perjantai 10. joulukuuta 2010

Kaamoslomalla Vierumäellä

Kyllä vähän nyppii, kun isäntäväki on viipottanut sellaista vauhtia, että blogini on jäänyt päivittämättä. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että syksy oli hyvä: sienestimme harva se viikonloppu Nuuksiossa tai Inkoossa. Emäntä yritti kouluttaa minusta sienikoiraa, mutta ei oikein innosta. Metsässä on niin paljon muutakin mielenkiintoista enkä edes pidä sienistä.
Marras-joulukuun vaihteessa laumamme vaihteeksi rentoutui ja matkasimme Journalistiliiton mökkiin Vierumäelle. Kylä oli hiljainen ja lunta oli paljon. Taisimme ainakin alkuviikosta olla ainoa lauma niillä kulmilla.
Hajut olivat mahtavat! Jänöjä, kettuja ja hiiriä liikuskeli lähituntumassa ja päivittäin kävi ikkunan takana päivällisellä orava! Seurailin sen touhuja koko aterian ajan, yritin olla paikallani niin liikkumattomana kuin mahdollista, ettei se olisi huomannut minua. Erikoinen viikko: pääsin pulkkamäkeenkin ja kokeilin pulkassa oloa, kävin talleilla tutustumassa islanninhevosiin, sain uuden vinkulelun, jolla harjoittelen nyt joulubiisejä. Vierumäki oli ainakin näin kaamosaikaan hyvä mesta. Sinne pitää päästä uudelleen.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Voi pahus mitä helteitä! Meikäläinen on todella joutunut käyttämään mielikuvitustaan selvitäkseen näistä keleistä paksun turkin kanssa. Yöt olen nukkunut kylppärin lattialla, aamulla olen siirtynyt aikaisin parvekkeen puolelle. Lenkeillä olen etsinyt varjoisia reittejä ja tehnyt välillä, milloin se vain on ollut mahdollista, pesäpaikkoja maakoloihin ja pensaiden suojiin.
Onneksi olen sentään päässyt uimaan melkein joka päivä: Haukilahden rantaan, Nokkalanniemeen (yksi suosikkipaikoistani), Iso Vasikkasaareen. Nyt vain hemmetin hemmetti ilmestyi sitä sinilevää ja järville on meiltä vähän pidempi matka. Lähimpänä on Kirkkonummen puolelle sijoittuva Finnträsk, siellä olemme emännän kanssa yhdessä pulikoineet. Minäkin olen alkanut tajuta, että uida voi ihan vain uidakseen - aina ei välttämättä tarvitse räpylöidä kepin perässä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Travemünden kautta kotiin


Sunnuntaiaamuna 20.6. lähdettiin sitten reissun viimeiselle ajo-osuudelle, La Roche en Ardennesta Travemündeen. Ajo-olosuhteet olivat ihanteelliset - puolipilvistä ja vähän viileää - ja posotimmekin osuuden melkein yhtäsoittoa. Muutaman kerran tietysti pysähdyimme vähän jalottelemaan ja haukkamaan jotakin.
Kun saavuimme Travemündeen (viehättävä pikkukaupunki), alkoi sataa todella rankasti. Yritimme saada parkkipaikan jonkun edullisen ravintolan edestä, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Lopulta isäntäväki jätti minut yksinään autoon ja juoksi sateessa ei niin loisteliaalta näyttävään oluthuoneeseen. Olivat syöneet siellä hyvin sillä välin, kun minä istuskelin jalat ristissä autossa.
Laivaanpääsy ei sujunut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt: lastauksen olisi pitänyt alkaa klo 20, mutta se alkoi vasta klo 23. Minä pistin pitkäkseni takapenkille, kun muu lauma hikoili ahtaassa tilassa odottaen laivaanpääsyä autojonon kärjillä. Päästessämme hyttiin simahdimme kaikki samantien ja heräsimme vasta puolenpäivän aikoihin seuraavana päivänä! Tämä oli ihme sikälikin, että kannella 7 oli huomattavasti enemmän koiria kuin menomatkalla ja nämä pitivät aikamoista meteliä.
Vuosaaren satamassa olimme tiistaiaamuna 22.6. aikataulun mukaisesti, matka oli sujunut suoraan sanoen loistavasti. Näin yhden Keski-Euroopan reissun kokeneena voin sanoa, että lähtisin koska tahansa vastaavalle matkalle.

