keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Huomioliivit


Jotakin uutta, vaikka ilmeisesti tosin aika vanhaa. Mulla on huomioliivit, ks. kuva. Ne ovat lojuneet jossakin eteisen korissa jo useamman vuoden, mutta mulle ei ole edes tarjottu niitä - sillä perusteella että isäntäväen edellinen koira ei suostunut pistämään ylleen mitään vaatekappaletta.

No, meikäläinen kävi reilu viikko sitten trimmauksessa eli vähän myöhemmin kuin yleensä. Trimmausta seuraavana päivänä tulikin sitten pakkasaamu ja meikäläinen tärisi kylmästä. Ei kai mikään ihme, kun turkki (mun ainoa kledju) oli juuri nyysitty pois.

Emäntä alkoi penkoa niitä eteisen koreja ja löysi sitten huomioliivit, joita päätettiin testata. Mageet, sanon mä. Meikäläinen tajusi heti, mikä on homman nimi. Patsastelin läpi pihan ja tsiigailin huomaavatko kaikki uuden tyylini. Tajusi isäntäväkikin, että vaatteet ne miehen tekee. Toivottavasti tajuavat jatkossakin.

Saamani käsityksen mukaan huomioliiveistä on myös hyötyä. Fiudet näkevät paremmin, kun meikäpoika dallaa pimeillä kujilla.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Viikko Vätsärissä taas



Viime sunnuntaina palattiin taas perinteiseltä Vätsärin reissulta. Viikon vaeltelin äijien kanssa erämaassa. Muut kalastelivat, mutta meikäläinen vainusi poroja ja uiskenteli kirkkaissa järvissä. Välillä syötiin hiillostettua siikaa tai loimutettua taimenta. Meikäläisen safkat tehtiin tosin suolattomina, kun muut jätkät veti fisut suolan kanssa.

Juoksentelin varmaan viitisenkymmentä kilsaa kaikkiaan. Askel oli kevyt, ja tällä kertaa emäntä olikin rasvannut tassut hyvin ennen lähtöämme. Totta puhuen, nuo emännän hössötykset ja hellyydenosoitukset ärsyttävät nyt enemmän kuin vähän: Erämaassa mä tunnen löytäneeni todellisen sieluni, Lapin jätkän sielun. Siihen kuuluu karu meininki eikä mikään nahkasohvilla istuskelu naisväen kainalossa. Vuoden päästä uusiksi taas!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kymmenen vuotta kaikesta



Joo, kymmenen vuotta sitten mä tulin jäseneksi tähän laumaan. Isäntä ja emäntä olivat ensin käyneet katsomassa mua Ay Picaro -kennelissä Varkaudessa ja sitten myöhemmin juhannuksen aikoihin pentuvälittäjä Outi toi meikäläisen pääkaupunkiseudulle.

Ensimmäiset päivät laumassa vaativat pientä totuttautumista, sillä mä olen perusluonteeltani hyvin rauhallinen ja odotan rauhallista käytöstä myös muilta. Emäntä onneksi tajusi sen pian ja luopui yllättävistä ja välillä rajuistakin hellyydenosoituksistaan. Isäntähän on perusrauhallinen heppu myös, joten meillä synkkasi hyvin alusta lähtien.

Kymmenen vuotta on siitäkin, kun aloin käydä lauman kanssa Velskolan pitkäjärvellä. Tuo kuvan kivi on mun vakiopaikkani siellä. Välillä lekottelen tuossa kiven juurella, ja jos huomaan, että ollaan jäämässä pidemmäksikin aikaa, teen kanervikkoon pesäkolon.

Viime sunnuntaina kävimme ensimmäistä kertaa tänä kesänä järvellä. Pääsin emännän kanssa uimaan sillä aikaa, kun isäntä pesi venettä. Ihan yhtä innostunut uimari en ollut vielä kymmenen vuotta sitten: kun lauman väki oli heittänyt mut järveen siinä oletuksessa, että vesikoiran pitää päästä uimaan, olinkin ollut kauhusta kankeana. Meni siinä sitten muutama vuosi ennen kuin aloin uida vapaaehtoisesti (menin yleensä puun taakse piiloon, kun muut alkoivat uimatouhuihin). Nyt uiminen on kyllä mun lempiliikuntaani.


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesärutiinit kohdallaan



Olemme viime viikkoina ottaneet taas käyttöön vanhat kunnon kesärutiinit. Niihin kuuluu olennaisena osana uinti- ja kävelylenkit läheisessä Iso Vasikkasaaressa. Sinne pääsee saaristoreittiveneellä ihan tuosta meidän kulmilta, ja yleensä tajuan (jos asiaa ei jostain syystä haluta kertoa minulle) että sinne ollaan lähdössä, kun emäntä tai isäntä pakkaa reppuunsa punaisen retkikuppini.

Tänä vuonna pääsin sinne ensimmäistä kertaa viime viikon perjantaina. Menimme sinne emännän kanssa kaksistaan illan suussa ja olin niin innoissani, että meinasin syöksyä ulos veneestä jo Nokkalassa.  Saaressa ei juuri ollut muita. Teimme lenkin saaren ympäri ja pääsin uimaan tuttuun paikkaan eteläiselle rannalle. Juhannusaattona tunnelma oli vähän toinen. Saari oli täpötäynnä ihmisiä ja grillaaminen tuntui kestävän. Tuossa kuvassa vahdinkin silmä kovana isäntää, joka on grillillä muutaman kymmenen metrin päässä.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Talviturkin heitto Bjursissa



Eilen käytiin Bjursissa, Inkoon saaristossa. Hyvillä tutuillani Marjutilla ja Pasilla on siellä asuntovaunupaikka, jonne teimme ensimmäisen visiittimme. Bjursiin mennään lossilla Barösundista, ja sellaiset reissut lupaavat aina hyvää. Päiväkin oli mitä hienoin, sillä aurinko paistoi ja tuuli heilutteli puiden oksia kevyesti.

Melkein välittömästi saavuttuamme sinne Marjutin ja Pasin mestoille lähdimme etsimään lähintä rantaa. Se ei ollut aivan lähellä, vaan noin kilsan päässä. Matkalla riitti mielenkiintoisia hajuja peuroista jäniksiin, mutta minun ei valitettavasti annettu suunnistaa vapaana. Rannassa kuitenkin pääsin kytkennästä ja siinä samassa säntäämään ensimmäistä kertaa tänä keväänä mereen! Isäntäväki jaksoi heittää keppiä ja minä en hevin kyllästy siihen touhuun. Jossakin vaiheessa sekin lysti sitten loppui ja palattiin takaisin asuntovaunulle. Sielläkään ei ollut hassumpaa: viereisen karavaanarin pihalla minua tuijotti herkeämättä aika hyvännäköinen narttu. En päässyt vielä hieromaan lähempää tuttavuutta sen kanssa, mutta vähän luulen, että minulle tarjoutuu siihen vielä tilaisuus myöhemmin tänä kesänä...




maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pellingin tuulia haistelemassa



Tänä pääsiäisenä vierailtiin Pellingissä, siinä samassa mestassa, missä otettiin vastaan rauhallisesti uutta vuotta. Kelit olivat vähän toisenlaiset kuin viimeksi: silloin nimittäin meri oli vasta jäätymässä ja nyt taas jäät olivat juuri lähtemässä. Lunta oli vain siellä täällä ja erityisesti meidän mökin edessä olevalla isolla laitumella runsaasti. Tämä oli tosi jees juttu, sillä sain vapaasti metsästellä hiiriä hankien keskellä.

Nythän mä vasta oikeastaan hokasin, että se mökin edessä oleva maa-alue on lampaitten laidunmaata. Niitä on varten siellä on juomakaukalot ja kaikki. Eli siis kesällä kyseisellä alueella märehtii todennäköisimmin minua erityisesti kiinnostavia lampaita. Kuulinkin suunniteltavan, että tulisimme näille kulmille todennäköisesti myös kesälomilla - mielenkiintoista...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Postimiehen vaivoja



Tässä kuvassa olen suorittamassa yhtä päivittäisistä hommistani eli kuljettamassa ilmaisjakelulehteä kaupalta kotiin. Muihin hommiini kuuluu mm. postin tuominen eteisestä isännälle, ja samaan sarjaan kuuluu myös sanomalehden eri osien kuljettaminen isännältä emännälle (tämä vain sunnuntaisin).

