Viikko Vätsärissä

Lapissa sitten käytiin. Startti oli klo 4.00 aamuyöstä Haukilahdesta, perillä Sevettijärven pohjoispuolella Vätsärin erämaan reunalla puoliltaöin ja takana 1400 km. Tuli haisteltua tampereet, jalasjärvet, oulut, sodankylät, ivalot ja mitä niitä bensa-asemia nyt onkaan.

Tykkään autokyydistä kuin vesikoira vinkulelusta varsinkin jos mennään yli sataa. Mulla on sellainen sisäänrakennettu nopeusmittari että alle sadan kilometrin nopeuksissa olen opetellut läähättämään. Eli jos ei mennä tarpeeksi kovaa niin sitten läähätän ja ehkä pyörin lisäksi hieman ympyrää. Aika usein mentiin sataa.

Mun kuskeina oli Pekka ja Matti, veljeksiä, niillä on sama emo ja sitten vielä vielä laumanjohtaja Timo. Ukot punnitsivat rinkkansa ennen metsään painumista. Reilu 30 kiloa oli per äijä. Mulla oli kyllä paras rinkka siinä oli kilo kaksataa kuivamuonaa. Samana yönä mentiin muutama kilometri ekaan leiriin polkua pitkin. Polulla kuljen hienosti kärkimiehen takana varsinkin kun mulle koko ajan hoetaan että nooa taakse nooa takana nooa et mene eteen...höh..mutta onneksi loppureissu 6 päivää mentiin poluttomassa erämaassa ja siellä mä menen minne mun kuono näyttää. Muutama sata metriä olen laittanut rajaksi niin et mä haistan ukot ja ne ei eksy. Viikon aikana mä haistoin ne päivä päivältä paremmin. Onkohan mun hajuaisti kehittynyt? Jos PORO tuli liian lähelle laumaa niin se sai kyllä kunnon kyytiä. Jotkut niistä oli laittanut nerokkasti kellon kaulaan joten ne huomasi tosi helposti. Haukilahden tyhmät puput voisivat ottaa tuosta oppia, miksei kurretkin.

Kuusi päivää ilman hihnaa ja havaintoja muista ihmisolennoista. Nukuttiin päivät ja kalastettiin yöt. Söin harjusta, taimenta, haukea, ahventa, meetwurstia ..eihän meikäläinen nyt pelkää kuivamuonaa. Lämmintä oli 29 astetta parhaimmillaan. Tämä uusi lyhyt turkki toimi tosi hyvin, kiitokset vielä kimmafrendin emännälle.

Vätsäri on oikea vesikoiraparatiisi lampia puroja järviä jokia joka puolella eikä koiraruksikylttejä missään!

Taivasalla nukuttiin koko vikko, vain pari kertaa pojat laittovat mulle laavun pystyyn. Mä menin aina ekana matin tai pekan makuualustalle. On se kumma kun siitä joutu lähtemään vaikka kuinka irvistelin. Ei ne toopet tajua paikkaa laumassa - vielä vaatii hieman arvojärjestys koulutusta. Laumanjohtaja Timo voisi naksuttimella jeesata.

Kotiin tultiin Pekan appiukon Valton ja Raanujärven kautta. Valto oli laittanut mulle hirvihöystöä. Jo oli hyvää. Sai sitä pojatkin maistaa. Kotona olin lauantaina puoli yhdeksältä, juuri sopivasti iltalenkille! Valjaat ja hihna päälle ja tarkistamaan jospa se lapin porokellovillitys olisi tarttunut Espoon haukilahden pupuihin.

Kohti Lappia uudessa lookissa

Tänään lähdetään Timon, Matin ja Pekan kanssa kohti Lappia. Olen saanut oman rinkan, kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on, että kannan siinä omat muonani, kun vaellamme lammelta toiselle kalojen perässä. Mammalla ja Timolla oli vähän erimielisyyttä siitä, miten paljon muonaa pystyn kantamaan. Ohjeitten mukaan saisin kantaa kaksi kiloa, mutta mamma ehdotti alkuun kiloa. Sen näkee sitten tosi tilanteessa.

