Kylpylävieraana

Tein eilen visiitin Hyvinkään koirakylpylään. Jo matka sinne oli sinänsä elämys, sillä menimme sinne Bailan ja Doriksen kanssa samalla kyydillä ja matkalla vielä poimittiin mukaan lammaskoiranarttu nimeltä Vappu. Baila ja Doris oli sijoitettu auton perään, minun taakseni ja Vappu istui auton etuosassa jalkatilassa. Rakastan autolla ajamista ja kun mukana oli vielä kolme mielenkiintoista narttua, niin mikäs sen mukavampaa.
Kylpylässä meidän seurueeseen liittyi lisää veskareita: esim. ihanat nartut Riva ja Jota sekä toinenkin uros Aatu, joka tosin oli vasta puolivuotias.
Kylpylä oli minulle uusi kokemus ja täytyy sanoa, että en oikein ymmärtänyt sen tarkoitusta. Minua painostettiin uimaan 16 metristä rataa edestakaisin, kun samaan aikaan Riva ja Jota pulikoivat aivan omassa rauhassaan toisessa päässä allasta. Muutaman astumisyrityksen jälkeen minua ei enää päästetty niiden lähelle.
Kun minua KUUDENNEN kerran kehotettiin uimaan rataa päästä päähän, irvistin. En todellakaan halua olla mikään ratamestari vaan metsästäjä, kepin kiinniottaja, seikkailija ehkä sukeltajakin.

Hiirenmetsästäjä

Hurjaa menoa on ollut viime päivinä! Lumi on jännittävää materiaalia ja se inspiroi mua todella. Yllä voitte nähdä, miten meikäläinen metsästää hiiriä. Kuono vaan hankeen ja salaperäinen, lumenalainen maailma imaisee mukaansa. Suosittelen!

Sadepäivän iloja

Tässä muutama viikko sitten oli Vihreässä langassa juttua siitä, miten vanhoista pehmoleluista voi helposti tuunata esim. mielenkiintoisia koristeita paperikorin ulkoseinämille. Artikkelissa kerrottiin, miten vanha pehmolelu ensin tyhjennetään, sitten pestään ja täytetään uudelleen vähän löyhemmin kuin miten se alunperin oli täytetty. Sitten nämä löyhästi täytetyt lelut liimataan paperikorin reunoille ja saadaan aikaan kiinnostavampi hökötys.

Minulle tuo prosessin alkuvaihe on tullut tutuksi jo aikoja sitten. Pidän noin kaksi viikkoa vanhaa pehmolelua tarpeeksi vanhana kuvattuun käsittelyyn. Ensin näykin sitä sieltä täältä aika hellästi, sitten käyn (jos kukaan ei ole katsomassa) apinan raivolla sen kimppuun ja kiskon sisälmykset ulos. Yleensä tässä vaiheessa isäntäväki jaksaa vielä hieman moittia käytöstäni ja täyttää lelun uudelleen. Jonkin ajan kuluttua (muutamasta tunnista muutamaan päivään) toistan nuo edellä kuvatut vaiheet uudelleen. Saattaa olla, että tämänkin jälkeen pehmis vielä täytetään uudelleen, mutta viimeistään kolmannen kerran jälkeen pehmiksen raato katoaa jonnekin säilytykseen. Ja minulle hankitaan uusi pehmolelu. Niitä saa edullisesti esim. Merituulentieltä, Fidan kirppikseltä, missä ne maksavat parhaimmillaan parikymmentä senttiä. Tiedän paikan hyvin enkä yleensä päästä isäntäväkeäni ohittamaan kaupan ovea.

Hankala mutka

Ollaan monta kertaa kirottu tätä hankalaa mutkaa: se sijaitsee Haukilahdenrannan ja Mellstenintien risteyksessä. Haukilahdenranta on tuo tie, joka menee suoraan eteenpäin ja Mellstenintie puolestaan kääntyy oikealle. Kuten kuvasta näkyy ei oikealla puolella ole lainkaan jalkakäytävää ja omistajaansa ulkoiluttava koira joutuu lipeämään melkein ojaan, jos takaa tulee isompi ajoneuvo. Oja ei sitten olekaan mikä tahansa oja, sillä ollaan nähty siellä useammankin kerran supikoira (olemmekin alkaneet nimittää mutkaa Supikoiranmutkaksi). Ei ole tällaiselle koulutetulle koirallekaan mikään helppo juttu, jos ojasta ampaisee supikoira ja takaa tulee auto.