La Roche en Ardenne 18.6.2010

Villa Galliasta lähdimme kahden hyvin nukutun yön jälkeen kohti Belgiaa ja paikkaa nimeltä La Roche en Ardenne. Matka sujui mukavasti, emme ajaneetkaan nyt moottoriteitä vaan pujottelimme pitkin pikkuteitä kohti määränpäätä. Lehmiä, lampaita ja hevosia tulikin bongailtua enemmän kuin aikaisemmin.
Perillä ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa: kaupungissa olikin useampin leirintäalue, jonka nimi oli Ardenne Camping ja sennimisestä emäntä oli varannut paikan. Kiertelimme väsyneinä ja nälkäisinä camping-paikalta toiselle eikä niistä mikään kelvannut, koska emäntä oli nähnyt netissä eri näköisen alueen. Lopulta joku viisas osasi kertoa, että seitsemisen kilometrin päässä keskustasta on se meidän paikka.
Paikka oli etsimisen arvoinen, sillä saimme tontin aivan joen vierestä. Pääsin kahlailemaan ja tsiigailemaan sorsia. Vietimme siellä pari päivää ja mielenkiintoista yötä: joki solisi ja satakielet lauloivat. La Roche en Ardenne on toisen maailmansodan taistelupaikkoja, siksi mä pääsin kuvaan panssarivaunun kanssa.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Calvados 17.6.2010



Seuraavan päivän kiertelimme pitkin Calvados'n maakuntaa. Tuihti oli kiinnostunut hevosista, mutta minä ennemminkin lehmistä. Kävimme kuvan maatilan valtavassa navetassa ja tutustuimme rotuvaliolehmiin, hevosiin ja siiderin valmistukseen. Välillä syötiin eväitä jossain hevosaitauksen pientareella ja Tuihti pääsi lähikosketukseen hevosten kanssa. Minä seurasin tapahtumia etäämpää. Isäntäväki yritti löytää maatiloilta edullista Calvados'ta, mutta taisivat lopulta ostaa sitä tavallisesta ruokakaupasta.
Päivä oli leppeä, meillä ei tuntunut olevan kiire minnekään ja illalla pääsin taas lepäilemään Villa Gallian nurtsille.

Villa Gallia ja Lisieux 16.6.2010



Vähän kuuden jälkeen pääsimme perille Villa Galliaan, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Lisieux'n kaupungista. Olisimme ehtineet aikaisemminkin, mutta matkaa jarrutti paikallisen tehtaan työntekijöiden mielenosoitus. Lisieux'n kaupungissa on muuten tuollainen mahtava katedraali, omistettu Pyhän Théresèn muistolle (isäntä ja emäntä käväisivät siellä, mä ja Tuihti venattiin autossa). Villa Galliassa oli rauhallista, talonhoitajana toimi Salla ja meidän lisäksi siellä ei ollut muita asukkaita. Pihalla oli hyväkuntoinen nurtsi, mukava oli sillä kieriskellä pitkän automatkan jälkeen. Talon omistajalla Soilella on labbis ja jos se olisi ollut siellä nyt, niin meikäläisen olisi pitänyt jättää paikka väliin. Se labbis oli kuitenkin tulossa sinne vasta loppukuusta. Pieni yksityiskohta: taloon tulijoille tarjottiin aperitiivit ja minutkin oli tässä tilaisuudessa huomioitu.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Mont Saint-Michel 16.6.2010


