirven- ja hevosenkavioiden mylläämää, niin että sain hyppiä mielin määrin päästäkseni eteenpäin. Lehtomaisessa metsikössä oli muutenkin erikoinen tunnelma: valo siivilöityi puitten lomasta ja pieniä sinisiä perhosia lenteli siellä täällä.

Järvellä meinasin saada hepulin, kun en heti päässyt kepin perässä uiskentelemaan. Ja sitten kun pääsin, sitten ne hepulit vasta sainkin. Järvivesi on niin ihmeen virkistävää, että tunsin olevani kuin nuori pentu päästessäni takaisin rannalle.

Sunnuntain vaelluksella löysimme (opaskirjan avulla) omaa leiripaikkaamme vastapäätä olevalta rannalta vapaasti käytettävissä olevan laavun. Se on ollut siellä kaikkien niiden seitsemän vuoden ajan, kun olemme käyskennelleet järven ympäristössä. Laavun yhteydessä on myös kuivakäymälä ja polttopuuvarasto. Hyvin on laavu ympäristöön piilotettu. Ehkä vielä vietämme siellä jonkun elokuisen yön lauman kanssa.

Vänö on hyvä mesta

2008-07-14T05:13:00.000-07:00

Huh, onpa mahtava viikko takana! Oltiin lauman kanssa Vänössä, ei yhtään huonommalla saarella jossain Kemiön eteläpuolella. Homman nimi selvisi heti kun astuttiin laivasta (Rosala II) rantaan: satamassa odotti lauma erikokoisia ja ikäisiä narttuja. Eikä juuri muita uroksia mun lisäkseni! Alkuviikosta pääsin joka iltapäivä laivan saapuessa satamaan moikkaamaan typyköitä ja homma meni välillä ihan villiksi. Onneksi mä en silloin vielä tiennyt mitä oli tulossa... Keskiviikkona nimittäin saapui tuttuja Ranskasta ja niillä oli mukana ihan ennennäkömätön kettuterrierinarttu Bloody, 2, 5 v. Bloody antoi mulle kyytiä. Kannattaa katsoa video alla. Heti alkajaisiksi sain juosta sen perässä pitkin niittyjä (joka kyllä otti voimille, sillä olin sitä ennen koko aamupäivän uinut keppien perässä Vänön biitsin kirkkaassa vedessä). Samaa kyytiä jatkui koko loppuviikon, sillä Bloody asui meidän pihapiirissä ja pyöri melkein koko ajan samoissa mestoissa kuin mä.

Vänössä on mahtavat kaltsit ja niinkuin jo mainitsinkin, erittäin puhtaat vedet. Isäntäväki saunoi joka ilta ja vahdin rannalla ettei kukaan tipu veteen tahtomattaan. Ne kävi myös kalassa ja oli välillä tylsää tuijottaa ulapalle ja odottaa veneen tuloa takaisin. Mua kun ei aina huolittu mukaan kalaan, koska veneessä oli jo muutenkin paljon porukkaa. Punkit eivät mua juuri häirinneet, sillä Exspot teki tehtävänsä. Tarjosin sitä Bloodyllekin, sehän ei Ranskasta lähtiessään ollut osannut varautua täkäläisiin olosuhteisiin. Ärhäkkä mimmi se kyllä oli, loppuviikosta kun me ei enää oltu niin kuumina toisiimme, se välillä kävi mua täysillä kankkuun kiinni. Yritti ärsyttää oikein tahallaan, mutta onneksi meikäläinen pysyi coolina ja luulen, että mulla on vielä chaansseja sen suhteen.

Kesä on parasta!

2008-06-15T08:07:00.000-07:00

Mä rakastan kesää! Lämpimään nurtsiin on niin mojovaa hieroa selkää ja vesillekin pääsen harva se päivä. Tänään oltiin taas Iso Vasikkasaaressa. Kun kuulenkin sen nimen, valpastun ja tivaan isäntäväkeä vahvistamaan, että sinne ollaan menossa. Satamaan mentäessä maltan kävellä rauhallisesti paviljongin kulmalle asti, mutta sen jälkeen ravaan maata kynsien rantaan.

Saareen pääsee tänä kesänä vähän isommalla botskilla kuin aikaisemmin. Laivan nimi on Ilves, ja siinä on katollakin istumapaikat. Tänään oli sen verran tuulista, että istuttiin mennen tullen sisätiloissa. Saaressa isäntäväki ja Tuihti heittelivät mulle keppejä mereen, mistä noudin ne uimalla. Olin niin tohkeissani, että en malttanut uidessa väistää isoja kiviä vaan kapusin niiden yli maha kiven pintaa nuolien. Välillä luulin yhtä rakkoleväesiintymää kepiksi ja kuljetin sitä jo hyvän matkaa kohti rantaa kunnes huomasin mokani.

Gula Villanin pihassa oli yksi iso lammas. En viitsinyt sitä sen kummemmin moikkailla. Ehkä ensi kerralla sitten.

Deittailua

2008-06-01T09:36:00.000-07:00

Mulla oli viime maanantaina treffit Bailan ja Doriksen kanssa. Doris on jo sellainen vähän vanhempi veskari, mutta Bailaan olen aina ollut kuumana. Mun tunteet ei vaan millään tahdo saada vastakaikua. Baila pisti nytkin heti rähinän päälle kun tavattiin Haukilahden satamassa. Rannassa se kuitenkin vähän lämpeni. Juostiin kepin perässä rantavedessä ja siinä oli vähän kisan makua. Jos tässä kesän aikana vielä treffaillaan, niin ehkä se oppii tajuamaan, miten kova heppu mä olen.

Vesijuoksua aamutuimaan

2008-05-22T09:35:00.001-07:00

Pitkän kylmän kauden jälkeen on viimein tullut lämpimämpää. Eilen aamulla heräsimme mamman kanssa jo varhain, 5.30, ja onneksi hän oli samaa mieltä kuin minäkin siitä, että nyt pitää päästä lenkille.