Tähän mutkaan olisi ehdottomasti saatava jalkakäytävä. Ja Mellstenintien ylitykseen suojatie. Piste.

Rantamaratonia seuraamassa

Eilen kuulemma juostiin Espoon ensimmäinen rantamaraton. En voinut välttyä huomaamasta sitä, koska isäntäni Timo osallistui maratoniin ja olimme mamman ja Tuihtin kanssa Haukilahden venesatamassa kannustamassa juoksijoita.
Sää oli mahtava: aurinko lämmitti koko päivän ja meri oli lähes tyyni. Juoksijoita oli lähes 3000 ja monenlaista osallistujaa viiletti pitkin rantoja. Vähän jännitettiin jaksaako Timo Haukilahteen asti - siinä vaiheessa kilometrejä oli kertynyt jo 30. Ihme kyllä, se jaksoi ja ohitti meidät ihan rennon oloisena. Myöhemmin sille oli tullut kramppi jalkaan ja loppumatka oli sujunut kivuliaammin. Maaliin asti se oli kuitenkin päässyt.

Syksy saapui saaristoon

Sinilevä on tainnut kadota Espoon rannoilta, mutta niin taitaa olla kohta kadonnut kaikki muukin. Viime sunnuntaina tehtiin tältä kesältä viimeinen retki Isoon Vasikkasaareen. Saaressa oli hiljaista. Sain telmiä kaikessa rauhassa vapaana siellä sun täällä. Lauma löysi puolukoita ja sen ansiosta viihdyimme metikössä tavallista pidempään. Ne olivat niin innoissaan marjoista, että unohtivat hihnani jonkun mättään reunalle. Pyysivät sitten meikäläistä etsimään sitä, mutta eipä ollut oikein intressiä...

Viimein se kuitenkin löytyi, vaikka olin jo ehtinyt luulla vapautuvani kahleista toistaiseksi.

Gåsgrund menettelee

Eipä olla paleltu viime päivinä. Päivälämpötilat ovat olleet jatkuvasti yli 20 astetta celsiusta ja sen johdosta kämppämme kuumenee iltaan mennessä sietämättömäksi pätsiksi. Onneksi lauma on tajunnut, että oloni helpottuu veden äärellä ja se on kuljettanut mua jos ei järvelle Velskolaan, niin sitten Espoon edustan saarille.

Viime perjantaina teimme visiitin saareen nimeltä Gåsgrund, joka on mulle ihan uusi tuttavuus. Hyvät näkymät, aavaa merta riitti katseltavaksi saaren eteläpuolelta ja loivilta kallioilta oli hyvä syöksyä mereen noutamaan keppiä. Kuumat kaltsit olivat täynnä mielenkiintoisia uurteita, jotka helpottivat vähän liikkumista.

Se Gåsgrund olisi ollut ihan huippu paikka ellei siellä olisi ollut muutama hyökkäävänoloinen uros ennen mua. Toivottavasti mennään sinne uudestaan ja pääsen valloittamaan paikan ihan omalla statuksellani.

Sunnuntaina oltiin taas Vasikkasaaressa, mikä on mulle jo vähän liiankin tuttu paikka. Siellä on kyllä hyviä kepinheittopaikkoja enkä koskaan väsy hieromasta selkääni saaren nurmikkoaukean pintaan. Se on kyllä mojovan tuntuista, varsinkin useamman uintikeikan jälkeen kun turkki on jo vähän kuivahtanut. Katsokaa videota alla!

Velskolassa taas

Matkalla Kaitasuon kautta Velskolan Pitkäjärvelle.

Soutelua lämpimässä kesäillassa.