Kuvasta näkyy myös, että minulta on kynitty se villi kesäturkki. Bailan ja Doriksen emäntä Pia kävi tiistaina meillä trimmaamassa minut ja opetti samalla trimmausta isäntäväelle. Meinaavat yrittää jatkossa itse leikata turkkini. Kolme tuntia kesti, että minut saatiin tähän kuosiin. Hieno homma, eivät tartu Lapin reissulla risut ja männynkävyt turkkiini.

Retkikohteena Rövaren

Eilen pääsimme vihdoinkin saarelle nimeltä Rövaren. Olemme yrittäneet tehdä sinne retkeä jo pitkään, mutta aina on sattunut jotain vastoinkäymisiä, jotka ovat saaneet meidät jäämään lähempänä oleviin saariin tai matka on muuten vain peruuntunut.

Aurinko paistoi, mutta tuuli puhalsi voimakkaasti kun astuimme Aurorasta saaren kamaralle. Kiersimme (minä, mamma, Timo ja Tuihti) kallioisia rantoja kunnes löysimme suojaisimman paikan. Näkymä sieltä oli suoraan Suomenlahdelle ja katselimme mielenkiinnolla vesilintuja sekä purjeveneitä, jotka sinnittelivät eteenpäin kovassa tuulessa.

Timo heitteli virveliä ja minä juoksin perässä pitkin punertavia kallioita. Sileät ja lämpimät kalliot olivat ihanteellinen juoksentelualusta ja päästin useammankin riemu-ulvonnan.

Mamman ja Tuihtin loikoillessa auringossa teimme Timon kanssa lenkin saaren ympäri. Siisti ja rauhaisa paikka. Metsiköissä on satumetsän tuntua, johtuu varmaan pehmeistä sammal- ja jäkälämättäistä, joita on siellä täällä.

Suomenlinnassa 27.7.07

Kävimme perjantaina Suomenlinnassa pikinikillä, minä, mamma, Timo ja Otso-veli. Ajatuksissamme oli Sampo-veli, josta emme ole kuulleet nyt vuoteen mitään.

Iso Mustasaaren ja Susisaaren välisessä kanavassa kokeilin uutta, keltaista vesileluani (olin saanut samanlaisen sinisen jo Pärnussa, mutta se meni aaltojen mukana viime reissullamme Vasikkasaareen). Sorsatkin kiinnostuivat siitä, luulivat sitä kai joksikin syötäväksi kun sitä heitettiin veteen.

Väki löysi pikinikpaikan kanavan rannalta, läheltä telakkaa. Minusta paikka oli huono, siinä ei ollut riittävästi pyörimistilaa ja ohi lipuvien veneiden takia, jouduin koko ajan olemaan tarkkailuasemissa. Kun omat eväät oli syöty, siirryimme Bar Valimon terassille. Mukava paikka, hyvin laudoitettu terassi aivan vierasvenesataman tuntumassa. Istuimme siinä kunnes sadetta alkoi tihuttaa ja ehdimme nipinnapin (minun vetoapuni ansiosta) seitsemän lauttaan ja takaisin mantereelle.

Kalvössä rähinöimässä

Oltiin viikonloppuna Kalvössä serkkupoika Oton (ks. tyyppi yläkuvassa) vieraina. Kalvö sijaitsee Porvoon saaristossa ja Otolla on siellä herran päivät isäntäväkensä rantapirtissä aivan meren äärellä. Vähän otti nuppiin. Heti kun tultiin rantaan, Otto syöksyi meitä vastaan ilman mitään tahdikkuutta. Yritin näyttää sille kuka on kuka ja miten suu pannaan. Tein lukuisia yrityksiä saadakseni sen kunnon matsiin, mutta se vain seisoi kuin kaappi paikoillaan. Kun en iltayhteentoista mennessä ollut saanut kaivettua siltä verta nenästä, luovutin ja hipsin mamman ja Tuihtin vartijaksi vierasmajaan, muiden jäädessä vielä tupaan turisemaan.

