Viime sunnuntaina palattiin taas perinteiseltä Vätsärin reissulta. Viikon vaeltelin äijien kanssa erämaassa. Muut kalastelivat, mutta meikäläinen vainusi poroja ja uiskenteli kirkkaissa järvissä. Välillä syötiin hiillostettua siikaa tai loimutettua taimenta. Meikäläisen safkat tehtiin tosin suolattomina, kun muut jätkät veti fisut suolan kanssa.
Juoksentelin varmaan viitisenkymmentä kilsaa kaikkiaan. Askel oli kevyt, ja tällä kertaa emäntä olikin rasvannut tassut hyvin ennen lähtöämme. Totta puhuen, nuo emännän hössötykset ja hellyydenosoitukset ärsyttävät nyt enemmän kuin vähän: Erämaassa mä tunnen löytäneeni todellisen sieluni, Lapin jätkän sielun. Siihen kuuluu karu meininki eikä mikään nahkasohvilla istuskelu naisväen kainalossa. Vuoden päästä uusiksi taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti