Messilässä

Pääsin viime viikon lopulla pitkästä aikaa kunnon autoreissulle. Minähän rakastan autossa istumista ja kun menomatkalla pääsin vielä apumiehen paikalle, niin eipä ollut valittamista. Lahdentietä ajettaessa tarkkailin herpaantumatta liikennettä ja pidin huolen siitä että isäntä tietää mitä tekee. Muu lauma istui takapenkillä.

Matkan päätepisteeksi osoittautui Messilän laskettelukeskus. En ollut aikaisemmin ollut rinteessä, joten alkuun oli vähän ihmettelemistä sieltä täältä singahtelevissa laskettelijoissa. Pian hiffasin jutun jujun: odottelimme siis joko isännän tai emännän kanssa koska omaa väkeä singahtaa näköpiiriin. Tuossa videolla näette suunnilleen asemani, tarkkailen siinä kuinka Tuihti taiteilee alas Laason rinnettä.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkkä laskettelureissu: pääsin välillä pilkille isännän kanssa tuonne taustalla näkyvälle Vesijärvelle. Opin reissussa myös uuden homman: kun isäntä sanoi "tuo sohjolelu" kipaisin hakemaan edelliselle mestalle jääneen kauhan.

Tammikuisia tunnelmia

Viime aikoina on blogikirjoittelu jäänyt vähemmälle, kun ollaan enemmän oltu aktiviteettipuolella. Viikonloppuisin on tehty sellaisia kahdeksan kilsan lenkkejä ja tykkään tehdä sellaista intervallitouhua, jossa vuoroin ravaan mahallani lumipenkkojen päällä, vuoroin taas kävelen asiallisesti tien reunaa. Tällaisessa touhussa tassunpohjat tietysti rasittuvat ja niitä onkin alettu rasvata lampaanvillarasvalla.

Joskus joulun jälkeen, kun lunta ei ollut juuri lainkaan, käytiin piknikillä Karhusaaressa. Isäntäväki oli saanut joulukattauksista tarpeekseen, joten pakkasimme jäljellä olevat kalkkunat reppuun ja nautittiin ne Karhusaaren rannassa. Siellä oli myös hyvin todennäköisesti hiiren koloja ja käytinkin osan ajasta hiirenmetsästykseen. Siitä video tässä!

Kylpylävieraana

Tein eilen visiitin Hyvinkään koirakylpylään. Jo matka sinne oli sinänsä elämys, sillä menimme sinne Bailan ja Doriksen kanssa samalla kyydillä ja matkalla vielä poimittiin mukaan lammaskoiranarttu nimeltä Vappu. Baila ja Doris oli sijoitettu auton perään, minun taakseni ja Vappu istui auton etuosassa jalkatilassa. Rakastan autolla ajamista ja kun mukana oli vielä kolme mielenkiintoista narttua, niin mikäs sen mukavampaa.
Kylpylässä meidän seurueeseen liittyi lisää veskareita: esim. ihanat nartut Riva ja Jota sekä toinenkin uros Aatu, joka tosin oli vasta puolivuotias.
Kylpylä oli minulle uusi kokemus ja täytyy sanoa, että en oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta. Minua painostettiin uimaan 16 metristä rataa edestakaisin, kun samaan aikaan Riva ja Jota pulikoivat aivan omassa rauhassaan toisessa päässä allasta. Muutaman astumisyrityksen jälkeen minua ei enää päästetty niiden lähelle.
Kun minua KUUDENNEN kerran kehotettiin uimaan rataa päästä päähän, irvistin. En todellakaan halua olla mikään ratamestari vaan metsästäjä, kepin kiinniottaja, seikkailija ehkä sukeltajakin.

Hiirenmetsästäjä

Hurjaa menoa on ollut viime päivinä! Lumi on jännittävää materiaalia ja se inspiroi mua todella. Yllä voitte nähdä, miten meikäläinen metsästää hiiriä. Kuono vaan hankeen ja salaperäinen, lumenalainen maailma imaisee mukaansa. Suosittelen!