Oli aika miellyttävää hölkätä rantaa kohti, kun muut vielä nukkuivat. Yksi meriharakka ja jokunen lokki elämöi kuitenkin jo rannassa. Mamma heitteli keppiä ja kahlasin kirpeässä vedessä. Kesä taitaa olla tulossa! Ei hassumpaa!

Keppiparatiisi

2008-04-28T10:54:00.000-07:00

Käveltiin eilen Tuihtin ja mamman kanssa päivälenkillä Karhusaareen. Sinne on meiltä viisi kilometriä ja matka sujui auringonpaisteessa rattoisasti.

Karhusaaressa oli jo muutamia kevään merkkejä, kuten rikottuja kaljapulloja, mutta yksi juttu vähän ihmetytti: Kaikki etelärannan puoleiset puut näyttivät aivan värittömiltä ja elottomilta. Syödessämme eväitä saaren korkeimmalla kohdalla oikein selvästi pystyi näkemään, miten harmaita rannan puut olivat.

Onneksi Hanasaaren puoleisen rannan vaakasuoraan kasvava mänty oli ennallaan. Sen ympäristössä oli kasapäin kaikenlaisia keppejä ja myös tuosta samaisesta vanhasta männystä irronneita (vai ilkivalloin irroitettuja?) puun palasia. Hullaannuin täysin päästessäni niiden kimppuun ja tumppasin murenevaa puuta niin että lastut lentelivät.

Kun Tuihti vielä innostui heittämään mulle keppejä, oli iltapäivä huipussaan. Juoksin hämäysheittojenkin perään täysillä ja olin niin innoissani, etten edes hermostunut siitä.

Kevätkuosissa

2008-04-13T01:41:00.000-07:00

Eilen tuli koettua yksi luonnonilmiö. Käveltiin mamman kanssa kohti rantaa, kun yhtäkkiä Toppelundin koulun kohdalla kuultiin erikoinen, aivan uusi ääni. Se kuulosti vanhojen, raskaasti poljettavien polkupyörien ääneltä, hyvin voimakkaalta. Koska mut on koulutettu näyttämään takaa tulevat pyörät, pälyilin ympärilleni, mutta en nähnyt pyöriä missään. Mamma tuntui olevan ihan yhtä íhmeissään kuin minäkin. Lopulta se hiffasi: ääni tuli taivaalta, kaksi isoa valkoista joutsenta lensi meidän yläpuolellamme kohti rantaa. Vaikuttava kokemus.

Kuten kuvasta huomaatte, olen luopunut talviturkistani. Sekin tapahtui aivan yllättäen: mamma ja Timo päättivät viime lauantaina lähteä Tukholmaan ja mua ei muka voitu viedä yökylään siinä takkuisessa, kosteassa karvassa, joka keräsi tikkuja ja männynkäpyjä uumeniinsa. Käväistiin lauantaiaamuna varhain Sarin luona Mellunkylässä ja Sari keritsi mut rivakoilla otteilla 1,5 tunnissa. Koko session ajan kuului viereisestä huoneesta Sarin narttuvesikoirien läähätystä. Eipä se mua juuri häirinnyt, vaikka vähän ihmettelinkin sitä, että joku narttukoira saa aikaan kovemman läähätysäänen kuin minä!

VR on jees

2008-03-23T02:53:00.000-07:00

Lähdettiin eilen mamman kanssa yllätysreissulle Turkuun. Lähtö tuli minulle todellakin täytenä yllätyksenä: oltiin oltu pitkällä lenkillä rannassa, katseltu joutsenia ja sorsia aamuauringossa ja juuri kun olin vaipunut (hyvin syöneenä) lenkin jälkeiseen raukeaan uneen, huomaan mamman täysissä tamineissa eteisessä. Se kysyy kuin ohimennen, että lähtisinkö sen kanssa moikkaamaan Liisa-mummua Turkuun. Ampaisin kuin ohjus sohvan takaa eteiseen. Nuuhkaisin mamman reppua ja totesin, että sinne oli pakattu meikäläisenkin murkinaa.

En vielä bussipysäkilläkään meinannut tajuta, että olimme todella lähdössä reissuun! Hyppäsin penkille ja annoin mammalle suukkoja. Bussiin ryntäsin sellaisella innolla, että se sai bussikuskinkin ihmettelemään.

Saapuessamme Kampin Narinkkatorille totesin harmikseni, että ne samat pullonsirut, jotka olivat jo pitkäperjantaina päällystäneet toria, olivat siellä edelleen. Jouduimme kiertämään torin, mutta onneksi ehdimme ajoissa junaan. Matkustin ensi kertaa junassa ja eipä ollut valittamista. Junan viimeinen vaunu oli lemmikeille tarkoitettu ja istuimme siellä mamman kanssa ihan kaksin. Kun pääkaupunkiseudun asemat oli ohitettu, jatkoin kesken jääneitä torkkujani junan lattialla. Vauhti oli ihan sopiva.

Turussa pääsin möyrimään ja kihnuttelemaan Liisa-mummun mukavilla matoilla. Välillä sain herkutella metwurstin paloilla, mutta muita herkkuja ei mamma sallinut minulle annettavan. Pelkäsi kai, että ykä lentää paluumatkalla. Paluumatka sujui kuitenkin yhtä ylellisesti omassa rauhassa kuin tulomatkakin. Illan suussa saavuimme takaisin kotiin ja vauhdikkaan päivän jälkeen nukuin kuin tukki.

Luminen päivä

2008-03-02T06:12:00.000-08:00

Jipijipijee! Tänään saatiin vihdoinkin kunnolla lunta. Käveltiin mamman ja Timon kanssa kotinurkilla ja koirapuistossa sain telmiä hetken vapaana lumessa. Tietäisittepä miltä narttujen pissat tuoksuvat tuoreella hangella! Koko lenkki oli huumaavan inspiroiva, sillä pissakeitaita tupsahti vastaan melkein metrin välein.