Viime viikonloppuna vaellettiin kahtena päivänä Velskolan Pitkäjärven ympäristössä. Keksittiin ihan uusi reitti: Mentiin Kaitalammen kautta Kaitasuon läpi järvelle. Matka oli jännittävä, sillä suomaasto oli välillä lähes upottavaa - pitkospuista huolimatta. Ja välillä taas hirven- ja hevosenkavioiden mylläämää, niin että sain hyppiä mielin määrin päästäkseni eteenpäin. Lehtomaisessa metsikössä oli muutenkin erikoinen tunnelma: valo siivilöityi puitten lomasta ja pieniä sinisiä perhosia lenteli siellä täällä.

Järvellä meinasin saada hepulin, kun en heti päässyt kepin perässä uiskentelemaan. Ja sitten kun pääsin, sitten ne hepulit vasta sainkin. Järvivesi on niin ihmeen virkistävää, että tunsin olevani kuin nuori pentu päästessäni takaisin rannalle.

Sunnuntain vaelluksella löysimme (opaskirjan avulla) omaa leiripaikkaamme vastapäätä olevalta rannalta vapaasti käytettävissä olevan laavun. Se on ollut siellä kaikkien niiden seitsemän vuoden ajan, kun olemme käyskennelleet järven ympäristössä. Laavun yhteydessä on myös kuivakäymälä ja polttopuuvarasto. Hyvin on laavu ympäristöön piilotettu. Ehkä vielä vietämme siellä jonkun elokuisen yön lauman kanssa.

Vänö on hyvä mesta

Huh, onpa mahtava viikko takana! Oltiin lauman kanssa Vänössä, ei yhtään huonommalla saarella jossain Kemiön eteläpuolella. Homman nimi selvisi heti kun astuttiin laivasta (Rosala II) rantaan: satamassa odotti lauma erikokoisia ja ikäisiä narttuja. Eikä juuri muita uroksia mun lisäkseni! Alkuviikosta pääsin joka iltapäivä laivan saapuessa satamaan moikkaamaan typyköitä ja homma meni välillä ihan villiksi. Onneksi mä en silloin vielä tiennyt mitä oli tulossa... Keskiviikkona nimittäin saapui tuttuja Ranskasta ja niillä oli mukana ihan ennennäkömätön kettuterrierinarttu Bloody, 2, 5 v. Bloody antoi mulle kyytiä. Kannattaa katsoa video alla. Heti alkajaisiksi sain juosta sen perässä pitkin niittyjä (joka kyllä otti voimille, sillä olin sitä ennen koko aamupäivän uinut keppien perässä Vänön biitsin kirkkaassa vedessä). Samaa kyytiä jatkui koko loppuviikon, sillä Bloody asui meidän pihapiirissä ja pyöri melkein koko ajan samoissa mestoissa kuin mä.

Vänössä on mahtavat kaltsit ja niinkuin jo mainitsinkin, erittäin puhtaat vedet. Isäntäväki saunoi joka ilta ja vahdin rannalla ettei kukaan tipu veteen tahtomattaan. Ne kävi myös kalassa ja oli välillä tylsää tuijottaa ulapalle ja odottaa veneen tuloa takaisin. Mua kun ei aina huolittu mukaan kalaan, koska veneessä oli jo muutenkin paljon porukkaa. Punkit eivät mua juuri häirinneet, sillä Exspot teki tehtävänsä. Tarjosin sitä Bloodyllekin, sehän ei Ranskasta lähtiessään ollut osannut varautua täkäläisiin olosuhteisiin. Ärhäkkä mimmi se kyllä oli, loppuviikosta kun me ei enää oltu niin kuumina toisiimme, se välillä kävi mua täysillä kankkuun kiinni. Yritti ärsyttää oikein tahallaan, mutta onneksi meikäläinen pysyi coolina ja luulen, että mulla on vielä chaansseja sen suhteen.

Kesä on parasta!

