Itsenäisyyspäivän tanssit

Tänään oli ystäväni Tuihtin koululla itsenäisyyspäivätanssit, mutta minua ei jostain syystä huolittu mukaan. Niistä tansseista ja harjoituksista oli puhuttu jo pitkään, joten osasin odottaa niitä. Aamulla kuitenkin sain kuulla, että minä en pääse aikani kuluksi edes automatkalle. Epistä.

Onneksi emäntä kuvasi kuitenkin videon ja pääsin sentään tunnelmaan mukaan.

Ilmastonmuutosta?

Inkoon saaristoakin on sitten koluttu. Oltiin siellä viikko pari sitten vähän niinkuin isännän syntymäpäivän kunniaksi hänen veljensä perheen mökkivieraina.

Lauantaina paistoi aurinko ja pääsin emännän kanssa metsälle. Se tonki siellä mättäitä ja hoki mulle "suppilo, suppilo". Yritti kai saada meikäläisen innostumaan niistä niljakkaista pahanhajuisista kasveista, mutta mulla oli ihan muut jutut mielessä. Siellä metsässä kun oli siellä täällä peuran ja hirven läjiä, puhkesi tietysti myös alkuvoimainen jäljestämisviettini.

Pyrähtelin silloin tällöin omille poluilleni, mutta tietoisena emännän suuntavaistosta palasin vähän väliä tarkistamaan missä hän ja seuralaisensa menevät.

Sunnuntainvastaisena yönä puhkesi myräkkä. Vettä satoi melkein vaakasuoraan, vesi nousi uhkaavasti ja sen mökin laituri irtosi kantimiltaan. Merivartiolaitoksen veneet seilasivat lahdella edestakaisin (myöhemmin kuulin, että ne olivat pelastaneet mökkiläisiä, joiden veneet olivat myrskyssä karanneet), ja Juhan käytyä Inkoon satamassa selvisi, että vettä oli noussut rannassa olevien autojen sisäänkin.

Nytkö ne jäätiköt ovat alkaneet sulaa? Onko tämä sitä ilmastonmuutosta? Meikäläinen kyllä pärjää, kun on räpylät ja vettä eristävä turkki. Mutta miten nuo ihmispolot pärjäävät jos säät muuttuvat, ravinnon saanti rajoittuu (ne ovat niin nirsojakin) eikä aina riitä edes lämpöä kaikille?

Meikäläinen vietti tuolla Inkoossa - myrskystä huolimatta - päivät ulkosalla, mutta eivät isäntä ja emäntä siihen olisi pystyneet.

Lippukalliolla

Viime sunnuntaina oltiin sienestämässä Nuuksiossa, Lippukallion tuntumassa. Sen pitäisi olla Nuuksion korkeimpia paikkoja. Lauman muilla jäsenillä oli vähän vaikeuksia vaihtelevassa maastossa, mutta minähän pompin siellä kuin gaselli!
Kallion korkeimmalla kohdalla levähdimme ja katselimme ympärillemme. Muita tuntui huimaavan jyrkänteiden reunalla, vaan ei minua.
Lauma keräsi sieniä: herkkutatteja, kantarelleja ja karvalaukkuja, mutta minä en suostunut niitä syömään. En edes voissa paistettuina.

Uintikausi jatkuu

Ollaan viime viikkoina vietetty vielä monia iltapäiviä Velskolan pitkäjärvellä. Se on suuri nautinto, sillä parasta mitä tiedän on uiminen viileässä vedessä kuuman päivän jälkeen.

Tykkään myös makkaroista, joita isäntä siellä paistelee sillä välin kun me emännän kanssa ollaan uimassa. Tosin se emäntä on alkanut jo vähitellen luovuttaa ja minä olen saanut polskia yksin. Tällaisia syksyjä lisää! Sade ei ole meitä yllättänyt kuin kerran ja silloinkin olimme jo melkein rannassa, muutaman metrin päässä autosta.

