perjantai 27. joulukuuta 2013

Rasvapattien aikaa


Joulupyhät ovat ohi ja takana monin tavoin poikkeuksellinen aika: runsaasti kohtaamisia, runsaasti herkkuja ja meikäläiselle ihan tarpeeksi esiintymisiä. Isäntäväki oli nimittäin keksinyt, että esitämme joulunajan iloksi vieraillemme Tiernapoika-näytelmää, ja minulle oli varattu Murjaanien kuninkaan rooli.
Aatonaaton kenraaliharjoituksissa hermostuin kuningas Heroteksen miekan heiluntaan niin, että isäntäväki päätti jättää esityksen väliin mummolassa aattoaamuna (hyvä, sain keskittyä rauhassa riisipuuroon). Jouluaattoiltana kotona, kun ohjelmanumerosta oli sitten vihjailtukin, päätimme kuitenkin esittää sen. Se meni oikeastaan aika hyvin. Kun Herotes ei heiluttanut miekkaansa, lankesin ihan suosiolla hänen etehensä tassuilleni. Saman esityksen saivat nähdä myös joulupäivän vieraamme. Silloin taisin tosin langeta maahan selälleni, mutta se nyt on pikkujuttu.

Tapaninpäivän aamulenkillä kohtasimme pari tuttua veskaria täältä Haukilahdesta. Toinen heppu oli vähän vetäytyvä, sillä siltä oli juuri leikattu rasvapatti. Rasvapatti on minullakin ollut, emäntä muisti sen hyvin ja alkoikin kysellä veskarin isäntäväeltä maksoivatko paljonkin leikkauksesta. Tiedän, että emäntää pännii vieläkin kyseisen toimenpiteen hinta - kyseessähän oli kuitenkin vain vähän tavallista isompi finni. Nykyään isäntä puristaa ne minulta pois jo alkuvaiheessa. 

Iltapäivällä lähdimme Tapaninajelulle Porvooseen ja törmäsimme siellä ihan kuppiinmenevään vaaleahkoon veskarinarttuun (ks. kuva). Kuinka ollakaan, silläkin oli rasvapatti - tosin vielä operoimaton. Kun sen isäntäväelle kerrottiin meikäläisen rasvapattien tarina, pyydettiin minun isäntääni tunnustelemaan tuon tuntemattoman nartun rasvapattia. Isännästäni on tulossa asiantuntija. Rasvapatti se taitaa olla, hän totesi, mutta nartun isäntäväki taitaa sittenkin käydä leikkauttamassa sen pois, kun se on etutassussa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Elokuu, kuukausista parhain



Näin se on, kyllä meikäläinen on tullut siihen tulokseen, että elokuu on kaikkein magein kuukausi. Silloinhan on perinteiseen tapaan Lapin reissu äijäporukassa Vätsärin erämaahan ja yleensä myös kaikkea muuta metsäilyyn liittyvää.

Tämän vuotiseen Vätsärin viikkoon liittyikin pientä jännitystä. Onnistuin nimittäin eräällä kalastusvaelluksella kadottamaan lauman ja sekoiltuani hetken erämaassa päätin palata takaisin pääleiriimme. Valitettavasti isäntä ja muut porukat eivät ymmärtäneet mielenliikkeitäni, vaan etsivät minua turhaan niiltä kulmilta, missä olivat viimeksi meikäläisen nähneet. No, loppu hyvin kaikki hyvin: palasivathan ne viimein mieli maassa pääleiriin, mutta riemastuivat kovasti, kun syöksyin niitä vastaan.

Tämän viikonlopun vietimme ihan uudessa mestassa, Liesjärven kansallispuistossa. Teimme sinne sieniretken laajennetun lauman kanssa: Otso ja Satu olivat mukana myös. Kävelimme alkajaisiksi pitkin kapeaa harjua, jonka molemmin puolin oli järvi, toisella puolella Liesjärvi ja toisella Kyynärjärvi. Kyynärjärvi (kuvassa) tulikin vähän tutummaksi, sillä yövyimme sen rannalla metsähallituksen omistamassa tuvassa. Tupaan ei lemmikkieläimillä ole yleensä sisäänpääsyä, mutta meikäläinen kun on koulutettu kuulokoira, sai luvan yöpyä siellä.