Mä rakastan kesää! Lämpimään nurtsiin on niin mojovaa hieroa selkää ja vesillekin pääsen harva se päivä. Tänään oltiin taas Iso Vasikkasaaressa. Kun kuulenkin sen nimen, valpastun ja tivaan isäntäväkeä vahvistamaan, että sinne ollaan menossa. Satamaan mentäessä maltan kävellä rauhallisesti paviljongin kulmalle asti, mutta sen jälkeen ravaan maata kynsien rantaan.

Saareen pääsee tänä kesänä vähän isommalla botskilla kuin aikaisemmin. Laivan nimi on Ilves, ja siinä on katollakin istumapaikat. Tänään oli sen verran tuulista, että istuttiin mennen tullen sisätiloissa. Saaressa isäntäväki ja Tuihti heittelivät mulle keppejä mereen, mistä noudin ne uimalla. Olin niin tohkeissani, että en malttanut uidessa väistää isoja kiviä vaan kapusin niiden yli maha kiven pintaa nuolien. Välillä luulin yhtä rakkoleväesiintymää kepiksi ja kuljetin sitä jo hyvän matkaa kohti rantaa kunnes huomasin mokani.

Gula Villanin pihassa oli yksi iso lammas. En viitsinyt sitä sen kummemmin moikkailla. Ehkä ensi kerralla sitten.

Deittailua

Mulla oli viime maanantaina treffit Bailan ja Doriksen kanssa. Doris on jo sellainen vähän vanhempi veskari, mutta Bailaan olen aina ollut kuumana. Mun tunteet ei vaan millään tahdo saada vastakaikua. Baila pisti nytkin heti rähinän päälle kun tavattiin Haukilahden satamassa. Rannassa se kuitenkin vähän lämpeni. Juostiin kepin perässä rantavedessä ja siinä oli vähän kisan makua. Jos tässä kesän aikana vielä treffaillaan, niin ehkä se oppii tajuamaan, miten kova heppu mä olen.

Vesijuoksua aamutuimaan

Pitkän kylmän kauden jälkeen on viimein tullut lämpimämpää. Eilen aamulla heräsimme mamman kanssa jo varhain, 5.30, ja onneksi hän oli samaa mieltä kuin minäkin siitä, että nyt pitää päästä lenkille.

Oli aika miellyttävää hölkätä rantaa kohti, kun muut vielä nukkuivat. Yksi meriharakka ja jokunen lokki elämöi kuitenkin jo rannassa. Mamma heitteli keppiä ja kahlasin kirpeässä vedessä. Kesä taitaa olla tulossa! Ei hassumpaa!

Keppiparatiisi

Käveltiin eilen Tuihtin ja mamman kanssa päivälenkillä Karhusaareen. Sinne on meiltä viisi kilometriä ja matka sujui auringonpaisteessa rattoisasti.

Karhusaaressa oli jo muutamia kevään merkkejä, kuten rikottuja kaljapulloja, mutta yksi juttu vähän ihmetytti: Kaikki etelärannan puoleiset puut näyttivät aivan värittömiltä ja elottomilta. Syödessämme eväitä saaren korkeimmalla kohdalla oikein selvästi pystyi näkemään, miten harmaita rannan puut olivat.

Onneksi Hanasaaren puoleisen rannan vaakasuoraan kasvava mänty oli ennallaan. Sen ympäristössä oli kasapäin kaikenlaisia keppejä ja myös tuosta samaisesta vanhasta männystä irronneita (vai ilkivalloin irroitettuja?) puun palasia. Hullaannuin täysin päästessäni niiden kimppuun ja tumppasin murenevaa puuta niin että lastut lentelivät.

Kun Tuihti vielä innostui heittämään mulle keppejä, oli iltapäivä huipussaan. Juoksin hämäysheittojenkin perään täysillä ja olin niin innoissani, etten edes hermostunut siitä.

