Hanhipaimenen syyslaulu

                   

Kuten useimmat tietävät, uurastin lähes koko alkukesän Pattisten pellolla paimentaen pois kaikki pellonvaltausta yrittäneet valkoposkihanhet. Bjursissa viettämäni lomaviikon aikana hanhet olivat vallanneet pellon uudelleen ja urakka alkoi alusta. Nyt hanhet ovat lähteneet kesälaitumille ja meikäläisellä on vähän toimeton olo. Ei tässä voi kuin sjungailla, että:

"Lehti puusta variseepi, 

päivä yötä pakenee

Lintu pieni syksyn tieltä 

kesämaille rientelee

Minä pieni hanhipaimenpoika

lentohon en pääsekään

Tänne, tänne jäädä täytyy

syksyhyn ja pimeään"

Bjursvikin hiekat

Ke

Tämän viikon tsimmailen Bjursvikin hiekkarannalla Inkoossa. Meitä on täällä vähän isompikin gombo, suomalaisia ja ranskalaisia, isossa valkoisessa talossa. Noiden ihmistyyppien lisäksi täällä on yksi vähän varttuneempi kilpikonna, jonka nimi on Kalle. Kun Kalle on vapaana, tehtäviini kuuluu katsoa vähän sen perään. Teen tätä kevyttä kesäduunia ihan ruokapalkalla. 

Lämpöttila on tällä viikolla ollut keskimäärin +28C joka päivä. Tsimmailu ja kylmä suihku heti sen päälle ovat pitäneet meikäläisen virkeänä helteestä huolimatta.

Järviuintikausi alkoi

Tsiigailin emännän olan yli aamun lehteä, jossa kerrottiin, että ennätysmäiset sinilevälautat ovat vallanneet meren. Suomenlahti on huonossa hapessa. Sen länsiosissa ja Itämeren pääaltaan koillisosassa merenpohjan happitilanne on koiran hännänalusesta. Siinä samassa jutussa kerrottiin myös, että koira voi saada tappavan määrän levämyrkkyä jopa vain nuolemalla turkkiaan uinnin jälkeen. Siirryinkin eilen uimaan sisävesissä: kävimme suosikkimestassani Velskolan Pitkäjärvellä, mistä oheinen kuva.

Sisävesissä on muuten havaittu sinilevää ajankohtaan nähden aiempaa vähemmän, kertoo samainen lehti (HS / Kotimaa 22.7.2014)

Tervasaaren koirabiitsillä

Olin tänään Tervasaaren koirabiitsillä yhdessä vähän niin kuin serkkugimmojen, portugalinvesikoirien Iidan ja Nellan kanssa. Nähtiin ne Kauppatorilla, mistä sitten dallailtiin kimpassa Tervasaareen. 

Sää oli magee, ja olisin ollut ihan valmis tsimmailemaan ellei rannalla olisikin ollut mun lisäkseni 4 narttua (Iida ja Nella mukaan lukien). 

Mä iskin heti silmäni niistä rajuimpaan, sellaiseen bullterrierin ja dreeverin sekoitukselta näyttäävään vahvaan muijaan, joka näytti olevan biitsin kuningatar. Yritin sitä väsymättä, mutta se pani kiusoitellen hanttiin. Emäntä pisti mut ohjaksiin, mikä sai meikäläisen nyyhkimään tuskasta. Vielä surkeammaksi oloni muuttui, kun se narttu vietiin aidan toiselle puolelle. Mutta oli meillä hetkemme...

Hellepuuhia

Tulihan se kesä! Meikä on viime päivien aikana päässyt todellakin uimaan. Nyt puhuvat että olisi sinilevää, mutta eilisiltana sitä ei vielä näkynyt. Ei ainakaan meikäläisen Private Dog Swimming Clubilla Toppelundin rannassa (kutsun sitä tuolla nimellä, koska se on aika lähellä Haukilahden koirien uimarantaa, mutta siellä uin vain minä yleensä). 

Kevään lapsi

Kuukausi sitten meitsi täytti 12 vuotta! Ennen syntymäpäivääni olin ehtinyt kyllästymiseen asti kuulla isäntäväen leuhkivan, miten terve ja leikkisä olen. Päivää ennen synttäreitä jysähti kuitenkin pommi: ihan tavallisessa eläinlääkärin vuositarkastuksessa löydettiin kuonostani patti, joka vaikutti kasvaimelta. 

