Eläinlääkärissä

Kävin tänään Tapiolan eläinlääkäriasemalla, laitattamassa vähän rokotuksia ja madotuksia kuntoon ensi viikon Viron matkaa varten. Timo, mamma ja Tuihti olivat kaikki mukana, töllistelivät siinä hoitopöydän ympärillä kun minua käsiteltiin. Painoni oli noussut 1,4 kg (sen pitää johtua siitä, että turkkini oli vielä kostea aamuisen suihkun jälkeen)!

Ensin minua käsitteli miespuolinen Stig, mutta sen jälkeen tuli tuttu eläinlääkäri Kirsti, joka työnsi kurkkuuni erikoisvalmisteiset matokuuritabletit. Matokuuri takaa sen, että pääsen varmasti takaisin Suomeen Viron loman jälkeen. Kaikki sujui kepeästi, istuskelin rauhallisesti hoitopöydällä eikä tunnelmaa häirinnyt edes eteisessä istuskeleva vanha uros (oli ilmeisesti sekarotuinen).

Juhannusaatto Haukilahdessa

Juhannusaattona Erkki-setä oli meillä ja vietimme aaton alkuiltaa sisätiloissa. Timo valmisti Marsalkan kuhaa. Sen johdosta keittiössä oli iltapäivällä sietämättömän mehevät tuoksut Marsalkan kuhaan tulee piparjuurivoikastike sekä sienismetanakastike. Nämä yhdessä tuoreitten kuhafileitten kanssa loivat juhannusaattoiltaan autuaallisen hajumaailman. (Smetanahan on yksi suurimmista herkuistani, ainoa maitotuote, jota siedän.) Nam!

Kun Erkki-setä oli viimein saatu palvelutaksiin (se muuten oli Karaoketaksi!), lähdimme me mamman ja Timon kanssa piknikille Haukilahden rantaan. Rannalla ei juuri näkynyt väkeä. Alkuun istuimme aallonmurtajalla ja ajattelimme Tuihtia, jonka tiesimme olevan Taru-mummon palatsissa läheisellä Varsasaarella. Sitten siirryimme koirien uimarannalle, missä Timo heitteli keppiä ja minä uin hakemaan. Ihailimme ulapalla lipuvia vanhoja, monipurjeisia puuveneitä ja nautimme yöttömästä yöstä. Välillä Timo käväisi hakemassa lisää piknik-tarpeita, minä ravistelin sillä aikaa turkkiani kuivaksi rannan ruohikossa.

Vasikkasaaressa

Sunnuntaina 10.6. pääsin taas Vasikkasaareen! Saaristovene oli aloittanut liikennöinnin edellisenä perjantaina ja sunnuntaina sitten ehdittiin saareen. Timo grillasi kertakäyttögrillissä vartaita, mamma piti esitelmää ja minä kirmailin nurmikolla synttärilahjaksi saamani retkikupin kanssa.

Osaan kuvitella miltä on tuntunut niistä vasikoista, jotka on aikoinaan tuotu tänne kesän viettoon. Mahtavaa saada rapsutella selkää tuoretta ruohoa vasten!

Kun olimme aikamme pitäneet piknikiä nurmella, siirryimme ravintola Gula Villanin pihapiiriin. Lampaita ei vielä näkynyt siellä, ne tulevat varmaan myöhemmin kesällä. Saarella ei siinä vaiheessa juuri näkynyt muita ja nautimme kesäillan rauhasta. Pian tosin kuulimme tarjoilijalta, että viimeinen vene Haukilahteen on jo lähtenyt. Mamma oli katsonut aikataulua ilman rillejä ja paikat ja ajat olivat menneet sekaisin.

Ei meillä kuitenkaan mitään hätää ollut. Tarjoilija kertoi, että pääsemme ravintolan omistajan veneellä mantereelle. Istuskelimme vielä jonkun aikaa Gula Villanin terassilla ja pääsimme sitten yhdessä henkilökunnan kanssa pienellä peltisellä purkilla Matinkylän rantaan. Omistaja kertoi, että sillä samalla veneellä kuljetetaan lampaatkin saareen, muutaman viikon kuluttua.