Seuraavana aamuna aloitin taas hyökkäykseni sitä kohti. Hepussa ei vieläkään ollut ainesta kunnon tappeluun. Murisihan se ja osasi haukkua, mutta en saanut sitä edes juoksemaan perässäni. Tylsä tyyppi. Timo ja mamma sanoivat häpeävänsä käytöstäni, mutta enhän edes päässyt näyttämään tappelijan taitojani!

Lomalla Pärnussa

Kotona ollaan taas. Lähdimme edellisviikon torstaina laivalla Tallinnaan ja siitä jatkoimme bussilla Pärnuun. Laivamatka meni mukavasti, kannella Itämeren tuulia haistellen. Bussimatka oli hieman hankalampi, sillä Viron busseissa vaaditaan koiraa käyttämään kuonokoppaa! Revin kuonokopan irti heti kun olimme asettuneet bussiin ja suostuin joten kuten siihen, että se laitettiin kuononi ympärille siksi aikaa kun poistuimme bussista.

Pärnussa majotuimme Kanali Villaan, joka oli ihan kelpo lomakoti. Talon takapihalla oli iso nurmialue, jossa sain juoksennella vapaana ja riehua Tuihtin ja Idan kanssa. Iltaisin grillailimme siellä meidän väen kesken ja sain maistaa useamman kerran virolaisia makkaraherkkuja.

Kaupungissa oli hyviä terasseja kuten esim. Jazz Cafe ja Piadora Pizza, jonne koiratkin saivat tulla. Ravintola Objekt27007:n ruokalista oli kovasti mamman mieleen, mutta siellä koiriin suhtauduttiin nihkeästi.

Yllättävää oli kyllä se, miten paljon Pärnussa on koiria. Villamme sijaitsi omakotitaloalueella, jossa talot on rakennettu aivan vieri viereen ja lähes jokaisen talon pihassa pitää tiukasti vartiota koira. Varhaiset aamulenkit herättivät koko asujaimiston, sillä ohittaessani taloja alkoi jokaisella pihalla äänekäs räksytys.

Parasta Pärnussa oli kuitenkin pitkä hiekkaranta. Matalan rantaveden sametinpehmeä hiekkapohja tuntui taivaalliselta kovettuneiden tassunpohjieni alla ja juoksin rantaviivaa pitkin kuin ravihevonen.

Stora Herrössä

Eilen vietimme mamman ja Tuihtin kanssa päivän Stora Herröllä. Lähdimme sinne Haukilahden rannasta MS Auroralla, joka oli melkein täynnä ihmisiä ja menomatkalla oli mukana yksi toinenkin koira. Istuin osan matkaa Tuihtin jaloissa, osan mamman polvea vasten. Matka kesti noin tunnin.

Aurinko paahtoi Stora Herröllä, lämpöä oli + 24 C. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää tutut kalliot ja seikkailimme jonkun aikaa saaren keskellä olevassa ryteikössä. Minä en johtanut joukkoa, vaan mamma. Löysimme lopulta omille mestoillemme.

Rannalta löytyi valtava keppi, jota Tuihti heitteli minulle veteen kunnes se katkesi. Siitäpä sainkin kaksi keppiä, joita mamma ja Tuihti heittivät kilpaa. Oli hienoa kuunnella lokkien kirkunaa ja polskia kirkkaassa vedessä. Merenpohjan rakkolevät ja ahvenruohot näkyivät selvästi. Siitä vaan en pitänyt, kun mamma meni uimaan. Haukuin ja ulvoin niin, että ääneni kuului varmaan vastapäisen Rövaren-saarenkin toiselle puolelle asti.

Takaisin kotiin palasimme taas Auroralla, se tuli noutamaan meitä Stora Herröltä klo 17. Paluumatkalla pääsimme Suinonsalmen jälkeen kannelle istumaan. Oli hienoa haistella tuulia ja lipua auringonpaisteessa kohti Haukilahden rantaa.