Välillä kävimme Café Mellstenin terassilla. Sinne eivät terassirempan jälkeen koirat enää pääse, joten sain tyytyä tuijottamaan aidan takaa, kun isäntäväki hörppi kuumia juomia.

Joulu on halien aikaa

2007-12-27T05:25:00.000-08:00

En ihan tarkkaan tajua mitä joulu merkitsee. Tiedän kyllä milloin se alkaa: silloin, kun se valtava vihreä kasvi kannetaan sisään ja kaikki hyörivät ja pyörivät touhuten jotain tärkeää.

Jouluaattoaamuna lähdimme jo seitsemän aikoihin kohti mummolaa. Ulkona oli hiljaista ja pimeää ja suunnistimme Jorvin nurkilta Ingaksen pappilan läpi kohti Pihlajarinnettä. Saara-mummolta sain maistiaispaloja kinkusta ja joululahjaksi oman makaronilaatikon! Parasta mitä tiedän on Saara-mummon makaronilaatikko. Puolen päivän jälkeen, kun muut olivat käyneet hautausmaalla ja minä vahtinut taloa, pääsimme Juhani-enon kyydissä takaisin kotiin. Hyörinä ja pyörinä alkoi taas ja loppui vasta, kun Otso ja Satu tulivat meille joulunviettoon. Sitten mammakin rauhoittui ja minä yritin tehdä parhaani tullakseni nähdyksi muiden nauttiessa omista jouluherkuistaan. (Olihan minulla se makaronilaatikko, mutta sen hotkaisin hetkessä...)

Kun väki oli päässyt ruokapöydän äärestä, alettiin katsoa videota, mikä minusta oli käsittämätöntä, sillä kuusen alusta oli täynnä paketteja. Tiesin, että jotkut niistä olivat aivan varmasti minulle ja yritin vaivihkaa päästä availemaan niitä. Siitä seurasi kuitenkin vain jyrkkiä kieltoja kunnes viimein video loppui ja meille ryntäsi sisään kovaääninen tonttu. Sillä oli Audi-lippalaakki päässä ja se esitteli itsensä Audi-tontuksi. Vihdoinkin pääsin pakettien kimppuun ja nopeassa tahdissa avasin omani (herkkupaloja ja hauska-pusseja). Sen jälkeen avitin mielelläni muitakin pakettien aukaisussa. Meidän väki valvoi melkein aamuun asti pelaten seurapelejä, eikä minunkaan nukkumisestani tahtonut tulla mitään.

Joulupäivänä saimme vielä vieraaksemme Erkki-sedän ja sitten kun hän oli lähtenyt kotiin, löhöilimme sohvilla joulusuukkoja antaen. Olin oikealla halituulella enkä olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Tapaninpäivänä pääsin suukotttelemaan Tuihtiakin, joka oli palannut Suomeen kahden viikon Espanjan reissulta.

Lumi tuli

2007-11-19T00:45:00.000-08:00

Ensilumi tuli viime viikolla Espooseen. Se on mukavaa, sillä tykkään lumesta ja kylmyys ei haittaa mua yhtään. Haavakin on parantunut melkein huomaamattomaksi, vain tuo oikeassa kyljessäni olevan läntti jonka kohdalta karva on lyhyempi, paljastaa, että siinä se patti oli.

Lauantaiaamuna Haukilahden rannoilla oli jo vähän jäätä, joten päätettiin iltapäivällä lähteä mamman ja Tuihtin kanssa syöttämään sorsia. Haettiin K-Sorsakivestä sämpylöitä ja suunnattiin rantaan. Aurinko paistoi ja meri näytti upealta. Löydettiin muutamastakin lahden poukamasta nälkäisiä sorsia ja Tuihti heitti niille sämpylää oikein olan takaa.

Toipilaana

2007-10-21T03:19:00.000-07:00

Se patti on nyt leikattu. Ja se osoittautui talirauhaseksi. Ei siis mitään vakavaa, emollani Solanalla on ollut samanlainen, ja melkein samainikäisenä.

Haava on mahtava, siinä on viitisentoista tikkiä (ks. kuva). Sain tänään laastarin pois, mutta tuota muovista pönttöä joudun pitämään päässä vielä kymmenen päivää. Kyllä siihen pikkuhiljaa tottuu, sohvan kulmalla siitä saa mukavan nojan. Liikkumista se vähän haittaa, koska törmäilen huonekaluihin ja ovenkulmiin tämän tästä. Mutta on tästä "sairiksesta" jotain iloakin: huomaan että minulle jaetaan herkkuja enemmän kuin yleensä.

Kuulumisia kuulakentän laidalta

2007-10-14T08:38:00.001-07:00

Oltiin eilen heittämässä kuulaa Haukilahden boccia-kentällä. En tosin tarkkaan ymmärtänyt omaa rooliani, sillä muut heittelivät palloja ja minä jouduin seuraamaan touhua sivusta. Välillä sain napattua kuulan niiltä ja tumppasin sitä voimalla syvemmälle hiekkaan, mutta suurimman osan ajasta vartioin kenttää.

Fiilikset eivät muutenkaan olleet parhaat mahdolliset, sillä oltiin aamupäivällä oltu lääkärissä sen takia, että mulla on patti kyljessä. Se leikataan ensi torstaina. Todennäköisesti se on joku harmiton rasvapatti, mutta sen poisto vaatii kuitenkin nukutuksen. Ja mikä tylsintä: joudun sen jälkeen kulkemaan pari viikkoa tötteröpäässä jotta en vaan itse rupeaisi parantelemaan haavojani.

