Kevätpuuhia

Pientä taukoa on ollut täällä blogin suunnalla, johtuen lähinnä emännän muista kiireistä (sillä on ollut kaikenlaista työryhmää ja hässäkkää niin, ettei se ole ehtinyt ladata nettiin minun juttujani).

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että minä olisin viettänyt hiljaiseloa. Päinvastoin, runsaslumisen talven jälkeen olen nauttinut lähes kissanpäivistä istumalla isännän kanssa rannoilla siikaongella.

Tuo yllä oleva kuva on otettu edellisviikolla Haukilahden rannassa, minulla oli tärkeä homma pitäessäni variksia pois siikasaaliitten kimpusta. Ja siikaa tuli, lähes kolmisenkymmentä parin viikon aikana.

Nyt on siika-aika ohi ja uimakausi alkanut! Eilen kävin emännän kanssa iltalenkillä Karhusaaressa ja samalla tuli heitettyä talviturkki pois. Uiskentelin keppien perässä meressä aika pitkiäkin matkoja. Näihin päiviin kuuluu muutakin jännää: jääkiekon MM-kisat. Seuraan niitä tarkasti, sillä jokaisen Suomen maalin jälkeen isäntä alkaa karjua "lihapulliaaa" ja minä saan lihapullia.

Grrhhhhh, mitä päiviä! Lunta on TODELLA paljon ja lumi on - kuten ennenkin olen tainnut mainita - lempielementtejäni. Pakkanen ei haittaa yhtään (varsinkaan nyt kun olen hyväksynyt minulle hankitut jalkineet), päinvastoin: oikein virkistyn, kun pääsen möyrimään kylmään hankeen.

Hiirten metsästäminen lumen alta on omalla tavallaan helpompaa ja ehdottomasti mielenkiintoisempaa kuin ilman hankea. Kunpa tätä riittäisi vielä ainakin kuukauden päivät!

Itsenäisyyspäivän tanssit

Tänään oli ystäväni Tuihtin koululla itsenäisyyspäivätanssit, mutta minua ei jostain syystä huolittu mukaan. Niistä tansseista ja harjoituksista oli puhuttu jo pitkään, joten osasin odottaa niitä. Aamulla kuitenkin sain kuulla, että minä en pääse aikani kuluksi edes automatkalle. Epistä.

Onneksi emäntä kuvasi kuitenkin videon ja pääsin sentään tunnelmaan mukaan.

Ilmastonmuutosta?

Inkoon saaristoakin on sitten koluttu. Oltiin siellä viikko pari sitten vähän niinkuin isännän syntymäpäivän kunniaksi hänen veljensä perheen mökkivieraina.

Lauantaina paistoi aurinko ja pääsin emännän kanssa metsälle. Se tonki siellä mättäitä ja hoki mulle "suppilo, suppilo". Yritti kai saada meikäläisen innostumaan niistä niljakkaista pahanhajuisista kasveista, mutta mulla oli ihan muut jutut mielessä. Siellä metsässä kun oli siellä täällä peuran ja hirven läjiä, puhkesi tietysti myös alkuvoimainen jäljestämisviettini.

Pyrähtelin silloin tällöin omille poluilleni, mutta tietoisena emännän suuntavaistosta palasin vähän väliä tarkistamaan missä hän ja seuralaisensa menevät.

Sunnuntainvastaisena yönä puhkesi myräkkä. Vettä satoi melkein vaakasuoraan, vesi nousi uhkaavasti ja sen mökin laituri irtosi kantimiltaan. Merivartiolaitoksen veneet seilasivat lahdella edestakaisin (myöhemmin kuulin, että ne olivat pelastaneet mökkiläisiä, joiden veneet olivat myrskyssä karanneet), ja Juhan käytyä Inkoon satamassa selvisi, että vettä oli noussut rannassa olevien autojen sisäänkin.

Nytkö ne jäätiköt ovat alkaneet sulaa? Onko tämä sitä ilmastonmuutosta? Meikäläinen kyllä pärjää, kun on räpylät ja vettä eristävä turkki. Mutta miten nuo ihmispolot pärjäävät jos säät muuttuvat, ravinnon saanti rajoittuu (ne ovat niin nirsojakin) eikä aina riitä edes lämpöä kaikille?

Meikäläinen vietti tuolla Inkoossa - myrskystä huolimatta - päivät ulkosalla, mutta eivät isäntä ja emäntä siihen olisi pystyneet.

Lippukalliolla

Viime sunnuntaina oltiin sienestämässä Nuuksiossa, Lippukallion tuntumassa. Sen pitäisi olla Nuuksion korkeimpia paikkoja. Lauman muilla jäsenillä oli vähän vaikeuksia vaihtelevassa maastossa, mutta minähän pompin siellä kuin gaselli!
Kallion korkeimmalla kohdalla levähdimme ja katselimme ympärillemme. Muita tuntui huimaavan jyrkänteiden reunalla, vaan ei minua.
Lauma keräsi sieniä: herkkutatteja, kantarelleja ja karvalaukkuja, mutta minä en suostunut niitä syömään. En edes voissa paistettuina.

Uintikausi jatkuu

Ollaan viime viikkoina vietetty vielä monia iltapäiviä Velskolan pitkäjärvellä. Se on suuri nautinto, sillä parasta mitä tiedän on uiminen viileässä vedessä kuuman päivän jälkeen.

Tykkään myös makkaroista, joita isäntä siellä paistelee sillä välin kun me emännän kanssa ollaan uimassa. Tosin se emäntä on alkanut jo vähitellen luovuttaa ja minä olen saanut polskia yksin. Tällaisia syksyjä lisää! Sade ei ole meitä yllättänyt kuin kerran ja silloinkin olimme jo melkein rannassa, muutaman metrin päässä autosta.

Estholmen

Se oli heinäkuun loppupuolta jo, kun suuntasimme Estholmeniin, Espoon suvisaaristoon. Loppujen lopuksi ei oikein selvinnyt kumman syytä oli, isännän vai emännän, että lähtömme viivästyi. Joka tapauksessa suuntasimme veneellä Haukilahden rannasta kohti Suvisaaristoa rajussa rankkasateessa. Isäntä joutui vähän väliä pyyhkimään rillejään päästäkseen eteenpäin.
Aika pikaisen venematkan jälkeen saavuimme Estholmeniin ja löysimme pienen valkoisen mökin kalliolta, meren rannasta. Melkein vastapäätä Stora Herrötä. Ja toisella puolella oli Pentala.
Saarella oli vain muutama rakennus: päätalo, sauna, pari punaista mökkiä ja se valkoinen maja, missä me oleskelimme. Olivat kasanneet aivan rannan tuntumaan ison keppikasan, ja siinä oli mulle puuhapaikka niiksi muutamiksi päiviksi, jotka siellä vietimme. Mahtavaa!
Yhtenä päivänä teimme retken Pentalaan. Se on luonnonsuojelualue - saari, jonka keskellä on järvi, jonka keskellä on saari. Kävin uimassa siinä järvessä. Siellä oli myös isohko luonnonhiekkaranta, jonka laidalla oli valitettavasti koirakieltomerkki. Ihmisiä ei kuitenkaan näkynyt missään.
Isäntäväki tuntui olevan sen verran innoissaan näistä mestoista, että luulen, että me vielä mennään niille kulmille uudestaan.