Kotiinpaluu

Kotona ollaan oltu jo yli viikko, mutta joulukiireiltä en ole ehtinyt kirjoitella tuntemuksiani. Paluumatka Las Palmasista Helsinkiin ei ollut ihan yhtä miellyttävä kuin menomatka sinne. Jouduin istumaan isännän jalkojen välissä enkä juuri pystynyt vaihtamaan asentoa. Mitään jalottelumahdollisuutta ei ollut, sillä suurin osa vierustovereista nukkui emmekä hennonneet herätellä heitä. Vasta loppumatkasta rentouduin ja taisin torkahtaa hetkeksi.

Turhaan jännitimme tullimuodollisuuksia ja lemmikkieläinpassintarkastuksia: kukaan kentällä ei ollut kiinnostunut minusta ja papereistani tippaakaan. Olihan se taas mielenkiintoista tulla tänne pohjolan myrskyihin. Viikko auringossa ja leppeissä tuulissa oli meikäläiselle sopivaa virkistystä. Sillä jaksaa taas jonkun aikaa näitä kolkkoja kelejä.

Lentokoneessa

Uskokaa tai älkää, istun parhaillaan lentokoneessa! Tällä Norwegian Airin lennolla Las Palmasista Helsinkiin toimii wifi, ja muutenkin historiallisen matkani vaiheet tallentuvat historiallisella tavalla ilmasta käsin blogiin. Tämä on yölento ja koneesta on valot jo samutettu. Yötaivaan tähdet loistavat kuitenkin kirkkaina ja istun aika mukavasti isännän jalkatilassa. Menomatkani oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi, sillä minulla oli käytössäni oma penkki. Vähän tässä jännittää, tajusiko se kanarialainen eläinlääkäri antaa minulle oikeat lääkkeet ja pääsenkö tullimuodollisuuksista läpi mutkattomasti. Katsotaan, tähän asti on kaikki mennyt hyvin ja olen herättänyt pelkästään positiivista huomiota.

P.S. Kuva on otettu Las Palmasin kentällä, koneen lähtöä odotellessamme.

Hulluna kissoihin

Tämän Las Palmasin matkan kiinnostavin ja samalla hämmentävin puoli minulle ovat olleet kissat. Heti sunnuntaina kohtasin Tuihtin kissat ja olisin halunnut edetä tuttavuudessa hieman pidemmällekin. Tortaina kävimme Las Huesasin talleilla seuraamassa Tuihtin ratsastusta, mutta minua eivät hevoset kiinnostaneet. Minun huomioni vangitsi tallin katolla touhuja tarkkaileva silmäpuoli-Leo, tallikissa, sekä sen kaksi pentua. Tuijotin Leoa herkeämättä yli tunnin ajan, mutta se ei tohtinut lähestyä minua enkä minä häntä. Perjantainakin kohtasin kissan: kävimme eläinlääkärillä Juan Rejon -kadulla, hakemassa sen pakollisen merkinnän heisimatolääkityksen ottamisesta. Odotushuoneessa oli kantolaatikossa kissa, jonka kanssa pääsin erittäin läheiseen katsekontaktiin. Se kuitenkin katosi yllättäin ja jätti minut hämmennyksen valtaan. Kissan katseessa on joskin maagista, se lumoaa minut niin, että kaikki muu ympärilläni menettää merkityksensä. Ehkä vielä pääsen perille kissojen salaisuudesta, ehkä kohtaan kissayksilön, jonka kanssa pääsen todella hieromaan tuttavuutta.

Uintiyrityksiä

Kun kävelee Canterasin rannan eteläkärkeen ja siitä vielä eteenpäin espanjalaisen kalaravintolan ja italialaisen jäätelöbaarin ohi muutaman korttelin verran, pääsee lahdenpoukamaan, missä jyrkät (kieltämättä ihmisen virtsalta tuoksuvat) portaat johtavat alas kivikkoiselle rannalle. Menimme sinne eilen Tuihtin johdolla, sillä hän oli nähnyt muutaman paikallisen koiran uiskentelevan siellä. Merenkäynti oli kova, aallot pärskivät parhaimmillaan kolmen metrin korkeudella, mutta emännän mielestä poukaman pohjoisnurkka oli aika tyyni. Isäntä yritti houkutella meikäläistä sinne, mutta ennenkuin ehdin edes varpaitani kastaa, syöksyi merestä korkea tyrsky, joka kasteli isännän läpikotaisin. Uintimahdollisuuteni tyssäsivät siihen. Ranta oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä kivien ja laudankappaleiden välissä luikahteli sisiliskoja. Isännän väännettyä vaatteensa kuiuvaksi nousimmme portaat takaisin ylös ja sillä matkalla astuin oikealla tassullani johonkin hemmetinhemmetin terävään esineeseen, mikä sai minut ulvomaan tuskasta. Onnuin jonkun matkaa, mutta sitä kesti vain hetken. Ehdin vielä juosta Tuihtin kanssa Nautical Club Victorian vieressä olevalla aukiolla, missä oli paljon muitakin koiria. Tänään olemme viettäneet aamupäivän Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Siisti mesta, paljon kapeita kujia ja terassitarjoilua. Koirillekin oli sallittua pääsy Santa Anan katedraalin hissiin, joka vei ylös korkealle kætedraalin torniin. Sieltä ihailimme vanhaa kaupunkia ja ylös kukkuloille levittäytyvää asutusta.

