Pattisten pelto

at Kaikista lenkkimestoistani on tässä blogissa vähemmälle huomiolle jäänyt ihan meidän kotiportilta alkava Pattisten pelto (ks. kuva). Rajummalla säällä tai silloin, kun isäntäväellä on kova kiire, minut yleensä lenkitetään vain puiston ympäri. Se on sellainen viidentoista minsan pyrähdys, mutta saattaa siinä mennä puolikin tuntia, jos saan juosta vapaana.
Pattisten pelto on kovassa käytössä: päiväsaikaan siellä peuhaavat lapset, illalla ja öiseen aikaan siellä örveltävät nuoret. Ollaan joskus aamulenkillä nähty, kun moponuoret heräilevät niityllä lonkerotölkkien keskellä. Mulle se on yksi parhaista selänrapsutusmestoista.

Talkkarin kissi

Löydettiin eilen vanhan kirjan välistä outo stoori, jonka isäntä on kirjoittanut 11-vuotiaana. Sitä on nyt ihmetelty yks ilta ja skrivaan sen tähän, jotta muutkin saavat ihmetetellä:

TALKKARIN KISSI

Talkkarilla on kissi jota mie ruikutin eilen.
Se tuli nii ruikulle että talkkarin boxi haisi nii ett se piti kiertää kaukaa. Talkkari tuli meijän rämään koitsuun (joka oli suuri kunnia) valittamaan ett mie olin ruikuttanut sit kissii.

Meiän mutsi vastas: "Ei miun poikain sit tahallaan ruikuttanut". Sillo talkkari lähti vihoissaan pois ja piti kissinsä visuust sisällä.

Timo 11 v

Uintia ja kepinhakua

Nyt sataa ja tätä kirjoittaessani vilkuilen samalla parvekkeelta ulos ihmetellen taukoamatonta ropinaa. Aamupäivällä sää oli kuitenkin upea. Kävimme kesän ensimmäisellä keikalla Isossa Vasikkasaaressa, mistä olin aivan innoissani! Mukanamme oli myös pikkuväkeä, Ola ja Fiia Hyvinkäältä. Isäntä opetti heille ongintaa, mutta minä keskityin emännän kanssa keppien keräilyyn ja niiden noutamiseen merestä (ja tietysti myös keppien järsimiseen, kuten kuvasta näkyy). Tein aika pitkiä uintirupeamia, emäntä heitti kepin kerta kerralta pidemmälle ja hyvin pysyin messissä. Jos olisin vähän nuorempi, harkitsisin vakavasti meripelastushommia, mutta kun on jo yhdeksän vuotta mittarissa, taidan tyytyä pelkkään harrastusuintiin.

Kesä 2011 on alkanut!

Kesäkuun eka oli eilen ja sää paras mahdollinen. Tehtiin iltalenkki Koukkuniemen kärkeen, Haukilahden venesataman tuntumaan, syötiin nakkeja ja katseltiin ohitse kulkevia moottoriveneitä. Muutama kovempaa ääntä pitävää vesiskootterikin siellä temppuili, mutta en antanut niiden häiritä lämpimän, lähes kuuman illan tunnelmaa. Loikoilin rantakalliolla ja nautiskelin nakeista, joita isäntäväki tiputti suuhuni. Uimaan en mennyt, oli vähän hankala paikka tuo. Olen kyllä tiputtanut talviturkin veteen jo äitienpäivänä ja käynyt muutaman kerran sen jälkeenkin meressä.

Kesä näillä kulmilla on ylellistä aikaa. Kohta päästään lähisaariin ja elämä alkaa olla pelkkää retkeilyä! Upeeta! Mahtavaa!

Siikaviikot taas alkaneet

Viime viikolla oli kevät, vaikka tällä viikolla tuntuu taas talvelta. Sen verran kevättä ehti kuitenkin olla, että siika alkoi nousta. Olimme isännän kanssa ekan kerran siikaongella jo viime viikon alussa, yleensä kun olemme aloittaneet siian pyytämisen vasta vapun jälkeen.
Hyviä saaliita ollaan saatu, suurin siika tähän mennessä painoi yli kilon. Haukilahden rannan siianpyytäjät ovat tulleet minulle tutuiksi ja minut on kuulemma nähty tv:ssäkin jossakin ohjelmassa, missä oli kyselty onkijoilta kalastuslupia. Kokemusteni mukaan tätä menoa jatkuu vielä ensi viikon.

Kettujahdissa

Voihan vinkulelu tätä lumentuloa! Aamulenkillä maha laahaa lumikinoksissa, kun lenkkireitit ovat ummessa. Ihan perinteisiä lenkkejä ei ole tehtykään, vaan taivallettu enemmän auratuilla alueilla. Tapaan tehdä tarpeeni kinosten päälle, korkeimmille kohdille. Siinä on isäntäväelle vähän puuhaa, kun kapuavat niitä poimimaan.

Yhtenä iltana viime viikolla meillä emännän kanssa oli hieno kohtaaminen: Olimme juuri tulossa Matinkylän suunnalta Haukilahden vesitornille johtavan tien risteykseen, kun eteemme ilmestyi metsästä kettu. Sellainen oikein kaunis, suuri, mutta siro yksilö. Se loi katseensa meihin hetkeksi, mutta vain hyvin pieneksi hetkeksi, sillä meikäläinen tajusi heti, mistä on kyse. Kampesin vahvat takajalkani voimalla lumihankeen ja syöksyin riistaa kohti. Se puolestaan ampaisi sulavasti ja erittäin nopeasti takaisin metsään päin. Emännän vahva ote piti minut paikoillani, muutoin olisin kyllä saanut tuon otuksen kiinni. Kuin kiusallaan kettu jäi vielä hankipenkalta tuijottelemaan jälkeemme. Olisikohan sillä pesä jossakin vesitornin kulmilla?

Kaamoslomalla Vierumäellä

Kyllä vähän nyppii, kun isäntäväki on viipottanut sellaista vauhtia, että blogini on jäänyt päivittämättä. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että syksy oli hyvä: sienestimme harva se viikonloppu Nuuksiossa tai Inkoossa. Emäntä yritti kouluttaa minusta sienikoiraa, mutta ei oikein innosta. Metsässä on niin paljon muutakin mielenkiintoista enkä edes pidä sienistä.
Marras-joulukuun vaihteessa laumamme vaihteeksi rentoutui ja matkasimme Journalistiliiton mökkiin Vierumäelle. Kylä oli hiljainen ja lunta oli paljon. Taisimme ainakin alkuviikosta olla ainoa lauma niillä kulmilla.
Hajut olivat mahtavat! Jänöjä, kettuja ja hiiriä liikuskeli lähituntumassa ja päivittäin kävi ikkunan takana päivällisellä orava! Seurailin sen touhuja koko aterian ajan, yritin olla paikallani niin liikkumattomana kuin mahdollista, ettei se olisi huomannut minua. Erikoinen viikko: pääsin pulkkamäkeenkin ja kokeilin pulkassa oloa, kävin talleilla tutustumassa islanninhevosiin, sain uuden vinkulelun, jolla harjoittelen nyt joulubiisejä. Vierumäki oli ainakin näin kaamosaikaan hyvä mesta. Sinne pitää päästä uudelleen.