Kaamoslomalla Vierumäellä

Kyllä vähän nyppii, kun isäntäväki on viipottanut sellaista vauhtia, että blogini on jäänyt päivittämättä. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että syksy oli hyvä: sienestimme harva se viikonloppu Nuuksiossa tai Inkoossa. Emäntä yritti kouluttaa minusta sienikoiraa, mutta ei oikein innosta. Metsässä on niin paljon muutakin mielenkiintoista enkä edes pidä sienistä.
Marras-joulukuun vaihteessa laumamme vaihteeksi rentoutui ja matkasimme Journalistiliiton mökkiin Vierumäelle. Kylä oli hiljainen ja lunta oli paljon. Taisimme ainakin alkuviikosta olla ainoa lauma niillä kulmilla.
Hajut olivat mahtavat! Jänöjä, kettuja ja hiiriä liikuskeli lähituntumassa ja päivittäin kävi ikkunan takana päivällisellä orava! Seurailin sen touhuja koko aterian ajan, yritin olla paikallani niin liikkumattomana kuin mahdollista, ettei se olisi huomannut minua. Erikoinen viikko: pääsin pulkkamäkeenkin ja kokeilin pulkassa oloa, kävin talleilla tutustumassa islanninhevosiin, sain uuden vinkulelun, jolla harjoittelen nyt joulubiisejä. Vierumäki oli ainakin näin kaamosaikaan hyvä mesta. Sinne pitää päästä uudelleen.

Voi pahus mitä helteitä! Meikäläinen on todella joutunut käyttämään mielikuvitustaan selvitäkseen näistä keleistä paksun turkin kanssa. Yöt olen nukkunut kylppärin lattialla, aamulla olen siirtynyt aikaisin parvekkeen puolelle. Lenkeillä olen etsinyt varjoisia reittejä ja tehnyt välillä, milloin se vain on ollut mahdollista, pesäpaikkoja maakoloihin ja pensaiden suojiin.
Onneksi olen sentään päässyt uimaan melkein joka päivä: Haukilahden rantaan, Nokkalanniemeen (yksi suosikkipaikoistani), Iso Vasikkasaareen. Nyt vain hemmetin hemmetti ilmestyi sitä sinilevää ja järville on meiltä vähän pidempi matka. Lähimpänä on Kirkkonummen puolelle sijoittuva Finnträsk, siellä olemme emännän kanssa yhdessä pulikoineet. Minäkin olen alkanut tajuta, että uida voi ihan vain uidakseen - aina ei välttämättä tarvitse räpylöidä kepin perässä.

Travemünden kautta kotiin

Sunnuntaiaamuna 20.6. lähdettiin sitten reissun viimeiselle ajo-osuudelle, La Roche en Ardennesta Travemündeen. Ajo-olosuhteet olivat ihanteelliset - puolipilvistä ja vähän viileää - ja posotimmekin osuuden melkein yhtäsoittoa. Muutaman kerran tietysti pysähdyimme vähän jalottelemaan ja haukkamaan jotakin.

Kun saavuimme Travemündeen (viehättävä pikkukaupunki), alkoi sataa todella rankasti. Yritimme saada parkkipaikan jonkun edullisen ravintolan edestä, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Lopulta isäntäväki jätti minut yksinään autoon ja juoksi sateessa ei niin loisteliaalta näyttävään oluthuoneeseen. Olivat syöneet siellä hyvin sillä välin, kun minä istuskelin jalat ristissä autossa.

Laivaanpääsy ei sujunut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt: lastauksen olisi pitänyt alkaa klo 20, mutta se alkoi vasta klo 23. Minä pistin pitkäkseni takapenkille, kun muu lauma hikoili ahtaassa tilassa odottaen laivaanpääsyä autojonon kärjillä. Päästessämme hyttiin simahdimme kaikki samantien ja heräsimme vasta puolenpäivän aikoihin seuraavana päivänä! Tämä oli ihme sikälikin, että kannella 7 oli huomattavasti enemmän koiria kuin menomatkalla ja nämä pitivät aikamoista meteliä.

Vuosaaren satamassa olimme tiistaiaamuna 22.6. aikataulun mukaisesti, matka oli sujunut suoraan sanoen loistavasti. Näin yhden Keski-Euroopan reissun kokeneena voin sanoa, että lähtisin koska tahansa vastaavalle matkalle.