Leguri otti siitä heti ohutneulanäytteen, ja isäntäväki vietti unettoman yön lukien netistä kaikenlaisia sepustuksia mast-solukasvaimista yms. Synttäri-illan kunniaksi saatiin sitten kuulla, että ohutneulanäytteestä ei löytynyt syöpäsoluja. Jippiii! Meillä laitettiin bileet pystyyn.

 Pattia kuitenkin suositeltiin leikattavaksi ja isäntäväki laskeskeli kustannuksia (tekisi verikokeiden, anestesian, varsinaisen leikkauksen ja sen jälkeisen analyysin kanssa vähintään 700 euroa) ja vertaili leikkauspaikkojen hintoja. Kun muutaman yön yli oli nukuttu, huomattiin, että pattini olikin pienentynyt!

Nyt se on häipynyt kokonaan. Aina ei siis kannata hoppuilla. Aikamoista kärsimystä meitsille olisi ollut sen häkkyrän päässä pitäminen.

Tuossa kuvassa olen lapsuuskotini edustalla Ogelissa. Kävimme siellä broidini Otson kanssa vähän ennen synttäriä. Sillä on muuten sama synttäripäivä kuin mulla, mutta eri vuosi.

Trimmaamossa

Viime viikonloppuna meikäläinen pääsi taas eroon talviturkistaan - Sarin trimmaamossa, totta kai. Tällä kertaa trimmaussessio olikin poikkeuksellinen show, sillä Sarin Esme-veskarin lisäksi yleisönä oli heidän uusi mustaterrieri Ritsa, isokokoinen narttu, 1 v.

Ritsa tunki välillä vähän liiankin lähelle meikäläistä, ilmeisesti rauhoittaakseen, kun Esme-narttu tärisi tapansa mukaan hampaat kalisten koko trimmauksen ajan. Emäntäni jämäkät otteet pitivät kuitenkin Ritsan loitolla ja lopulta se asettui loikoilemaan emännän selän taakse, ks. kuva. Tuossa etualalla on Esme, ja meikäläinen on kuvassa laitimmaisena vasemmalla, Sarin käsittelyssä.

Lopputulos eli uusi kevätlookini on käsitykseni mukaan aika laadukas. Esittelen sitä tarkemmin seuraavissa postauksissa.

Tunturisutena Saariselällä

Kuva: Timo Huhtala

Olen espanjanvesikoira, mutta yhtä hyvin voisin olla lapinkoira tai vaikka tunturisusi. Tämän hiffasin vietettyäni talvisia päiviä tuntureilla.

Lähdimme lauman kanssa viikko sitten Saariselälle ja mukana olivat myös hyvät frendini Tuihti ja Kiia. Koska matka oli minulle osittain työmatka, painelin lentokoneeseen kuulokoiraliivit päällä, tietenkin matkustamon puolelle. Saimme isännän kanssa ensimmäisen luokan kohtelun ja paikat ensimmäiseltä riviltä, missä saimme istua ihan omassa rauhassamme. Muu lauma istui koneen takaosassa.

Lentomatka ei ollut minulle ensimmäinen eikä käynti Lapissakaan - käynhän siellä melkein joka elokuu isännän ja sen kavereiden kanssa kalassa. Mutta nyt olin ensimmäistä kertaa Lapissa talvella! Se oli ihan speciaalia, sillä täällä etelässä ei viime kuukausina ole lunta juuri näkynyt. Lumi on minusta nasta elementti! Mitä kaikkea sen suojissa piileskeleekään... Sukeltelin kuono edellä lumipenkkoihin ja yritin pyydystää hangen alla möyriviä hiiiriä ja myyriä. Jänisten jäljet ja porojen papanat - menin melkein sekaisin siitä uudesta hajumaailmasta. 

Ihmeellisellä tavalla tunturit myös laajensivat perspektiiviäni. Katsellessani Kaunispään revontulitornista laajalle avautuvaa selkosta tajusin jotenkin oman pienuuteni. Mykistyin täysin ja olisin voinut tuijottaa tuota upeaa näkyä vaikka kuinka kauan. Thanks vaan, emäntä ja Journalistiliiton lomatalo, joka ei ollut yhtään hassumpi kämppä.