Näihin tehtäviin sisältyy makupalapalkkio, joka annetaan minulle välittömästi suorituksen jälkeen. Tämän johdosta suoritan tehtäväni suurella innolla ja olen alkanut kuljetella lehtien lisäksi välillä kirjojakin. Tiedän, mikä kirja isännällä milloinkin on kesken ja vien sen hänelle, jos hän näyttää olevan lukutuulella.

Viime aikoina olen tehnyt hommia vähän liiankin ahkerasti ja mahani on alkanut reistailla lukuisista makupaloista. Isäntäväki on määrännyt minut nyt sairauslomalle. En tosin malttaisi millään olla, vaan yritän tehdä hommia koko ajan. Palkkiota en kylläkään saa.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Cashewpähkinöitä ja cashewpähkinöitä



Mä todella diggaan cashewpähkinöitä. Käännän emännältä vaikka nyrkit ympäri, jos hän pelleilee pähkinöiden kanssa niin, että on melkein antavinaan niitä, muttei välttämättä heti annakaan.
Cashewpähkinöitä on monenlaisia: paahdettuja, suolattuja, pähkinäsekoitusten joukossa olevia makeahkoja ja onneksi myös ihan luomuja. Niitä mä diggaan eniten. Sitä paitsi ne ovat yleensä myös kaikkein tuoreimpia. Jaksan pistellä niitä melkein rajattomasti.
Kuulin, että ne ovat myös erittäin terveellisiä: "Cashewpähkinät ovat täynnä kalsiumia, magnesiumia ja foolihappoa. Ne auttavat pitämään hampaat, ikenet ja luuston vahvoina ja terveinä. Cashewpähkinöissä on myös korkeat pitoisuudet sydäntä suojelevia tyydyttymättömiä rasvahappoja, kuitua, proteiinia ja sinkkiä. "

torstai 5. tammikuuta 2012

Otto on poissa


Edellisiltana saatiin suruviesti: pentuaikojeni kaveri ja emännän suvun puolelta serkkupoikani Otto on nukkunut pois tästä maailmasta. Otto oli hyvä tyyppi, rauhallinen kuin mikä ja pysyi lähes tyynenä, vaikka minä välillä kävinkin hermoille sen omalla reviirillä. Otto oli myös kova keppimies, pystyi raahaamaan vielä suurempia keppejä kuin minä.
Pentuaikoina (Otto oli meikäläistä vuoden vanhempi) tulimme hyvin toimeen ja Oton innoittamana opin uimaankin heidän Kalvön mökillään. Jossakin vaiheessa minulle tuli sitten uhot päälle, varsinkin kun kohtasimme Kalvössä. Noista tilanteista löytyy juttua tästä blogistakin (ks. tunnistepalkista kohta Kalvö).
Oton kohtaloksi koitui luusyöpä Se oireilee salakavalasti ontumisena, ja ympäristö ei välttämättä hiffaa heti, mistä on kyse.
R.I.P. Otto.

Vuodenvaihde Pellingissä


Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että minulla on yksi heikkous: menetän hermoni "ilo"tulitteiden ja papaattien paukkeesta. Olen miettinyt syytä tähän ja tullut siihen tulokseen, että perimässäni on muistona esi-isieni kokemat kauhut Espanjan sisällissodassa ja ehkä muissakin sodissa. Kuullessani ruudin paukkeen ja tuntiessani se hajun alan vaistomaisesti tehdä poteroa ojaan ja kun pauke käy kovimpana, en suostu menemään ulos lainkaan.
Tästä tietoisena isäntäväki oli tämän vuoden vaihteen lähestyessä tehnyt päätöksen vetäytyä maaseudun rauhaan pommitusten ajaksi. Suuntasimme minulle ennestään vieraille alueille, Söderbyn kylään Pellinkiin. Sieltä löytyi ihan passeli pieni mökki, jonka tuvan ikkunasta oli rattoisaa seurata heinien heilimöintiä pellolla (ks. kuva yllä). Ympäristön hajumaailma oli kiehtova ja oikein janosin päästä lenkeille (päinvastoin kuin kaupungissa, missä olisin jurnuttanut hermostuksissani sisällä).
Vietimme Pellingissä vain vuorokauden, mutta paikasta jäi sen verran hyvät muistot, että palaamme sinne varmasti vielä uudelleen.