Tällä reissulla pidin visusti huolta siitä, etten jättänyt isäntääni silmistäni hetkeksikään. Etsin herkkutatteja siinä missä muutkin ja jaksoin tuijottaa nuotiotulia keskiyöhön asti.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Saariston lumoissa



Alkuviikosta vietimme muutaman päivän Estholmissa, Espoon Suvisaaristossa. Olemme olleet siellä kerran ennenkin. Tällä kertaa minulla kävi aikamoinen munkki, sillä saarella oli myös nuori ja ketterä lapinkoiranarttu Lumo. 

Kirmailimme yhdessä pitkin saarta, aluksi ihan kavereina, mutta sitten Lumo alkoi kiinnostaa minua muussakin mielessä. Taisin kuumeta vähän liikaakin, sillä isäntäväki telkesi minut lopulta mökkiin. Jos Lumo saikin minusta ensimmäisenä iltana tarpeekseen, niin seuraavana aamuna se oli kuitenkin jo varhain oven takana kerjäämässä minua ulos. Emäntä antoi sen nyyhkiä oven takana puolisen tuntia, ennen kuin päästi minut lähtemään. Sama touhu ympäri saarta jatkui taas.

Puolilta päivin lähdimme viereiseen saareen, Pentalaan. Sielläkin olen käynyt aikaisemmin ja uinut myös saaren pikkujärvessä. Tällä kertaa sain niin  hyviä jäniksen vainuja, että keskityin jänisjahtiin melkein kolmeksi tunniksi. Kun palasimme takaisin Estholmiin, tuuli oli yltynyt niin kovaksi, että isäntä sai tehdä täysillä hommia saadakseen soutuveneen salmen yli. Hankainkin irtosi. 

Paluumatkan takaisin mantereelle teimme isolla fiskarilla, ja kapteeni kehui minua aika taitavaksi laivakoiraksi, kun taiteilin veneeseen ja pois kovassa myrskyssä.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Sukuloimassa


Kuva: Tuihti

Eilen matkattiin yhdessä lauman lähipiiriin kuuluvien henkilöiden, Tuihtin, Otson ja Satun, kanssa Hyvinkäälle serkkutyttö Fiian syntymäpäiville. Matka taittui meidän mersulla, ja koska väkeä oli senkin verran, meikäläinen istutettiin emännän jalkatilaan auton etuosaan. Valitettavasti en sieltä käsin päässyt antamaan samalla tavalla ajo-ohjeita isännälle kuin yleensä. Olin aika hiljaista poikaa mennen tullen.

Perillä odottikin sitten ihmislauman lisäksi aivan uudenlainen tuttavuus, portugalinvesikoira Ida. Olemme tavanneet talvella ohimennen ja telmineet tuossa Haukilahden jäällä, mutta ensimmäistä kertaa kohtasin hänet omalla kotikentällään. Ida on kova muija. Vaikka se onkin vasta puolitoistavuotias, sillä riittää voimaa ja vauhtia. On kuulemma hypännyt pihamaan aidan ylikin ja häipynyt omille teilleen.

Aluksi keskityin tarkkailemaan sen otteita, mutta sitten kuumenin niin, että laittoivat minut juoksunauhaan. Mikäs siinä, jos halutaan, että meikäläinen on juoksunauhassa, niin ollaan sitten. Melko hyvin pystyin touhuamaan kaikenlaista siinäkin.

Kuulin niiden puhuvan, että ensi kerralla kun tavataan, mentäisiin Idan kanssa juoksemaan jonnekin soramontulle. Soramontulle? Ihan uutta meikäläiselle. Jään jännityksellä odottamaan.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesä 2013


Eipä ole ollut valittamista tässä kesässä. Meikäläinen on päässyt kyllä uimaan, niin iltaisin kuin aamuisin ja usein suoraan Haukilahden venesataman rampilta. Isäntäväki on hokannut vasta nyt, että siitä pääsee paljon sutjakammin syvään veteen kuin esim. koirien uimarannalta muutaman sadan metrin päästä.

