15-vuotisbileet

Täytin viime lauantaina, 29.4.2017, viisitoista vuotta! Isäntäväki oli järjestänyt sen kunniaksi meikäläiselle yllätysbileet: ensin (noin klo 14 aikoihin) mentiin metrolla Berggaan, se sijaitsee Kalliossa Viidennellä linjalla, Karhupuiston kupeessa. No sinne sitten tuli muitakin kuin me, nimittäin hyvät hoitajani Minna ja Pertti (heillä oli tällä kertaa vastuullaan muutama hoidettava tyttö) sekä isäntäväen kummitytön Kaisan lauma. Kaikki toivat yllätyksekseni myös herkkupaketteja. Niitä oli montaa sorttia, ja sainpa näykkiä pussinkulmia sen verran auki, että lopulta alkoi mahassa kiertää. Kun vastaanotto oli ohi ja vieraat poistuneet, annoin ylen siihen pöydän kulmalle. Tällaisia tilanteita joskus aikaisemminkin kokenut isäntäväkeni toimi nopeasti ja pyyhki laatat serveteillä niin, että henkilökunta ei huomannut mitään. Onneksi, sillä Bergga oli nasta mesta. Siellä oli yksi toinenkin uros, jonka sain kyllä hiljaiseksi antamalla sille vähän omista herkuistani.

Berggasta talsimme Fleminginkatua pitkin takaisin metrikselle. Siinä vaiheessa tuuli alkoi jo yltyä ja taivaalta tippua lunta. Suuntana oli Helsingin rautatieasemalla sijaitseva Ooster, joka tunnetaan myös koiraystävällisyydestään. Kuulin, että bileisiini oli kutsuttu runsaamminkin väkeä, mutta vappu kun oli jo ovella, oli monella muita suunnitelmia (tärkeämpiä kuin minun bileeni siis). Oosteriin saapuivat siinä vaiheessa jo myrskyksi yltyneestä lumisateesta huolimatta ihmisveljeni Otso sekä emännän (ja välillä minunkin) työpaikalta Hanna (tunnetaan myös Filipin ja Zeken emäntänä). Herkkupussin sain häneltäkin. Minulle ei kuitenkaan tässä mestassa tarjoiltu muuta kuin vettä, sillä katsottiin, että Berggassa sattunut pieni välikohtaus viittasi siihen, että mahassani ei kaikki ollut kunnossa. 

Isäntäväki alkoi Oosterissa jo huolestua säästä, koska seuraavaksi etapiksi oli suunniteltu täällä kotikulmilla Espoossa sijaitsevaa Gallows Birdiä, mistä meidän oli tarkoitus kävellä sellainen melkein parin kilsan matka kotiin. Vaikka Gallows Bird on lempimestani, päätettiin jättää se lumimyrskyn vuoksi väliin ja mentiinkin Kampissa sijaitsevaan Teerenpeliin. Sitä ei ollut Tassut kartalla -listalla määritelty koiraystävälliseksi paikaksi, mutta minuun kyllä suhtauduttiin siellä hyvin. (Emäntä tosin esitteli minut avustajakoirana, mitä tietysti olenkin, vaikka en pidäkään siitä suurempaa meteliä.) Teerenpelissä oli mukavan rento tunnelma, ja tajusin yhtäkkiä, etten ollut päivän mittaan vetänyt vielä tirsan tirsaa! No mikäs siellä oli kölliessä. Lepäilin ensin oven suussa kynnysmatolla jonkin aikaa, mutta kun kapakan portsari astui iltavuoroonsa, siirryin päikkäreille hylättyyn narikkaan.

Kello taisi olla lähempänä 22:ta, kun suuntasimme lopulta bussilla kotia kohti. Vielä sain tehdä kierroksen kotikulmilla, loskaisessa Pattisten pellon puistossa. Sitten nukuinkin sikeästi myöhäiseen aamuun asti. Lauantain 29.4. oli mielekäs päivä! Sellaisia lisää, please.

Pääsiäinen oli noin viikko sitten ja meidän lauma vietti sen oikein mieluisassa paikassa: Kirkkonummella Långvikissä.