Laavulla Pernajassa

Alkaneen kesän lämpimät päivät ovat kuluneet sellaisella vauhdilla, että blogia ei juuri ole ehditty kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin kuitenkin kokemassa kuluneen kevään huippuhetkiä: Pääsin Timon ja Matin kanssa yöretkelle Pernajaan saareen. Nämä Matin ottamat kuvat antavat vain aavistuksen siitä, mitä se oli: sain uida niin paljon kuin jaksoin (ja jaksoin!), nukkua laavulla ukkojen välissä ja auttaa kalastushommissa. Kalaa tuli jonkun verran, kuten kuva yllä osoittaa.

Helatorstaina treffeillä

Matinkylässä asuu kaksi ihanaa narttua, Baila ja Doris. Mulla oli treffit niiden kanssa helatorstaina Haukilahden rannassa. Treffattiin venesataman kohdalla ja siitä jatkettiin uimarantaan päin.

Haistoin niiden hajut jo kaukaa ja mammalla oli pitelemistä kun syöksyin niitä kohti.

Doris oli vähän vaisu mummo, mutta Baila - se on jotakin se!

Yritin erilaisia taktiikoita saadakseni sen huomion, mutta daami pysyi kiusallaan torjuvana.

Lähes kahden tunnin yrityksen jälkeen olin niin uupunut, että rojahdin kyljelleni narsissikukkapenkkiin. Onneksi Bailan ja Doriksen emäntä (joka valokuvasi meitä) ei ehtinyt saada siitä kuvaa.

Julkisilla Kaisan synttäreille!

Eilen juhlittiin Kaisan synttäreitä. Kaisa täytti 12 vuotta ja päätettiin reissata julkisilla Viikkiin, juhlapaikalle. Mentiin ensin Espoon bussilla nro 10 Haukilahdesta Westendin asemalle - lähtö Haukilahdesta klo 17.01. Westendin asemalla noustiin Jokeri-linjan bussiin 550, jolla suunnattiin kohti Viikkiä. Tykkään reissata busseilla. Matkan teko on jotenkin rennompaa, kun ei koko ajan tarvitse tarkkailla, minne isäntä suuntaa ja mitä vauhtia se ajaa. Bussin lattialla on lokoisaa ja koko ajan nenään tulvahtelee uusia, mielenkiintoisia hajuja.

Viikintieltä haarautuvan Tilanhoitajankaaren risteykseen saavuimme tasan klo 18 - radiosta tuli aikamerkki, juuri kun nousimme bussista. Siitä sitten suunnistimme kävellen kohti Norkkokujaa, missä Kaisa asuu. Perillä olimme noin klo 18.20. Tiesin olevani odotettu vieras, sillä Kaisa on peräti kirjoittanut minusta jutun koulun lehteen. Minua kohdeltiinkin arvoni mukaisella tavalla ja sain latkia kunnon lasikupista vettä kun muut skoolasivat pienillä kuohuviinilaseilla.
Vähän minua häiritsi pöytävieraiden jutustelu - en oikein tahtonut saada riittävästi suunvuoroja vaikka yritinkin pitää puoleni. Välillä tuntui siltä, että minut haluttiin vaientaa antamalla nakkeja silloin, kun minulla oli eniten asiaa.

Paluumatkan teimme toista reittiä: nousimme klo 20.50 Viikissä bussiin 79. Siilitiellä vaihdoimme metroon ja jäimme siitä pois Kampissa. Bussi 111 lähti välittömästi kohti kotia, jossa olimme noin klo 21.30. Huomattavasti nopeammin sujui siis paluu tätä reittiä pitkin!

Karhusaaressa

Käytiin mamman kanssa tarkistamassa Karhusaari, ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Siistiä oli muuten paitsi uimarannassa. Uimakoppien ovia oli revitty irti (kyllä, törkeän näköistä kun osa saranoista roikkui muutaman laudan varassa). Roskaakin oli rannan tuntumassa runsaasti, mutta onneksi ei lasinsirpaleita.

Ilta-aurinko hohkasi rannan kallioihin ja meri tuoksui mehevältä!!! En päässyt kuitenkaan uimaan, koska meillä ei ollut pyyhkeitä mukana.

Saaren itäpuolella on erikoinen puu, vaakasuoraan kasvava mänty. Joku oli rakentanut sen oksistoon majan, mutta muuten oli ihan siistiä niilläkin kulmilla.