Velskolassa

2007-10-01T11:23:00.001-07:00

Meillä on soutuvene Velskolan pitkäjärvellä mutta emme ole ehtineet sinne yli vuoteen. (Saattaa osaksi johtua siitä, että viimeksi kun kävimme siellä tein pienen seikkailun ja laitoin isäntäväkeni juoksemaan pitkin metsiä minua etsien puolentoista tunnin ajan.) Eilen sitten läksimme sinne ja muistin mestat jo kaukaa. Venekin oli melkein entisellään, mitä nyt vähän rähjääntynyt ja ampiaisten valloittama.

Suunnistimme soutaen omalle tutulle nuotiopaikallemme, korkean kallion laelle. Siellä on mun vanhat keppijemmat ja tutut kanervikot. Niiden keskelle on lokoisaa levähtää, kun on aikansa touhunnut ja tutkinut maastoa. Autoin Timoa nuotion rakentamisessa pilkkomalla isoja keppejä pienemmiksi. Puut olivat märkiä ja savuttivat kunnolla. Kun viimein saatiin hiillos aikaan, isäntäväki lämmitti siinä lammaspihvejä ja sain minäkin osani. Hyvä päivä, tultiin kotiin vasta illan pimetessä ja nukuttiin kuin tukit.

Lammilla taas.

2007-09-23T08:24:00.000-07:00

Upea sunnuntaisää heti aamusta alkaen. Oltiin mamman kanssa Haukilahden rannassa lenkillä ja todettiin, että nyt on parasta lähteä ja heti Nuuksioon. Nyt oli Tuihtikin messissä ja piti vähän suostutella sitä, että se ehti hotkaista aamupalan riittävän nopeasti, koska meillä oli kiire! Samaan mestaan suunnattiin taas kuin viimeksikin: ensin murkinalle Kaitalammelle ja siitä sitten Halkolammelle.

Kaitalammella törmäsin Rasmukseen, vanhaan kamuun Tontunmäen ajoilta. Se on yksi niitä harvoja heppuja, joita siedän. Johtuu varmaan siitä, että se on kuohittu. Nuuhkittiin nopeasti viimeisimmät kuulumiset, sitten se jatkoi isäntäväkensä kanssa matkaa. Ne olivat jo lähdössä, mutta me oltiin vasta tultu. Popsittiin siinä vähän lohta ja moikkailin muutamia muitakin koiraheppuja. En jaksanut uhota kellekään sillä sää oli niin upea eikä ruuassakaan ollut valittamista.

Halkolammella leikimme Tuihtin kanssa rofea ja poldea. Tuihti oli rosvo ja mä olin poliisi. Olinkin aika hyvä skoude, löysin sen ilman suurempia ongelmia. Timokin leikki rofea, se oli vähän vaikeampi tapaus, mutta löysinhän mä sen lopulta.

Nuuksiossa

2007-09-09T10:15:00.000-07:00

Mamma ja Timo olivat eilen Tallinnassa raitiovaunuajelulla ja minä olin yksin kotona iltapäivään asti. Otso kävi nimittäin lenkillä kanssani ja istui meillä jonkin aikaa, mutta sitten odottelin taas yksin ikkunassa isäntäväen kotiinpaluuta, mikä tapahtui vasta lähempänä puolta yötä.

Ehkä niillä oli vähän huono omatunto siitä, että olivat jättäneet minut yksin, koska tänään heti aamusta lähdimme Nuuksioon. Menimme Elielinaukiolta bussilla 345 Kaitalammelle ja muistin paikan välittömästi: täällä kävimme muutama vuosi sitten sieniretkellä, Timo löysi silloin valtavan herkkutatin.

Kävelimme lammen etelärantaa niin pitkälle kuin tietä riitti ja jäimme sitten keittokatokselle syömään eväitä. Minulle oli varattu murkinaksi uutta koiran muonaa, Eagle Packia, josta kyllä pidän. Isäntäväki lämmitti lohipaloja tulella ja sain osani niistäkin. Sienisalaatti ei oikein maistunut, mutta mamman Tallinnasta tuomat metwurstipötkylät kruunasivat aterian.

Kaitalammelta siirryimme tien toisella puolella sijaitsevalle Halkolammelle. Aurinko paistoi ja lampi oli aivan tyyni. Telkät pyrähtelivät lammella ja metsästä pyrähteli tuon tuostakin kaikenkokoisia sienestäjiä. Niillä näkyi olevan ämpärit täynnä sieniä, mutta me ei tällä kertaa oltu tultu sienestämään. Lorvimme aikamme lammen ympäristössä ja löysimme lopulta mukavan levähdyspaikan korkealta kalliolta (ks. kuva). Hieno päivä, olisimme varmaan voineet olla metsässä iltaan asti, mutta Timolla oli kiire katsomaan Formulaa.

Viikko Vätsärissä

2007-08-25T06:15:00.000-07:00

Lapissa sitten käytiin. Startti oli klo 4.00 aamuyöstä Haukilahdesta, perillä Sevettijärven pohjoispuolella Vätsärin erämaan reunalla puoliltaöin ja takana 1400 km. Tuli haisteltua tampereet, jalasjärvet, oulut, sodankylät, ivalot ja mitä niitä bensa-asemia nyt onkaan.

Tykkään autokyydistä kuin vesikoira vinkulelusta varsinkin jos mennään yli sataa. Mulla on sellainen sisäänrakennettu nopeusmittari että alle sadan kilometrin nopeuksissa olen opetellut läähättämään. Eli jos ei mennä tarpeeksi kovaa niin sitten läähätän ja ehkä pyörin lisäksi hieman ympyrää. Aika usein mentiin sataa.

