Lapissa sitten käytiin. Startti oli klo 4.00 aamuyöstä Haukilahdesta, perillä Sevettijärven pohjoispuolella Vätsärin erämaan reunalla puoliltaöin ja takana 1400 km. Tuli haisteltua tampereet, jalasjärvet, oulut, sodankylät, ivalot ja mitä niitä bensa-asemia nyt onkaan.
Tykkään autokyydistä kuin vesikoira vinkulelusta varsinkin jos mennään yli sataa. Mulla on sellainen sisäänrakennettu nopeusmittari että alle sadan kilometrin nopeuksissa olen opetellut läähättämään. Eli jos ei mennä tarpeeksi kovaa niin sitten läähätän ja ehkä pyörin lisäksi hieman ympyrää. Aika usein mentiin sataa.
Mun kuskeina oli Pekka ja Matti, veljeksiä, niillä on sama emo ja sitten vielä vielä laumanjohtaja Timo. Ukot punnitsivat rinkkansa ennen metsään painumista. Reilu 30 kiloa oli per äijä. Mulla oli kyllä paras rinkka siinä oli kilo kaksataa kuivamuonaa. Samana yönä mentiin muutama kilometri ekaan leiriin polkua pitkin. Polulla kuljen hienosti kärkimiehen takana varsinkin kun mulle koko ajan hoetaan että nooa taakse nooa takana nooa et mene eteen...höh..mutta onneksi loppureissu 6 päivää mentiin poluttomassa erämaassa ja siellä mä menen minne mun kuono näyttää. Muutama sata metriä olen laittanut rajaksi niin et mä haistan ukot ja ne ei eksy. Viikon aikana mä haistoin ne päivä päivältä paremmin. Onkohan mun hajuaisti kehittynyt? Jos PORO tuli liian lähelle laumaa niin se sai kyllä kunnon kyytiä. Jotkut niistä oli laittanut nerokkasti kellon kaulaan joten ne huomasi tosi helposti. Haukilahden tyhmät puput voisivat ottaa tuosta oppia, miksei kurretkin.
Kuusi päivää ilman hihnaa ja havaintoja muista ihmisolennoista. Nukuttiin päivät ja kalastettiin yöt. Söin harjusta, taimenta, haukea, ahventa, meetwurstia ..eihän meikäläinen nyt pelkää kuivamuonaa. Lämmintä oli 29 astetta parhaimmillaan. Tämä uusi lyhyt turkki toimi tosi hyvin, kiitokset vielä kimmafrendin emännälle.
Vätsäri on oikea vesikoiraparatiisi lampia puroja järviä jokia joka puolella eikä koiraruksikylttejä missään!
Taivasalla nukuttiin koko vikko, vain pari kertaa pojat laittovat mulle laavun pystyyn. Mä menin aina ekana matin tai pekan makuualustalle. On se kumma kun siitä joutu lähtemään vaikka kuinka irvistelin. Ei ne toopet tajua paikkaa laumassa - vielä vaatii hieman arvojärjestys koulutusta. Laumanjohtaja Timo voisi naksuttimella jeesata.
Kotiin tultiin Pekan appiukon Valton ja Raanujärven kautta. Valto oli laittanut mulle hirvihöystöä. Jo oli hyvää. Sai sitä pojatkin maistaa. Kotona olin lauantaina puoli yhdeksältä, juuri sopivasti iltalenkille! Valjaat ja hihna päälle ja tarkistamaan jospa se lapin porokellovillitys olisi tarttunut Espoon haukilahden pupuihin.