Las Canteras beachillä

Täällä ollaan Las Palmasin Canteras-beachillä, majaillaan aivan rannan tuntumassa. Terassi on varmaankin rannan suurimpia ja vartioin sitä aktiivisesti. Koska tämä talo on tässä kaupungisssa niitä harvoja, joissa suvaitaan koiria, löytyy koira lähes jokaiselta partsilta. On mulla yksi toinenkin homma: kun pöytä katetaan, kuljetan pannunalusen keittiöstä terassin pöydälle. Tänne kun ei tule postia, niin kehittelin tällaisen korvaavan homman. Eilinen päivä meni lenkkeilyn merkeissä, kuljettiin rantabulevardia päästä päähän ja seliteltiin vähän väliä poliiseille ja muille kyylille, että olen "perro guia", minulla on oikeus kävellä rantakadulla (toisin kuin muilla koirilla). Illalla käväistiin hyvän ystäväni Tuihtin luona (hänen takiaan oikeastaan olemme täällä). Käynti oli mielenkiintoinen, sillä heidän koitsussaan on tilapäisesti viisi kissaa. Niille tuli kiire sänkyjen alle, kun meikäläinen marssi sisään. Jo toissakesäisellä Ranskan reissulla huomasin, että viehätysvoimani puree erityisesti eteläeurooppalaisiin narttuihin. Sama taitaa päteä täällä: eilenkin yksi musta, pitkäsäärinen narttu yritti sinnikkäästi saada mut kirmailemaan kanssaan.

Matkavalmisteluja

Tässä mä katselen meidän marraskuiselta partsilta haukilahtelaista tihkusadetta. Mutta parin viikon päästä ollaankin toisenlaisissa maisemissa! Lähdetään nimittäin isännän ja emännän kanssa Las Palmasiin moikkaamaan Tuihtia. Pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni lentokoneeseen, mikä tulee varmasti olemaan kokemus sinänsä.
Emäntä on hakenut mulle jo matkaa varten tarvittavan lääkityksen, sillä siellä on sellaista vaikutuksiltaan vähän stydimpääkin tautia kuin sydänmato. Mulle tullaan valelemaan niskaan pari päivää ennen lähtöä vedenkestävää nesteliuosta, jonka pitäisi estää hietasääskien levittämän sydänmadon pesiytyminen meikäläiseen. Sen lisäksi mun pitää saada viimeistään 48 tuntia ennen Suomeen paluuta heisimatolääkitys joltakin eläinlekurilta Las Palmasista. Mun puolestani se saa olla vaikka valelekuri, kunhan se osaa kirjoittaa mun passiini, että mä olen saanut sen lääkityksen. Papereiden pitää olla kunnossa, ettei vaan joudu jouluksi karanteeniin...
Me lähdetään reissuun 10.12. Tsiigailkaa tätä blogia - mulla on tarkoitus bloggailla koko visiitin ajan, jos vain wifi siellä toimii.

Lapin muisteluja

Vasta nyt sain sihteerin kirjaamaan kokemuksiani Lapin reissulta elokuun alusta.

Reissu alkoi niin, että ajoimme isännän ja Korhosen veljesten kanssa Hyvinkään ja Tampereen kautta Sevettijärvelle ja sieltä vielä 50 kilometriä pohjoiseen, yhden porotilan kautta erämaahan.

Matkalla söin makaronilaatikot erään huoltoaseman pihalla (Jyväskylässä), Ivalossa oltiin aamulla ja isäntä salakuljetti hotellin aamiaispöydästä mulle murkinaksi lihapullia.

Sevettijärvi oli entisellään, joten siellä ei edes poikettu vaan suunnattiin Karekkijärvelle.

Jokainen heppu laittoi rinkat selkään - minä myös. Kuljetin siinä päivittäisen muona-annokseni.

Leiri rakennettiin vanhan, tutun taimenjärven rannalle. Sinne rakennettiin myös sauna, missä meikäläinenkin käväisi. Päiväohjelmaan kuului osalle ryhmää kalastusta, mutta minulle lähinnä paikkojen tutkiskelua ja sopuleiden laittamista järjestykseen. Niitä kyllä riitti. Poroja näkyi vähemmän, mutta pääsin niitäkin paimentamaan. Välillä pulahtelin järvissä ja hörpin raikasta järvivettä.

Viikko meni nopeasti. Kotiin tultiin samaa reittiä, ajettiin läpi yön Tampereen kautta Espooseen.