Långvik on kylpylähotelli luonnonkauniissa mestassa, meren rannalla ja sehän oli ihan luontaista miljöötä meikäläiselle. Koirat otettiin siellä oikein huomaavaisesti vastaan. Sain nimittäin heti respasta tuliaispussin, jossa oli namipatukka ja pallo. Pallo!!! Sellaistahan meikäläinen ei ole pahemmin nähnytkään. Edesmenneen isäni Kaapon kerrotaan nimittäin olleen niin hulluna palloihin, että minulle ei ole suotu iloa tutustua palloihin pintaa syvemmältä. Långvikissä sain sitten juosta tuolla kuvan kentällä pallon kanssa niin paljon kuin jaksoin ja kannoin pallon vielä kotiin asti suussani.

Isäntäväki illasti kanssani hotellin lobbyn pöydässä, sillä itse ravintolatilaan minua ei päästetty. Samoin toimittiin aamiaisen kanssa, ja täytyy tunnustaa, että tuo aamiainen on varmasti yksi herkullisimmista nauttimistani. Isäntä nimittäin toi hotellin pursuavan runsaasta aamiaispöydästä minulle kaikenlaisia herkkuja, joita sitten popsin pöydän alla.

Ai niin, tullessamme hotelliin näin myös pääsiäispupun. Sellaisen kesyn pullean elikon, joka ei jostain syystä herättänyt lainkaan metsästysviettiäni.

Hiihtolomalla

Tehtiinpä alkuviikosta pikainen pyrähdys Saariselälle Lappiin, ja tällä kertaa meikäläinenkin pääsi ladulle. Unohtumaton kokemus. Varsinkin siksi, että en ollut aikaisemmin kiskonut emäntää lumihangessa. Olivat hankkineet sellaisen hands free -kuljettimen, jotta minun perässäni pystyi sauvomaan helposti molemmilla käsillä.

Vähän surkuhupaisaa touhua aluksi, sillä eihän me oltu harjoiteltu sitä lainkaan etukäteen. Lähdettiin suoraan alamäkeen ja eihän se emäntä pysynyt pystyssä montakaan metriä meikäläisen lähdettyä laukkaamaan. Ja jos pysähdyin hetkeksi vilkaistakseni taakseni, missä isäntä viipyy, niin emäntäpä muksahti siinä samassa selälleen. No, oli meillä hauskojakin hetkiä. Parhaimmillaan pääsimme oikein hyvään rytmiin, ja emäntä nousi ylämäet kuin keiju minun ollessani vetoapuna. 

Sen kummemmin itseäni korostamatta kerron näin vain ohimennen, että sain runsaasti positiivista huomiota tunturikeskuksen ulkomaalaisilta vierailijoilta. Erityisesti japanilaiset suorastaan syöksyivät kimppuuni, missä tahansa he vain näkivät meikäläisen. Kaikki tuntuivat haluavan yhteiskuvaan kanssani, ja rapsutuksia, halauksia sekä suukottelua riitti lähes ärsyyntymiseni asti. Yritin kyllä säilyttää malttini parhaani mukaan, sillä ymmärsin jotenkin turistien hurmioituneen kiinnostuksen eksoottista olemustani kohtaan.

Lopuksi vielä mainittakoon, että Norwegian Air otti varsinkin paluumatkalla kiitettävällä tavalla huomioon kuulokoiran statukseni. Isäntäni avustajana minut päästettiin koneeseen yhdessä hänen kanssaan ennen muita. Koneen viimeiselle riville oli minulle varattu riittävästi tilaa ja lentoemännät kävivät aina välillä kyselemässä kuulumisiani. 

Koska tahansa lähtisin uudelleen samanlaiselle reissulle. Kunhan harjoitellaan yhteishiihtoa ensin täällä etelässä tasamaalla, niin tunturihiihtokin sujuu paremmin.