Estholmen

Se oli heinäkuun loppupuolta jo, kun suuntasimme Estholmeniin, Espoon suvisaaristoon. Loppujen lopuksi ei oikein selvinnyt kumman syytä oli, isännän vai emännän, että lähtömme viivästyi. Joka tapauksessa suuntasimme veneellä Haukilahden rannasta kohti Suvisaaristoa rajussa rankkasateessa. Isäntä joutui vähän väliä pyyhkimään rillejään päästäkseen eteenpäin.
Aika pikaisen venematkan jälkeen saavuimme Estholmeniin ja löysimme pienen valkoisen mökin kalliolta, meren rannasta. Melkein vastapäätä Stora Herrötä. Ja toisella puolella oli Pentala.
Saarella oli vain muutama rakennus: päätalo, sauna, pari punaista mökkiä ja se valkoinen maja, missä me oleskelimme. Olivat kasanneet aivan rannan tuntumaan ison keppikasan, ja siinä oli mulle puuhapaikka niiksi muutamiksi päiviksi, jotka siellä vietimme. Mahtavaa!
Yhtenä päivänä teimme retken Pentalaan. Se on luonnonsuojelualue - saari, jonka keskellä on järvi, jonka keskellä on saari. Kävin uimassa siinä järvessä. Siellä oli myös isohko luonnonhiekkaranta, jonka laidalla oli valitettavasti koirakieltomerkki. Ihmisiä ei kuitenkaan näkynyt missään.
Isäntäväki tuntui olevan sen verran innoissaan näistä mestoista, että luulen, että me vielä mennään niille kulmille uudestaan.

Varsasaaressa

Heinäkuussa oltiin Kalvön lisäksi monessa muussakin paikassa: Hämeenkyrössä, Mäntässä, Estholmenilla ja tietysti Vasikkasaaressa.
Heinäkuun ensimmäistä päivää vietettiin melkein kepinheiton päässä Varsasaaressa. Se on Haukilahdesta, koirien uimarannan kupeesta vain lyhyen soutumatkan päässä. Olimme siellä Annen ja Alin vieraina, Anne souti mennessä ja Ali tullessa.
Rauhallinen mesta. Sain uida Westendin puoleisilla kallioilla aivan yksikseni. Grillipaikat olivat hyvät ja isäntäväki tiesi, miten grillataan. Grillipaikka muuten sijaitsee Espoon upeimman hiekkarannan kupeessa. Korkein lehtipuiden siimeksessä ei ollut yhtään hullumpaa odotella makkaroiden kypsymistä.
Ruuan jälkeen ryhtyi muu lauma heittämään kuulaa, mistä en pidä lainkaan, koska joudun silloin vain kykkimään paikoillani. Siedin homman kuitenkin, koska olin sopivasti uupunut uimisesta ja safkasta.

Lomalla Kalvössä

Heinäkuun tokan viikon lomailimme Kalvössä, Sipoon saaristossa. Sehän on oikeasti Otto-koiran valtakuntaa, mutta koska Oton isäntäväki oli hommissa kaupungissa joutui Ottokin olemaan stadissa ja meidän lauma valtasi mökin. Mukana laumassa oli myös Tuihtin kaveri Edgar, jota yritin ensin alistaa hierarkian pohjimmaiseksi, mutta Edgar osoittautui ihan reiluksi hepuksi (jakeli makupaloja), joten jätin sen sitten rauhaan.

Vietin paljon aikaa meren äärellä. Tuihti ja Edgar jaksoivat heitellä mulle keppiä ja kyllä mulla oli niiden touhuissa ihmettelemistä. Yhtenä päivänä ne tipahtivat molemmat vaatteet päällä laiturilta ja viikon aikana toinen pudotti mereen videokameransa, toinen taas kännykkänsä.

Mulla oli pieni seikkailukin. Lähdin omille teilleni heti ekana päivänä, kun sain vainun muutaman tiluksen päässä oleilevasta Roosa-koirasta. Se oli semmoinen pikkuinen beessi narttu ja olisin viihtynyt sen seurassa vaikka kuinka pitkään, mutta Tuihti ja Edgar lopulta äkkäsivät minut ja häätivät takaisin omille kulmille. Olin kyllä kuullut isännän ja emännän huutoja melkein tunnin ajan, mutta en ollut kuulevinanikaan niitä. Lomaromanssin takia kannattaa kyllä ottaa pieniä riskejä... Yritin seuraavina päivinä aina tilaisuuden tullen livahtaa moikkaamaan Roosaa, mutta lauman jäsenet huomasivat aina aikeeni. Harmi.