Jotain uuttakin tämän kesän touhuissa, mikä ei tosin kaikkien mielestä ole niin miellyttävää; tuon läheisen Pattisten pellon ovat vallanneet valkoposkihanhet (tätäkin kirjoittaessani kuulen niiden vaakkuvan). Välillä ne käyvät niin röyhkeiksi, että levittäytyvät poikasineen peltoa reunustavalle hiekkatielle. Silloin saan yleensä tehtäväkseni paimentaa ne matkoihinsa, mikä on minulle oikein mieluinen aamutoimi.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sairaalakäyntejä


Nyt varmaan voidaan todeta, että verikorvani on täysin parantunut. Eläinlääkärin antama oiva hoito eli korvalehden tyhjennys ja kortisonipiikki paransivat pullistuneen korvan eikä se ole ainakaan tähän päivään mennessä uusinut. Nice!
Pilkkireissujen ja mummolakäyntien lisäksi elämääni on tullut ihan uusi ulottuvuus: olen alkanut tehdä käyntejä emännän Erkki-sedän luokse Koskelan vanhustenpalvelukeskukseen. Käymme siellä noin joka toinen viikonloppu, ja Erkillä on hauskaa, kun saa heitellä minulle nameja sairaalasängystä. Eihän se minustakaan tylsää ole, on aika jännää etsiskellä nappuloita sairaalasängyn alta.
Huomaan olevani aika suosittu siellä Koskelassa. Muiden potilaiden lisäksi myös hoitajat lähestyvät minua mielellään ja kyselevät kuulumisiani.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Verikorva

Voihan vinkulelu, mulla todettiin tänään verikorva. Isäntäväki huomasi sen jo viikonloppuna eikä meinannut ensin uskoa, sillä niiden edellisellä koiralla oli kuulemma juuri samassa iässä kuin meikäläinen on nyt, todettu verikorva. Oma eläinlääkärini vahvisti havainnon tänään.

Verikorvassahan korvalehteen kerääntyy verensekaista nestettä, ja syytä tähän ei nähtävästi ihan tarkkaan tiedä. Lääkäri höpisi ensin korvalehden verisuonien haperoitumisesta ja sitten myös immunologisista tekijöistä. Meikäläistä eivät syyt paljoa kiinnostaneet, halusin vain päästä nestepahkurasta eroon, joten hyppäsin kepeästi hoitopöydälle. Lääkäri punkteerasi korvalehden ja nestettä valui ulos 25 millilitraa (kuulin, kun tämä todettiin). Sitten ruiskutettiin ongelmakohtaan kortisonia ja nyt odotellaan uusiiko verikorva vai pääsenkö vaivasta eroon yhdellä hoidolla. Jokin lievä korvatulehduskin meikäläisellä on, ja sen hoitaminen aloitetaan huomenna korvatipoilla. Mielenkiinnolla odottelen, millaisia reaktioita niiden laittaminen saa minussa aikaan.

Näillä nyt mennään. Eiköhän tämä verikorva häivy näköpiiristä aika pian.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Se oli taas uusivuosi

Se oli taas uusivuosi "ilo"tulituksineen ja vietimme sen jo toistamiseen rauhallisemmissa maisemissa Pellingissä. Jee, mitkä tuoksut! Hiiriä ja myyriä vilisi hankien alla ja minä tikkana perässä. Oloni oli niin huoleton, että uudenvuodenpäivän aamuna päätin lähteä tutkimaan maisemia ihan omin päin. Tähän koitui tilaisuus, kun emäntä pikkulassa käydessään otti mut mukaan ja luuli, että jään vartioimaan häntä oven taakse. Enpä jäänytkään, vaan painelin kohti kylän keskustaa. Emäntä tietenkin luuli, että lähdin metsään päin, missä riistan hajuja on eniten. Katselin vähän kauempaa, kun väki paineli nimeäni huudellen ihan väärän suuntaan. En tosin kauaa, sillä touhu näytti niin säälittävältä. Tulin ihan pihapiiriin puun taakse jemmaan, mistä joku minut lopulta huomasi. Heh, heh.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa Koskelan vanhustenhoitokeskuksessa osastolla asti, moikkaamassa siellä asustelevaa Erkki-setää. Erkki on mun vanha frendi ja olemme yhdessä juhlineet monia jouluja ja juhannuksia. Viime vuosinakin olemme viettäneet juhannuksia Koskelan pihalla, mutta nyt oli emäntä saanut tietoonsa, että koirat pääsevät myös osastolle. Oli nastaa päästä sairaalamiljööseen ja kurottauduinkin heti Erkin rapsuteltavaksi sairaalasängyn metallisen kaiteen läpi. Todennäköisesti pääsen sinne lähiaikoina uudelleen.