
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Toipilaana

sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Kuulumisia kuulakentän laidalta

Oltiin eilen heittämässä kuulaa Haukilahden boccia-kentällä. En tosin tarkkaan ymmärtänyt omaa rooliani, sillä muut heittelivät palloja ja minä jouduin seuraamaan touhua sivusta. Välillä sain napattua kuulan niiltä ja tumppasin sitä voimalla syvemmälle hiekkaan, mutta suurimman osan ajasta vartioin kenttää.
Fiilikset eivät muutenkaan olleet parhaat mahdolliset, sillä oltiin aamupäivällä oltu lääkärissä sen takia, että mulla on patti kyljessä. Se leikataan ensi torstaina. Todennäköisesti se on joku harmiton rasvapatti, mutta sen poisto vaatii kuitenkin nukutuksen. Ja mikä tylsintä: joudun sen jälkeen kulkemaan pari viikkoa tötteröpäässä jotta en vaan itse rupeaisi parantelemaan haavojani.
maanantai 1. lokakuuta 2007
Velskolassa


Meillä on soutuvene Velskolan pitkäjärvellä mutta emme ole ehtineet sinne yli vuoteen. (Saattaa osaksi johtua siitä, että viimeksi kun kävimme siellä tein pienen seikkailun ja laitoin isäntäväkeni juoksemaan pitkin metsiä minua etsien puolentoista tunnin ajan.) Eilen sitten läksimme sinne ja muistin mestat jo kaukaa. Venekin oli melkein entisellään, mitä nyt vähän rähjääntynyt ja ampiaisten valloittama.
sunnuntai 23. syyskuuta 2007
Lammilla taas.

Upea sunnuntaisää heti aamusta alkaen. Oltiin mamman kanssa Haukilahden rannassa lenkillä ja todettiin, että nyt on parasta lähteä ja heti Nuuksioon. Nyt oli Tuihtikin messissä ja piti vähän suostutella sitä, että se ehti hotkaista aamupalan riittävän nopeasti, koska meillä oli kiire! Samaan mestaan suunnattiin taas kuin viimeksikin: ensin murkinalle Kaitalammelle ja siitä sitten Halkolammelle.
Kaitalammella törmäsin Rasmukseen, vanhaan kamuun Tontunmäen ajoilta. Se on yksi niitä harvoja heppuja, joita siedän. Johtuu varmaan siitä, että se on kuohittu. Nuuhkittiin nopeasti viimeisimmät kuulumiset, sitten se jatkoi isäntäväkensä kanssa matkaa. Ne olivat jo lähdössä, mutta me oltiin vasta tultu. Popsittiin siinä vähän lohta ja moikkailin muutamia muitakin koiraheppuja. En jaksanut uhota kellekään sillä sää oli niin upea eikä ruuassakaan ollut valittamista.
Halkolammella leikimme Tuihtin kanssa rofea ja poldea. Tuihti oli rosvo ja mä olin poliisi. Olinkin aika hyvä skoude, löysin sen ilman suurempia ongelmia. Timokin leikki rofea, se oli vähän vaikeampi tapaus, mutta löysinhän mä sen lopulta.
sunnuntai 9. syyskuuta 2007
Nuuksiossa

lauantai 25. elokuuta 2007
Viikko Vätsärissä

lauantai 4. elokuuta 2007
Kohti Lappia uudessa lookissa

Tänään lähdetään Timon, Matin ja Pekan kanssa kohti Lappia. Olen saanut oman rinkan, kuten kuvasta näkyy. Tarkoitus on, että kannan siinä omat muonani, kun vaellamme lammelta toiselle kalojen perässä. Mammalla ja Timolla oli vähän erimielisyyttä siitä, miten paljon muonaa pystyn kantamaan. Ohjeitten mukaan saisin kantaa kaksi kiloa, mutta mamma ehdotti alkuun kiloa. Sen näkee sitten tosi tilanteessa.
Kuvasta näkyy myös, että minulta on kynitty se villi kesäturkki. Bailan ja Doriksen emäntä Pia kävi tiistaina meillä trimmaamassa minut ja opetti samalla trimmausta isäntäväelle. Meinaavat yrittää jatkossa itse leikata turkkini. Kolme tuntia kesti, että minut saatiin tähän kuosiin. Hieno homma, eivät tartu Lapin reissulla risut ja männynkävyt turkkiini.