Mun kuskeina oli Pekka ja Matti, veljeksiä, niillä on sama emo ja sitten vielä vielä laumanjohtaja Timo. Ukot punnitsivat rinkkansa ennen metsään painumista. Reilu 30 kiloa oli per äijä. Mulla oli kyllä paras rinkka siinä oli kilo kaksataa kuivamuonaa. Samana yönä mentiin muutama kilometri ekaan leiriin polkua pitkin. Polulla kuljen hienosti kärkimiehen takana varsinkin kun mulle koko ajan hoetaan että nooa taakse nooa takana nooa et mene eteen...höh..mutta onneksi loppureissu 6 päivää mentiin poluttomassa erämaassa ja siellä mä menen minne mun kuono näyttää. Muutama sata metriä olen laittanut rajaksi niin et mä haistan ukot ja ne ei eksy. Viikon aikana mä haistoin ne päivä päivältä paremmin. Onkohan mun hajuaisti kehittynyt? Jos PORO tuli liian lähelle laumaa niin se sai kyllä kunnon kyytiä. Jotkut niistä oli laittanut nerokkasti kellon kaulaan joten ne huomasi tosi helposti. Haukilahden tyhmät puput voisivat ottaa tuosta oppia, miksei kurretkin.

Kuusi päivää ilman hihnaa ja havaintoja muista ihmisolennoista. Nukuttiin päivät ja kalastettiin yöt. Söin harjusta, taimenta, haukea, ahventa, meetwurstia ..eihän meikäläinen nyt pelkää kuivamuonaa. Lämmintä oli 29 astetta parhaimmillaan. Tämä uusi lyhyt turkki toimi tosi hyvin, kiitokset vielä kimmafrendin emännälle.

Vätsäri on oikea vesikoiraparatiisi lampia puroja järviä jokia joka puolella eikä koiraruksikylttejä missään!

Taivasalla nukuttiin koko vikko, vain pari kertaa pojat laittovat mulle laavun pystyyn. Mä menin aina ekana matin tai pekan makuualustalle. On se kumma kun siitä joutu lähtemään vaikka kuinka irvistelin. Ei ne toopet tajua paikkaa laumassa - vielä vaatii hieman arvojärjestys koulutusta. Laumanjohtaja Timo voisi naksuttimella jeesata.

Kotiin tultiin Pekan appiukon Valton ja Raanujärven kautta. Valto oli laittanut mulle hirvihöystöä. Jo oli hyvää. Sai sitä pojatkin maistaa. Kotona olin lauantaina puoli yhdeksältä, juuri sopivasti iltalenkille! Valjaat ja hihna päälle ja tarkistamaan jospa se lapin porokellovillitys olisi tarttunut Espoon haukilahden pupuihin.

Kohti Lappia uudessa lookissa

2007-08-04T01:21:00.001-07:00

Tänään lähdetään Timon, Matin ja Pekan kanssa kohti Lappia. Olen saanut oman rinkan, kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on, että kannan siinä omat muonani, kun vaellamme lammelta toiselle kalojen perässä. Mammalla ja Timolla oli vähän erimielisyyttä siitä, miten paljon muonaa pystyn kantamaan. Ohjeitten mukaan saisin kantaa kaksi kiloa, mutta mamma ehdotti alkuun kiloa. Sen näkee sitten tosi tilanteessa.

Kuvasta näkyy myös, että minulta on kynitty se villi kesäturkki. Bailan ja Doriksen emäntä Pia kävi tiistaina meillä trimmaamassa minut ja opetti samalla trimmausta isäntäväelle. Meinaavat yrittää jatkossa itse leikata turkkini. Kolme tuntia kesti, että minut saatiin tähän kuosiin. Hieno homma, eivät tartu Lapin reissulla risut ja männynkävyt turkkiini.

Retkikohteena Rövaren

2007-07-29T08:00:00.000-07:00

Eilen pääsimme vihdoinkin saarelle nimeltä Rövaren. Olemme yrittäneet tehdä sinne retkeä jo pitkään, mutta aina on sattunut jotain vastoinkäymisiä, jotka ovat saaneet meidät jäämään lähempänä oleviin saariin tai matka on muuten vain peruuntunut.

Aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi voimakkaasti kun astuimme Aurorasta saaren kamaralle. Kiersimme (minä, mamma, Timo ja Tuihti) kallioisia rantoja kunnes löysimme suojaisimman paikan. Näkymä sieltä oli suoraan Suomenlahdelle ja katselimme mielenkiinnolla vesilintuja sekä purjeveneitä, jotka sinnittelivät eteenpäin kovassa tuulessa.

Timo heitteli virveliä ja minä juoksin perässä pitkin punertavia kallioita. Sileät ja lämpimät kalliot olivat ihanteellinen juoksentelualusta ja päästin useammankin riemu-ulvonnan.

Mamman ja Tuihtin loikoillessa auringossa teimme Timon kanssa lenkin saaren ympäri. Siisti ja rauhaisa paikka. Metsiköissä on satumetsän tuntua, johtuu varmaan pehmeistä sammal- ja jäkälämättäistä, joita on siellä täällä.

Suomenlinnassa 27.7.07

2007-07-29T07:52:00.000-07:00

Kävimme perjantaina Suomenlinnassa pikinikillä, minä, mamma, Timo ja Otso-veli. Ajatuksissamme oli Sampo-veli, josta emme ole kuulleet nyt vuoteen mitään.

Iso Mustasaaren ja Susisaaren välisessä kanavassa kokeilin uutta, keltaista vesileluani (olin saanut samanlaisen sinisen jo Pärnussa, mutta se meni aaltojen mukana viime reissullamme Vasikkasaareen). Sorsatkin kiinnostuivat siitä, luulivat sitä kai joksikin syötäväksi kun sitä heitettiin veteen.

Väki löysi pikinikpaikan kanavan rannalta, läheltä telakkaa. Minusta paikka oli huono, siinä ei ollut riittävästi pyörimistilaa ja ohi lipuvien veneiden takia, jouduin koko ajan olemaan tarkkailuasemissa. Kun omat eväät oli syöty, siirryimme Bar Valimon terassille. Mukava paikka, hyvin laudoitettu terassi aivan vierasvenesataman tuntumassa. Istuimme siinä kunnes sadetta alkoi tihuttaa ja ehdimme nipinnapin (minun vetoapuni ansiosta) seitsemän lauttaan ja takaisin mantereelle.

