sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Saariselälllä jälleen

                                                 

Lepotauolla Saariselän Panimon edustalla.

Lomailtiin viime viikolla taas Saariselällä. Tällä kertaa vähän isommalla jengillä kuin viime vuonna, jolloin oltiin vain oman lauman kesken. Mukana olivat nimittäin myös ihmisveljeni Otso, hänen seuralaisensa Frida sekä tuttu ranskalaisheppu Théotime, joka ei olekaan ihan kuka tahansa vaan samasta laumasta kuin entinen kesäheilani Bloody. (Joku ehkä muistaakin sen villin videon, jossa kirmaamme Bloodyn kanssa kesäisellä Vänön saarella). Kuulin, että gimma on ihan hyvässä kunnossa edelleen. 

Théotime oli ensimmäistä kertaa Lapissa, ja olikin mielenkiintoista tällaisena vanhana lapinkävijänä seurata hänen innostuneita reaktioitaan. Olisin suonut saman ilon Bloodyllekin, erittäin mielelläni olisin sukeltanut sen kanssa lumikinoksiin niin kuin Théotime teki (tosin vasta saunan jälkeen). 

Minä en tällä reissulla käynyt ladulla lainkaan. Viime kerralla sattui niitä haavereita, kun yritimme yhteishiihtoa lauman kanssa. Korostan, jottei väärinkäsityksiä syntyisi, että haavereita ei sattunut minulle, vaan joillekin muille laumamme jäsenille. Minun ladullaoloni ehkä hämmensi jonkun muun keskittymistä vaativaan latutyöskentelyyn. Otinkin tällä kertaa enemmän viihteen kannalta: nautin ulkomaalaisten turistien huomiosta kuin vanha stara ja viihdyin hyvin Saariselän koiraystävällisimmässä majatalossa, Panimossa. Siellä onkin lajimme edustajia joka lähtöön: on tällaisia hyväkäytöksisiä, sivistyneitä kaupunkikoiria, Lapissa duunia painavia huskeja ja mahtuipa joukkoon joku villisti varttua saanut räyhääjätyyppikin. Pysyin aika coolina. Olen jo sen verran vanha, etten jaksa kapakkatappeluita. 

Tähän loppuun vielä kiitokset Norwegian Airwaylle. Ovat näköjään vihdoinkin oppineet, miten avustajakoirat on otettava lennoilla huomioon. Lennot Ivaloon ja takaisin sujuivat loistavasti ja nautin niistä täysin rinnoin viimeistä karvatupsuani myöten.