Marraskuun parhaat palat

Marraskuun viimeinen ilta on aluillaan, joten nyt on aika skrivata talteen kuukauden parhaat palat. Ensinnäkin, pääsin pitkästä aikaa ravintolaan sisätiloihin syömään. Tämä tapahtui isännän päivän kunniaksi marraskuun toisena sunnuntaina ja paikka oli Trattoria Sogno Töölöntorinkadulla Helsingissä.  Ravintolan tunnelmaa voi luonnehtia rennoksi sekä miellyttäväksi, ja haistoin paikalla olevan muitakin karvakuonoja. Lähikosketukseen en kuitenkaan muiden kanssa päässyt. Viihdyin hyvin: henkilökunta toi meikäläiselle vesikupin kuonon eteen ja isäntä jakoi suopesti omasta paististaan osan minulle. Olisin viihtynyt Sognossa pidempäänkin, mutta isäntäväki halusi kiirehtiä taidenäyttelyyn. Todettakoon siitä vain sen verran,  että olen enemmän musiikkimiehiä. 
Marraskuun toinen huippuhetki oli se, kun gimmakaverini Peppi tuli meille visiitille. Se oli taas niin magee kuin se vaan voi olla. Kävi suoraan pehmoleluvalikoimani kimppuun ja soitteli kaikkia, joista vain irtosi ääni. Katselin sen touhuja mykistyneenä, vaikka tunnustettakoon, että kyllä se sai meikäläisen kuumenemaan niin, että mut pistettiin hetkeksi toiseen huoneeseen jäähylle. En usko kuitenkaan loukanneeni sen tunteita, sillä erosimme ihan frendeinä.

Rento olo

Syysillat ovat pimenemässä,  mutta se ei haittaa meikäläistä,  sillä kuulun niihin tyyppeihin, joilla on eniten virtaa juuri illalla. Yleensä siinä klo 22 aikoihin alan etsiskellä eteisestä jotakin kuljetettavaa,  kuten esimerkiksi mainoksia,  lehtiä, kenkiä, tossuja, villasukkia jne. Kiikutan niitä isännälle ja emännälle pienen palkkion toivossa. Usein vien kenkäparista ensin toisen kengän ja sitten toisen,  sillä näin saan tuplapalkkion. Ne kutsuvat minua postipojaksi. Postipojan hommia saatan tehdä sellaisen puolisen tuntia. Sitten vasta käyn yöpuulle.
Eilen oli vähän toisenlainen ilta. Meillä kun kävivät kyläilemässä serkkutyttöni,  portugalinvesikoirat Ida ja Nella. Tytöt pitivät sellaista showta neljästä eteenpäin, että kun ne alkuillasta lähtivät, olinkin jo aika poikki. Rentona lepäilin lempimatollani ja jätin postipojan hommat väliin.

Syystunnelmia

Meikäläisellä siirtyminen syystunnelmiin ei ole sujunut täysin odotusten mukaisesti.  Sain nimittäin viime keskiviikkona oudon ja yllättävän heikotuskohtauksen,  joka kesti melkein koko päivän.  Olin aivan voimaton,  ruoka ei maistunut eikä oikein juomakaan. Lenkkeilykin tuntui vastenmieliseltä,  mikä sai isäntäväen huolestumaan.  Kuulin niiden puhuvan lääkäriin lähdöstä,  mikä sinänsä ei minua harmittanut. Kuitenkin aikani levättyäni aloin pikkuhiljaa virkistyä. Iltalenkin käynnistyessä olin jo sen verran voimissani,  että kiskoin isännän lempiterassilleni Haukilahden rantakahvilaan.  Siellä vasta alkoi vesikin maistua ja hörpin tyhjäksi yhden koirankupillisen.
Näiden tapahtumien johdosta minua on nyt tarkkailtu tavallista tiiviimmin parin päivän ajan. Tänään pääsin emännän mukana hänen työpaikalleen.  Alan jo viihtyä Finnair Lecturassa: siellä on mukavia tyyppejä, joilta saan rapsuja pitkin päivää.

Iltauinti Myllyjärvellä

Monissa Espoon järvissä on tullut tässä vuosien varrella polskittua, mutta toissailtana ensimmäistä kertaa Myllyjärvessä. Se sijaitsee käsitykseni mukaan jossakin Bodomin ja Velskolan pitkäjärven välimaastossa, missä olemme kyllä muuten lenkkeilleet paljon.

Myllyjärveen ei muuten pulahdetakaan ihan helposti: järvi sijaitsee korkealla harjanteella, minne noustaan parkkipaikalta lähtevää polkua pitkin. Noin 300 metriä veikkaisin sen pituudeksi. 

Koska ilta oli lämmin, kävivät läähätyskierrokset jo korkeina, kun minut viimein vapautettiin hihnasta. Siitä sitten suora syöksy järveen, minne sain vielä polttopuun valesaaliikseni. Myllyjärvelle lähden uudestaan koska tahansa.