Kalvössä rähinöimässä

2007-07-23T06:52:00.000-07:00

Oltiin viikonloppuna Kalvössä serkkupoika Oton (ks. tyyppi yläkuvassa) vieraina. Kalvö sijaitsee Porvoon saaristossa ja Otolla on siellä herran päivät isäntäväkensä rantapirtissä aivan meren äärellä. Vähän otti nuppiin. Heti kun tultiin rantaan, Otto syöksyi meitä vastaan ilman mitään tahdikkuutta. Yritin näyttää sille kuka on kuka ja miten suu pannaan. Tein lukuisia yrityksiä saadakseni sen kunnon matsiin, mutta se vain seisoi kuin kaappi paikoillaan. Kun en iltayhteentoista mennessä ollut saanut kaivettua siltä verta nenästä, luovutin ja hipsin mamman ja Tuihtin vartijaksi vierasmajaan, muiden jäädessä vielä tupaan turisemaan.

Seuraavana aamuna aloitin taas hyökkäykseni sitä kohti. Hepussa ei vieläkään ollut ainesta kunnon tappeluun. Murisihan se ja osasi haukkua, mutta en saanut sitä edes juoksemaan perässäni. Tylsä tyyppi. Timo ja mamma sanoivat häpeävänsä käytöstäni, mutta enhän edes päässyt näyttämään tappelijan taitojani!

Lomalla Pärnussa

2007-07-13T23:24:00.000-07:00

Kotona ollaan taas. Lähdimme edellisviikon torstaina laivalla Tallinnaan ja siitä jatkoimme bussilla Pärnuun. Laivamatka meni mukavasti, kannella Itämeren tuulia haistellen. Bussimatka oli hieman hankalampi, sillä Viron busseissa vaaditaan koiraa käyttämään kuonokoppaa! Revin kuonokopan irti heti kun olimme asettuneet bussiin ja suostuin joten kuten siihen, että se laitettiin kuononi ympärille siksi aikaa kun poistuimme bussista.

Pärnussa majotuimme Kanali Villaan, joka oli ihan kelpo lomakoti. Talon takapihalla oli iso nurmialue, jossa sain juoksennella vapaana ja riehua Tuihtin ja Idan kanssa. Iltaisin grillailimme siellä meidän väen kesken ja sain maistaa useamman kerran virolaisia makkaraherkkuja.

Kaupungissa oli hyviä terasseja kuten esim. Jazz Cafe ja Piadora Pizza, jonne koiratkin saivat tulla. Ravintola Objekt27007:n ruokalista oli kovasti mamman mieleen, mutta siellä koiriin suhtauduttiin nihkeästi.

Yllättävää oli kyllä se, miten paljon Pärnussa on koiria. Villamme sijaitsi omakotitaloalueella, jossa talot on rakennettu aivan vieri viereen ja lähes jokaisen talon pihassa pitää tiukasti vartiota koira. Varhaiset aamulenkit herättivät koko asujaimiston, sillä ohittaessani taloja alkoi jokaisella pihalla äänekäs räksytys.

Parasta Pärnussa oli kuitenkin pitkä hiekkaranta. Matalan rantaveden sametinpehmeä hiekkapohja tuntui taivaalliselta kovettuneiden tassunpohjieni alla ja juoksin rantaviivaa pitkin kuin ravihevonen.

Stora Herrössä

2007-07-04T08:18:00.000-07:00

Eilen vietimme mamman ja Tuihtin kanssa päivän Stora Herröllä. Lähdimme sinne Haukilahden rannasta MS Auroralla, joka oli melkein täynnä ihmisiä ja menomatkalla oli mukana yksi toinenkin koira. Istuin osan matkaa Tuihtin jaloissa, osan mamman polvea vasten. Matka kesti noin tunnin.

Aurinko paahtoi Stora Herröllä, lämpöä oli + 24 C. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää tutut kalliot ja seikkailimme jonkun aikaa saaren keskellä olevassa ryteikössä. Minä en johtanut joukkoa, vaan mamma. Löysimme lopulta omille mestoillemme.

Rannalta löytyi valtava keppi, jota Tuihti heitteli minulle veteen kunnes se katkesi. Siitäpä sainkin kaksi keppiä, joita mamma ja Tuihti heittivät kilpaa. Oli hienoa kuunnella lokkien kirkunaa ja polskia kirkkaassa vedessä. Merenpohjan rakkolevät ja ahvenruohot näkyivät selvästi. Siitä vaan en pitänyt, kun mamma meni uimaan. Haukuin ja ulvoin niin, että ääneni kuului varmaan vastapäisen Rövaren-saarenkin toiselle puolelle asti.

Takaisin kotiin palasimme taas Auroralla, se tuli noutamaan meitä Stora Herröltä klo 17. Paluumatkalla pääsimme Suinonsalmen jälkeen kannelle istumaan. Oli hienoa haistella tuulia ja lipua auringonpaisteessa kohti Haukilahden rantaa.

Punkkilassontaa

2007-07-01T23:52:00.000-07:00

Olen tämän kesän aikana saanut pelkästään Haukilahden ympäristöstä yli 20 punkkia - punkinestolääkityksestä huolimatta. Suurin osa on iskeytynyt kiinni kuonoon ja niskan tuntumaan, mistä ne on helppo löytääkin. Tähän asti punkkeja on kaiveltu nahastani punkkipihdeillä, mutta viime eläinlääkärikäynnillä meille hankittiin punkkilasso.

