Toipilaana

Se patti on nyt leikattu. Ja se osoittautui talirauhaseksi. Ei siis mitään vakavaa, emollani Solanalla on ollut samanlainen, ja melkein samainikäisenä.

Haava on mahtava, siinä on viitisentoista tikkiä (ks. kuva). Sain tänään laastarin pois, mutta tuota muovista pönttöä joudun pitämään päässä vielä kymmenen päivää. Kyllä siihen pikkuhiljaa tottuu, sohvan kulmalla siitä saa mukavan nojan. Liikkumista se vähän haittaa, koska törmäilen huonekaluihin ja ovenkulmiin tämän tästä. Mutta on tästä "sairiksesta" jotain iloakin: huomaan että minulle jaetaan herkkuja enemmän kuin yleensä.

Kuulumisia kuulakentän laidalta

Oltiin eilen heittämässä kuulaa Haukilahden boccia-kentällä. En tosin tarkkaan ymmärtänyt omaa rooliani, sillä muut heittelivät palloja ja minä jouduin seuraamaan touhua sivusta. Välillä sain napattua kuulan niiltä ja tumppasin sitä voimalla syvemmälle hiekkaan, mutta suurimman osan ajasta vartioin kenttää.

Fiilikset eivät muutenkaan olleet parhaat mahdolliset, sillä oltiin aamupäivällä oltu lääkärissä sen takia, että mulla on patti kyljessä. Se leikataan ensi torstaina. Todennäköisesti se on joku harmiton rasvapatti, mutta sen poisto vaatii kuitenkin nukutuksen. Ja mikä tylsintä: joudun sen jälkeen kulkemaan pari viikkoa tötteröpäässä jotta en vaan itse rupeaisi parantelemaan haavojani.

Velskolassa

Meillä on soutuvene Velskolan pitkäjärvellä mutta emme ole ehtineet sinne yli vuoteen. (Saattaa osaksi johtua siitä, että viimeksi kun kävimme siellä tein pienen seikkailun ja laitoin isäntäväkeni juoksemaan pitkin metsiä minua etsien puolentoista tunnin ajan.) Eilen sitten läksimme sinne ja muistin mestat jo kaukaa. Venekin oli melkein entisellään, mitä nyt vähän rähjääntynyt ja ampiaisten valloittama.

Suunnistimme soutaen omalle tutulle nuotiopaikallemme, korkean kallion laelle. Siellä on mun vanhat keppijemmat ja tutut kanervikot. Niiden keskelle on lokoisaa levähtää, kun on aikansa touhunnut ja tutkinut maastoa. Autoin Timoa nuotion rakentamisessa pilkkomalla isoja keppejä pienemmiksi. Puut olivat märkiä ja savuttivat kunnolla. Kun viimein saatiin hiillos aikaan, isäntäväki lämmitti siinä lammaspihvejä ja sain minäkin osani. Hyvä päivä, tultiin kotiin vasta illan pimetessä ja nukuttiin kuin tukit.

Lammilla taas.

Upea sunnuntaisää heti aamusta alkaen. Oltiin mamman kanssa Haukilahden rannassa lenkillä ja todettiin, että nyt on parasta lähteä ja heti Nuuksioon. Nyt oli Tuihtikin messissä ja piti vähän suostutella sitä, että se ehti hotkaista aamupalan riittävän nopeasti, koska meillä oli kiire! Samaan mestaan suunnattiin taas kuin viimeksikin: ensin murkinalle Kaitalammelle ja siitä sitten Halkolammelle.

Kaitalammella törmäsin Rasmukseen, vanhaan kamuun Tontunmäen ajoilta. Se on yksi niitä harvoja heppuja, joita siedän. Johtuu varmaan siitä, että se on kuohittu. Nuuhkittiin nopeasti viimeisimmät kuulumiset, sitten se jatkoi isäntäväkensä kanssa matkaa. Ne olivat jo lähdössä, mutta me oltiin vasta tultu. Popsittiin siinä vähän lohta ja moikkailin muutamia muitakin koiraheppuja. En jaksanut uhota kellekään sillä sää oli niin upea eikä ruuassakaan ollut valittamista.

Halkolammella leikimme Tuihtin kanssa rofea ja poldea. Tuihti oli rosvo ja mä olin poliisi. Olinkin aika hyvä skoude, löysin sen ilman suurempia ongelmia. Timokin leikki rofea, se oli vähän vaikeampi tapaus, mutta löysinhän mä sen lopulta.

Nuuksiossa

Mamma ja Timo olivat eilen Tallinnassa raitiovaunuajelulla ja minä olin yksin kotona iltapäivään asti. Otso kävi nimittäin lenkillä kanssani ja istui meillä jonkin aikaa, mutta sitten odottelin taas yksin ikkunassa isäntäväen kotiinpaluuta, mikä tapahtui vasta lähempänä puolta yötä.

Ehkä niillä oli vähän huono omatunto siitä, että olivat jättäneet minut yksin, koska tänään heti aamusta lähdimme Nuuksioon. Menimme Elielinaukiolta bussilla 345 Kaitalammelle ja muistin paikan välittömästi: täällä kävimme muutama vuosi sitten sieniretkellä, Timo löysi silloin valtavan herkkutatin.

Kävelimme lammen etelärantaa niin pitkälle kuin tietä riitti ja jäimme sitten keittokatokselle syömään eväitä. Minulle oli varattu murkinaksi uutta koiran muonaa, Eagle Packia, josta kyllä pidän. Isäntäväki lämmitti lohipaloja tulella ja sain osani niistäkin. Sienisalaatti ei oikein maistunut, mutta mamman Tallinnasta tuomat metwurstipötkylät kruunasivat aterian.