Sadepäivän iloja

Tässä muutama viikko sitten oli Vihreässä langassa juttua siitä, miten vanhoista pehmoleluista voi helposti tuunata esim. mielenkiintoisia koristeita paperikorin ulkoseinämille. Artikkelissa kerrottiin, miten vanha pehmolelu ensin tyhjennetään, sitten pestään ja täytetään uudelleen vähän löyhemmin kuin miten se alunperin oli täytetty. Sitten nämä löyhästi täytetyt lelut liimataan paperikorin reunoille ja saadaan aikaan kiinnostavampi hökötys.

Minulle tuo prosessin alkuvaihe on tullut tutuksi jo aikoja sitten. Pidän noin kaksi viikkoa vanhaa pehmolelua tarpeeksi vanhana kuvattuun käsittelyyn. Ensin näykin sitä sieltä täältä aika hellästi, sitten käyn (jos kukaan ei ole katsomassa) apinan raivolla sen kimppuun ja kiskon sisälmykset ulos. Yleensä tässä vaiheessa isäntäväki jaksaa vielä hieman moittia käytöstäni ja täyttää lelun uudelleen. Jonkin ajan kuluttua (muutamasta tunnista muutamaan päivään) toistan nuo edellä kuvatut vaiheet uudelleen. Saattaa olla, että tämänkin jälkeen pehmis vielä täytetään uudelleen, mutta viimeistään kolmannen kerran jälkeen pehmiksen raato katoaa jonnekin säilytykseen. Ja minulle hankitaan uusi pehmolelu. Niitä saa edullisesti esim. Merituulentieltä, Fidan kirppikseltä, missä ne maksavat parhaimmillaan parikymmentä senttiä. Tiedän paikan hyvin enkä yleensä päästä isäntäväkeäni ohittamaan kaupan ovea.

Hankala mutka

Ollaan monta kertaa kirottu tätä hankalaa mutkaa: se sijaitsee Haukilahdenrannan ja Mellstenintien risteyksessä. Haukilahdenranta on tuo tie, joka menee suoraan eteenpäin ja Mellstenintie puolestaan kääntyy oikealle. Kuten kuvasta näkyy ei oikealla puolella ole lainkaan jalkakäytävää ja omistajaansa ulkoiluttava koira joutuu lipeämään melkein ojaan, jos takaa tulee isompi ajoneuvo. Oja ei sitten olekaan mikä tahansa oja, sillä ollaan nähty siellä useammankin kerran supikoira (olemmekin alkaneet nimittää mutkaa Supikoiranmutkaksi). Ei ole tällaiselle koulutetulle koirallekaan mikään helppo juttu, jos ojasta ampaisee supikoira ja takaa tulee auto.

Tähän mutkaan olisi ehdottomasti saatava jalkakäytävä. Ja Mellstenintien ylitykseen suojatie. Piste.

Rantamaratonia seuraamassa

Eilen kuulemma juostiin Espoon ensimmäinen rantamaraton. En voinut välttyä huomaamasta sitä, koska isäntäni Timo osallistui maratoniin ja olimme mamman ja Tuihtin kanssa Haukilahden venesatamassa kannustamassa juoksijoita.
Sää oli mahtava: aurinko lämmitti koko päivän ja meri oli lähes tyyni. Juoksijoita oli lähes 3000 ja monenlaista osallistujaa viiletti pitkin rantoja. Vähän jännitettiin jaksaako Timo Haukilahteen asti - siinä vaiheessa kilometrejä oli kertynyt jo 30. Ihme kyllä, se jaksoi ja ohitti meidät ihan rennon oloisena. Myöhemmin sille oli tullut kramppi jalkaan ja loppumatka oli sujunut kivuliaammin. Maaliin asti se oli kuitenkin päässyt.