La Roche en Ardenne 18.6.2010

Villa Galliasta lähdimme kahden hyvin nukutun yön jälkeen kohti Belgiaa ja paikkaa nimeltä La Roche en Ardenne. Matka sujui mukavasti, emme ajaneetkaan nyt moottoriteitä vaan pujottelimme pitkin pikkuteitä kohti määränpäätä. Lehmiä, lampaita ja hevosia tulikin bongailtua enemmän kuin aikaisemmin.

Perillä ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa: kaupungissa olikin useampin leirintäalue, jonka nimi oli Ardenne Camping ja sennimisestä emäntä oli varannut paikan. Kiertelimme väsyneinä ja nälkäisinä camping-paikalta toiselle eikä niistä mikään kelvannut, koska emäntä oli nähnyt netissä eri näköisen alueen. Lopulta joku viisas osasi kertoa, että seitsemisen kilometrin päässä keskustasta on se meidän paikka.

Paikka oli etsimisen arvoinen, sillä saimme tontin aivan joen vierestä. Pääsin kahlailemaan ja tsiigailemaan sorsia. Vietimme siellä pari päivää ja mielenkiintoista yötä: joki solisi ja satakielet lauloivat. La Roche en Ardenne on toisen maailmansodan taistelupaikkoja, siksi mä pääsin kuvaan panssarivaunun kanssa.

Calvados 17.6.2010

Seuraavan päivän kiertelimme pitkin Calvados'n maakuntaa. Tuihti oli kiinnostunut hevosista, mutta minä ennemminkin lehmistä. Kävimme kuvan maatilan valtavassa navetassa ja tutustuimme rotuvaliolehmiin, hevosiin ja siiderin valmistukseen. Välillä syötiin eväitä jossain hevosaitauksen pientareella ja Tuihti pääsi lähikosketukseen hevosten kanssa. Minä seurasin tapahtumia etäämpää. Isäntäväki yritti löytää maatiloilta edullista Calvados'ta, mutta taisivat lopulta ostaa sitä tavallisesta ruokakaupasta.

Päivä oli leppeä, meillä ei tuntunut olevan kiire minnekään ja illalla pääsin taas lepäilemään Villa Gallian nurtsille.

Villa Gallia ja Lisieux 16.6.2010

Vähän kuuden jälkeen pääsimme perille Villa Galliaan, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Lisieux'n kaupungista. Olisimme ehtineet aikaisemminkin, mutta matkaa jarrutti paikallisen tehtaan työntekijöiden mielenosoitus. Lisieux'n kaupungissa on muuten tuollainen mahtava katedraali, omistettu Pyhän Théresèn muistolle (isäntä ja emäntä käväisivät siellä, mä ja Tuihti venattiin autossa). Villa Galliassa oli rauhallista, talonhoitajana toimi Salla ja meidän lisäksi siellä ei ollut muita asukkaita. Pihalla oli hyväkuntoinen nurtsi, mukava oli sillä kieriskellä pitkän automatkan jälkeen. Talon omistajalla Soilella on labbis ja jos se olisi ollut siellä nyt, niin meikäläisen olisi pitänyt jättää paikka väliin. Se labbis oli kuitenkin tulossa sinne vasta loppukuusta. Pieni yksityiskohta: taloon tulijoille tarjottiin aperitiivit ja minutkin oli tässä tilaisuudessa huomioitu.

Mont Saint-Michel 16.6.2010

Jätimme Saint-Sebastien-sur-Loiren ja ystävät siellä vähän haikein mielin. Olihan aika siellä ollut harvinaista herkkua: olla nyt vuorokauden ympäri ihailemansa nartun seurassa, sellaista ei montaa kertaa elämässä koe.

Seuraava määränpäämme oli kaupunki nimeltä Lisieux, mutta matkasimme sinne Mont Saint-Michelin kautta. Vuori sijaitsi keskellä landea. Ennen kuin pääsimme lähellekään sitä, ohitimme arviolta tuhat lammasta. Olin alkanut Tuihtin tavoin bongailla lehmiä, lampaita ja hevosia ja tuon reitin lampaat tekivät kyllä unohtumattoman vaikutuksen.

Vuori on siitä jännä, että nousuveden aikaan tie sinne jää veden alle ja vuorelle ei kävellen pääse. Jos olisimme odottaneet klo 21 asti, olisimme nähneet veden nousevan, mutta ei! Isäntäväki halusi eteenpäin. Ehkä koukkaamme tuonne joskus uudelleen, paremmalla ajalla. Jos vaikka jäisimme yöksi johonkin niistä maalaistaloista, jotka rannalla tarjosivat yösijaa, voisimme nähdä sen nousuveden!