Punkkilasso on loistava keksintö! Kuulakärkikynämekanismin tavoin toimivalla lassolla saa punkit nirhattua muutamassa sekunnissa. Lassopakkauksen mukana tulee putkilo, johon voi kerätä punkit ja toimittaa ne eteenpäin tutkittavaksi. Näin saadaan selville esiintyykö borrelioosia sillä alueella, missä minä liikun. Jos tähän tutkimukseen ahkerasti osallistutaan, saadaan kätevästi kartoitettua koko Suomen borrelioosialueet - hienoa!

Eläinlääkärissä

2007-06-29T05:35:00.000-07:00

Kävin tänään Tapiolan eläinlääkäriasemalla, laitattamassa vähän rokotuksia ja madotuksia kuntoon ensi viikon Viron matkaa varten. Timo, mamma ja Tuihti olivat kaikki mukana, töllistelivät siinä hoitopöydän ympärillä kun minua käsiteltiin. Painoni oli noussut 1,4 kg (sen pitää johtua siitä, että turkkini oli vielä kostea aamuisen suihkun jälkeen)!

Ensin minua käsitteli miespuolinen Stig, mutta sen jälkeen tuli tuttu eläinlääkäri Kirsti, joka työnsi kurkkuuni erikoisvalmisteiset matokuuritabletit. Matokuuri takaa sen, että pääsen varmasti takaisin Suomeen Viron loman jälkeen. Kaikki sujui kepeästi, istuskelin rauhallisesti hoitopöydällä eikä tunnelmaa häirinnyt edes eteisessä istuskeleva vanha uros (oli ilmeisesti sekarotuinen).

Juhannusaatto Haukilahdessa

2007-06-24T04:07:00.000-07:00

Juhannusaattona Erkki-setä oli meillä ja vietimme aaton alkuiltaa sisätiloissa. Timo valmisti Marsalkan kuhaa. Sen johdosta keittiössä oli iltapäivällä sietämättömän mehevät tuoksut Marsalkan kuhaan tulee piparjuurivoikastike sekä sienismetanakastike. Nämä yhdessä tuoreitten kuhafileitten kanssa loivat juhannusaattoiltaan autuaallisen hajumaailman. (Smetanahan on yksi suurimmista herkuistani, ainoa maitotuote, jota siedän.) Nam!

Kun Erkki-setä oli viimein saatu palvelutaksiin (se muuten oli Karaoketaksi!), lähdimme me mamman ja Timon kanssa piknikille Haukilahden rantaan. Rannalla ei juuri näkynyt väkeä. Alkuun istuimme aallonmurtajalla ja ajattelimme Tuihtia, jonka tiesimme olevan Taru-mummon palatsissa läheisellä Varsasaarella. Sitten siirryimme koirien uimarannalle, missä Timo heitteli keppiä ja minä uin hakemaan. Ihailimme ulapalla lipuvia vanhoja, monipurjeisia puuveneitä ja nautimme yöttömästä yöstä. Välillä Timo käväisi hakemassa lisää piknik-tarpeita, minä ravistelin sillä aikaa turkkiani kuivaksi rannan ruohikossa.

Vasikkasaaressa

2007-06-15T23:21:00.000-07:00

Sunnuntaina 10.6. pääsin taas Vasikkasaareen! Saaristovene oli aloittanut liikennöinnin edellisenä perjantaina ja sunnuntaina sitten ehdittiin saareen. Timo grillasi kertakäyttögrillissä vartaita, mamma piti esitelmää ja minä kirmailin nurmikolla synttärilahjaksi saamani retkikupin kanssa.

Osaan kuvitella miltä on tuntunut niistä vasikoista, jotka on aikoinaan tuotu tänne kesän viettoon. Mahtavaa saada rapsutella selkää tuoretta ruohoa vasten!

Kun olimme aikamme pitäneet piknikiä nurmella, siirryimme ravintola Gula Villanin pihapiiriin. Lampaita ei vielä näkynyt siellä, ne tulevat varmaan myöhemmin kesällä. Saarella ei siinä vaiheessa juuri näkynyt muita ja nautimme kesäillan rauhasta. Pian tosin kuulimme tarjoilijalta, että viimeinen vene Haukilahteen on jo lähtenyt. Mamma oli katsonut aikataulua ilman rillejä ja paikat ja ajat olivat menneet sekaisin.

Ei meillä kuitenkaan mitään hätää ollut. Tarjoilija kertoi, että pääsemme ravintolan omistajan veneellä mantereelle. Istuskelimme vielä jonkun aikaa Gula Villanin terassilla ja pääsimme sitten yhdessä henkilökunnan kanssa pienellä peltisellä purkilla Matinkylän rantaan. Omistaja kertoi, että sillä samalla veneellä kuljetetaan lampaatkin saareen, muutaman viikon kuluttua.

Laavulla Pernajassa

2007-06-03T09:15:00.000-07:00

Alkaneen kesän lämpimät päivät ovat kuluneet sellaisella vauhdilla, että blogia ei juuri ole ehditty kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin kuitenkin kokemassa kuluneen kevään huippuhetkiä: Pääsin Timon ja Matin kanssa yöretkelle Pernajaan saareen. Nämä Matin ottamat kuvat antavat vain aavistuksen siitä, mitä se oli: sain uida niin paljon kuin jaksoin (ja jaksoin!), nukkua laavulla ukkojen välissä ja auttaa kalastushommissa. Kalaa tuli jonkun verran, kuten kuva yllä osoittaa.

Helatorstaina treffeillä

2007-05-20T00:37:00.000-07:00

Matinkylässä asuu kaksi ihanaa narttua, Baila ja Doris. Mulla oli treffit niiden kanssa helatorstaina Haukilahden rannassa. Treffattiin venesataman kohdalla ja siitä jatkettiin uimarantaan päin.

Haistoin niiden hajut jo kaukaa ja mammalla oli pitelemistä kun syöksyin niitä kohti.

Doris oli vähän vaisu mummo, mutta Baila - se on jotakin se!