Kaitalammelta siirryimme tien toisella puolella sijaitsevalle Halkolammelle. Aurinko paistoi ja lampi oli aivan tyyni. Telkät pyrähtelivät lammella ja metsästä pyrähteli tuon tuostakin kaikenkokoisia sienestäjiä. Niillä näkyi olevan ämpärit täynnä sieniä, mutta me ei tällä kertaa oltu tultu sienestämään. Lorvimme aikamme lammen ympäristössä ja löysimme lopulta mukavan levähdyspaikan korkealta kalliolta (ks. kuva). Hieno päivä, olisimme varmaan voineet olla metsässä iltaan asti, mutta Timolla oli kiire katsomaan Formulaa.

Viikko Vätsärissä

Lapissa sitten käytiin. Startti oli klo 4.00 aamuyöstä Haukilahdesta, perillä Sevettijärven pohjoispuolella Vätsärin erämaan reunalla puoliltaöin ja takana 1400 km. Tuli haisteltua tampereet, jalasjärvet, oulut, sodankylät, ivalot ja mitä niitä bensa-asemia nyt onkaan.

Tykkään autokyydistä kuin vesikoira vinkulelusta varsinkin jos mennään yli sataa. Mulla on sellainen sisäänrakennettu nopeusmittari että alle sadan kilometrin nopeuksissa olen opetellut läähättämään. Eli jos ei mennä tarpeeksi kovaa niin sitten läähätän ja ehkä pyörin lisäksi hieman ympyrää. Aika usein mentiin sataa.

Mun kuskeina oli Pekka ja Matti, veljeksiä, niillä on sama emo ja sitten vielä vielä laumanjohtaja Timo. Ukot punnitsivat rinkkansa ennen metsään painumista. Reilu 30 kiloa oli per äijä. Mulla oli kyllä paras rinkka siinä oli kilo kaksataa kuivamuonaa. Samana yönä mentiin muutama kilometri ekaan leiriin polkua pitkin. Polulla kuljen hienosti kärkimiehen takana varsinkin kun mulle koko ajan hoetaan että nooa taakse nooa takana nooa et mene eteen...höh..mutta onneksi loppureissu 6 päivää mentiin poluttomassa erämaassa ja siellä mä menen minne mun kuono näyttää. Muutama sata metriä olen laittanut rajaksi niin et mä haistan ukot ja ne ei eksy. Viikon aikana mä haistoin ne päivä päivältä paremmin. Onkohan mun hajuaisti kehittynyt? Jos PORO tuli liian lähelle laumaa niin se sai kyllä kunnon kyytiä. Jotkut niistä oli laittanut nerokkasti kellon kaulaan joten ne huomasi tosi helposti. Haukilahden tyhmät puput voisivat ottaa tuosta oppia, miksei kurretkin.

Kuusi päivää ilman hihnaa ja havaintoja muista ihmisolennoista. Nukuttiin päivät ja kalastettiin yöt. Söin harjusta, taimenta, haukea, ahventa, meetwurstia ..eihän meikäläinen nyt pelkää kuivamuonaa. Lämmintä oli 29 astetta parhaimmillaan. Tämä uusi lyhyt turkki toimi tosi hyvin, kiitokset vielä kimmafrendin emännälle.

Vätsäri on oikea vesikoiraparatiisi lampia puroja järviä jokia joka puolella eikä koiraruksikylttejä missään!

Taivasalla nukuttiin koko vikko, vain pari kertaa pojat laittovat mulle laavun pystyyn. Mä menin aina ekana matin tai pekan makuualustalle. On se kumma kun siitä joutu lähtemään vaikka kuinka irvistelin. Ei ne toopet tajua paikkaa laumassa - vielä vaatii hieman arvojärjestys koulutusta. Laumanjohtaja Timo voisi naksuttimella jeesata.

Kotiin tultiin Pekan appiukon Valton ja Raanujärven kautta. Valto oli laittanut mulle hirvihöystöä. Jo oli hyvää. Sai sitä pojatkin maistaa. Kotona olin lauantaina puoli yhdeksältä, juuri sopivasti iltalenkille! Valjaat ja hihna päälle ja tarkistamaan jospa se lapin porokellovillitys olisi tarttunut Espoon haukilahden pupuihin.

Kohti Lappia uudessa lookissa

Tänään lähdetään Timon, Matin ja Pekan kanssa kohti Lappia. Olen saanut oman rinkan, kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on, että kannan siinä omat muonani, kun vaellamme lammelta toiselle kalojen perässä. Mammalla ja Timolla oli vähän erimielisyyttä siitä, miten paljon muonaa pystyn kantamaan. Ohjeitten mukaan saisin kantaa kaksi kiloa, mutta mamma ehdotti alkuun kiloa. Sen näkee sitten tosi tilanteessa.

Kuvasta näkyy myös, että minulta on kynitty se villi kesäturkki. Bailan ja Doriksen emäntä Pia kävi tiistaina meillä trimmaamassa minut ja opetti samalla trimmausta isäntäväelle. Meinaavat yrittää jatkossa itse leikata turkkini. Kolme tuntia kesti, että minut saatiin tähän kuosiin. Hieno homma, eivät tartu Lapin reissulla risut ja männynkävyt turkkiini.