Kevätkuosissa

Eilen tuli koettua yksi luonnonilmiö. Käveltiin mamman kanssa kohti rantaa, kun yhtäkkiä Toppelundin koulun kohdalla kuultiin erikoinen, aivan uusi ääni. Se kuulosti vanhojen, raskaasti poljettavien polkupyörien ääneltä, hyvin voimakkaalta. Koska mut on koulutettu näyttämään takaa tulevat pyörät, pälyilin ympärilleni, mutta en nähnyt pyöriä missään. Mamma tuntui olevan ihan yhtä íhmeissään kuin minäkin. Lopulta se hiffasi: ääni tuli taivaalta, kaksi isoa valkoista joutsenta lensi meidän yläpuolellamme kohti rantaa. Vaikuttava kokemus.

Kuten kuvasta huomaatte, olen luopunut talviturkistani. Sekin tapahtui aivan yllättäen: mamma ja Timo päättivät viime lauantaina lähteä Tukholmaan ja mua ei muka voitu viedä yökylään siinä takkuisessa, kosteassa karvassa, joka keräsi tikkuja ja männynkäpyjä uumeniinsa. Käväistiin lauantaiaamuna varhain Sarin luona Mellunkylässä ja Sari keritsi mut rivakoilla otteilla 1,5 tunnissa. Koko session ajan kuului viereisestä huoneesta Sarin narttuvesikoirien läähätystä. Eipä se mua juuri häirinnyt, vaikka vähän ihmettelinkin sitä, että joku narttukoira saa aikaan kovemman läähätysäänen kuin minä!

VR on jees

Lähdettiin eilen mamman kanssa yllätysreissulle Turkuun. Lähtö tuli minulle todellakin täytenä yllätyksenä: oltiin oltu pitkällä lenkillä rannassa, katseltu joutsenia ja sorsia aamuauringossa ja juuri kun olin vaipunut (hyvin syöneenä) lenkin jälkeiseen raukeaan uneen, huomaan mamman täysissä tamineissa eteisessä. Se kysyy kuin ohimennen, että lähtisinkö sen kanssa moikkaamaan Liisa-mummua Turkuun. Ampaisin kuin ohjus sohvan takaa eteiseen. Nuuhkaisin mamman reppua ja totesin, että sinne oli pakattu meikäläisenkin murkinaa.

En vielä bussipysäkilläkään meinannut tajuta, että olimme todella lähdössä reissuun! Hyppäsin penkille ja annoin mammalle suukkoja. Bussiin ryntäsin sellaisella innolla, että se sai bussikuskinkin ihmettelemään.

Saapuessamme Kampin Narinkkatorille totesin harmikseni, että ne samat pullonsirut, jotka olivat jo pitkäperjantaina päällystäneet toria, olivat siellä edelleen. Jouduimme kiertämään torin, mutta onneksi ehdimme ajoissa junaan. Matkustin ensi kertaa junassa ja eipä ollut valittamista. Junan viimeinen vaunu oli lemmikeille tarkoitettu ja istuimme siellä mamman kanssa ihan kaksin. Kun pääkaupunkiseudun asemat oli ohitettu, jatkoin kesken jääneitä torkkujani junan lattialla. Vauhti oli ihan sopiva.

Turussa pääsin möyrimään ja kihnuttelemaan Liisa-mummun mukavilla matoilla. Välillä sain herkutella metwurstin paloilla, mutta muita herkkuja ei mamma sallinut minulle annettavan. Pelkäsi kai, että ykä lentää paluumatkalla. Paluumatka sujui kuitenkin yhtä ylellisesti omassa rauhassa kuin tulomatkakin. Illan suussa saavuimme takaisin kotiin ja vauhdikkaan päivän jälkeen nukuin kuin tukki.

Luminen päivä

Jipijipijee! Tänään saatiin vihdoinkin kunnolla lunta. Käveltiin mamman ja Timon kanssa kotinurkilla ja koirapuistossa sain telmiä hetken vapaana lumessa. Tietäisittepä miltä narttujen pissat tuoksuvat tuoreella hangella! Koko lenkki oli huumaavan inspiroiva, sillä pissakeitaita tupsahti vastaan melkein metrin välein.

Välillä kävimme Café Mellstenin terassilla. Sinne eivät terassirempan jälkeen koirat enää pääse, joten sain tyytyä tuijottamaan aidan takaa, kun isäntäväki hörppi kuumia juomia.