Yritin erilaisia taktiikoita saadakseni sen huomion, mutta daami pysyi kiusallaan torjuvana.

Lähes kahden tunnin yrityksen jälkeen olin niin uupunut, että rojahdin kyljelleni narsissikukkapenkkiin. Onneksi Bailan ja Doriksen emäntä (joka valokuvasi meitä) ei ehtinyt saada siitä kuvaa.

Julkisilla Kaisan synttäreille!

2007-05-17T03:14:00.000-07:00

Eilen juhlittiin Kaisan synttäreitä. Kaisa täytti 12 vuotta ja päätettiin reissata julkisilla Viikkiin, juhlapaikalle. Mentiin ensin Espoon bussilla nro 10 Haukilahdesta Westendin asemalle - lähtö Haukilahdesta klo 17.01. Westendin asemalla noustiin Jokeri-linjan bussiin 550, jolla suunnattiin kohti Viikkiä. Tykkään reissata busseilla. Matkan teko on jotenkin rennompaa, kun ei koko ajan tarvitse tarkkailla, minne isäntä suuntaa ja mitä vauhtia se ajaa. Bussin lattialla on lokoisaa ja koko ajan nenään tulvahtelee uusia, mielenkiintoisia hajuja.

Viikintieltä haarautuvan Tilanhoitajankaaren risteykseen saavuimme tasan klo 18 - radiosta tuli aikamerkki, juuri kun nousimme bussista. Siitä sitten suunnistimme kävellen kohti Norkkokujaa, missä Kaisa asuu. Perillä olimme noin klo 18.20. Tiesin olevani odotettu vieras, sillä Kaisa on peräti kirjoittanut minusta jutun koulun lehteen. Minua kohdeltiinkin arvoni mukaisella tavalla ja sain latkia kunnon lasikupista vettä kun muut skoolasivat pienillä kuohuviinilaseilla.
Vähän minua häiritsi pöytävieraiden jutustelu - en oikein tahtonut saada riittävästi suunvuoroja vaikka yritinkin pitää puoleni. Välillä tuntui siltä, että minut haluttiin vaientaa antamalla nakkeja silloin, kun minulla oli eniten asiaa.

Paluumatkan teimme toista reittiä: nousimme klo 20.50 Viikissä bussiin 79. Siilitiellä vaihdoimme metroon ja jäimme siitä pois Kampissa. Bussi 111 lähti välittömästi kohti kotia, jossa olimme noin klo 21.30. Huomattavasti nopeammin sujui siis paluu tätä reittiä pitkin!

Karhusaaressa

2007-05-08T10:41:00.000-07:00

Käytiin mamman kanssa tarkistamassa Karhusaari, ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Siistiä oli muuten paitsi uimarannassa. Uimakoppien ovia oli revitty irti (kyllä, törkeän näköistä kun osa saranoista roikkui muutaman laudan varassa). Roskaakin oli rannan tuntumassa runsaasti, mutta onneksi ei lasinsirpaleita.

Ilta-aurinko hohkasi rannan kallioihin ja meri tuoksui mehevältä!!! En päässyt kuitenkaan uimaan, koska meillä ei ollut pyyhkeitä mukana.

Saaren itäpuolella on erikoinen puu, vaakasuoraan kasvava mänty. Joku oli rakentanut sen oksistoon majan, mutta muuten oli ihan siistiä niilläkin kulmilla.

Sunnuntaikävelyllä

2007-05-06T03:42:00.000-07:00

Timo on kalassa, mutta en päässyt mukaan koska veneessä oli jo tarpeeksi äijiä. Pääsin sentään ylimääräiselle lenkille, mamman ja Tuihtin kanssa Mellstenin rantaan.

Menomatkalla näin yhden ihanan bichon frisé -nartun, mutta se lähti karkuun kun lähestyin sitä. Rannalla oli mahtava tuuli, turkkini viuhui suunnasta toiseen kun katselin kallioilla meren pauhua.

Tuihti yritti syöttää lintuja, mutta lintuja ei näkynyt (kahta lokkia lukuunottamatta).

Haukilahden satamassa kasattiin purjelaivoja kuntoon, kärräsivät mastoja kainalossa. Koiriakin oli paljon liikkeellä, mutta ei yhtään tuttua.

Illalla tulee taas lätkää, ja se tietää sitä, että lymyilen keittiön pöydän alla: isäntä huutaa niin kovaa, etten viitsi olla samassa huoneessa sen kanssa.

Toivottavasti pääsen ensi viikolla kalastamaan!

Viisi vuotta!

2007-04-29T00:51:00.000-07:00

Tänään on viisivuotissyntymäpäiväni. Heti aamulla mamma ja Tuihti lauloivat minulle, hyräilin vähän mukana.
Sitten Timo vei minut pitkälle lenkille, Haukilahden rantaa pitkin Koukkuniemen kautta Matinkylän koirapuistoon. Siellä ei ollut muita koiria, joten minun annettiin juosta vapaana. Leikittiin Timon kanssa piilosta. Paluumatkalla näimme fasaanin, komean uroksen. Matinkylän rantaraitilla väijyin yhtä vesikoiranarttua. Kun tultiin uudelleen Koukkuniemen rantaan pääsin uimaan! Timo heitteli keppiä ja kävin kahteen kertaan meressä.
Kotiin tultuamme jouduin suihkuun. Sen jälkeen alkoi synttärijuhla. Mamma oli tehnyt erikoisannoksen, jossa oli vasikanlihasydänmössöä ja munankeltuaista.
Tuihti, mamma ja Timo lauloivat taas onnittelulaulun. Sain paketteja: ensimmäisessä oli kankainen retkikuppi ja namipussi, toisessa oli talouspaperirullan sisään jemmattuja nakkeja, joita jouduin jonkun aikaa kaivelemaan. Tuihtilta sain vielä lisää munankeltuaista. Nam!