Jätimme Saint-Sebastien-sur-Loiren ja ystävät siellä vähän haikein mielin. Olihan aika siellä ollut harvinaista herkkua: olla nyt vuorokauden ympäri ihailemansa nartun seurassa, sellaista ei montaa kertaa elämässä koe.
Seuraava määränpäämme oli kaupunki nimeltä Lisieux, mutta matkasimme sinne Mont Saint-Michelin kautta. Vuori sijaitsi keskellä landea. Ennen kuin pääsimme lähellekään sitä, ohitimme arviolta tuhat lammasta. Olin alkanut Tuihtin tavoin bongailla lehmiä, lampaita ja hevosia ja tuon reitin lampaat tekivät kyllä unohtumattoman vaikutuksen.
Vuori on siitä jännä, että nousuveden aikaan tie sinne jää veden alle ja vuorelle ei kävellen pääse. Jos olisimme odottaneet klo 21 asti, olisimme nähneet veden nousevan, mutta ei! Isäntäväki halusi eteenpäin. Ehkä koukkaamme tuonne joskus uudelleen, paremmalla ajalla. Jos vaikka jäisimme yöksi johonkin niistä maalaistaloista, jotka rannalla tarjosivat yösijaa, voisimme nähdä sen nousuveden!

Nantes ja Jules Verne 15.6.2010


Saint-Sebastien-sur-Loirehan sijaitsee aivan Nantes-nimisen kaupungin kyljessä. Isäntäväki seikkaili siellä Nantes'ssa vähän väliä, mutta minä pääsin mukaan vain yhtenä päivänä. Silloin tarkoituksemme oli käydä Jules Vernen museossa, hänen vanhassa kotitalossaan. Olimme automatkalla kuunnelleet Vernen äänikirjaa Sukelluslaivalla maailman ympäri, ja hepun omituinen mielikuvitus oli tullut minullekin tutuksi. Valitettavasti juuri tuona päivänä (kuten aina tiistaisin) museo olikin suljettu. Minut kuitenkin ikuistettiin tähän kuvaan, nuoren Julesin lenkkikaveriksi.

La Turballe 13.6.2010



Yhtenä niistä päivistä, jotka vietimme Saint Sebastien sur Loiressa, teimme retken rannikkokaupunki La Turballeen. Siellä pääsin vihdoinkin uimaan! (Loiressahan ei saa uida voimakkaiden virtausten vuoksi). Syöksyin suinpäin turkoosina hohtavaan mereen ja hörpin raikasta, mutta erittäin suolaista merivettä minkä ehdin. Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä: uinnin jälkeen annoin ylen runsain mitoin rantahiekalle. Atlantin veden suolaisuus oli siis keholleni yllätys ellei peräti jonkinlainen shokki.
La Turballessa sain taas ihailijan. Se oli ylvään oloinen, tyylikäs narttu. Rotua en tiedä. Se lähestyi minua hitaasti ja määrätietoisesti, kun odottelin isäntäväen syömäpuuhien päättymistä eräällä rannan terasseista. Lopulta se ryhtyi niin tungettelevaksi, että Ranskan isäntämme Francois karkoitti sen pois. Arvailun varaan jäi, mitä siitä olisi voinut seurata.

Talon salaisuus

Siellä Marjukan ja Francois'n talossa asusteli myös olio, jonka olemassaolo haluttiin salata minulta. Jos vain näin siitä vilahduksenkin, se siirrettiin nopeasti toiseen paikkaan. Muutaman kerran onnistuin näkemään sen noin lasin takaa (ks. kuva) ja yhden kerran, kun muut olivat Marjukan syntymäpäivien takia juhlahumussa, pääsin livahtamaan samaan pimeään huoneeseen sen kanssa. Silloin vain tuijotin sitä paikalleni jähmettyneenä, samoin toimi vastapuoli. Myöhemmin kuulin, että sen nimi on Feta. Tiedän, että se on nk. "kisu", mutta minä en tiedä niistä vieläkään mitään!

Saint-Sébastien-sur-Loire 10.6.–16.6.2010


Vietettyämme muutaman päivän Pariisissa jatkoimme matkaa kohti pääetappiamme, Saint Sébastien sur Loirea. Siellä asuvat vanhat tutut Marjukka, Francois, Emmý ja Theotime sekä ennen kaikkea heidän koiransa Bloody – se mielenkiintoinen kettuterrierinarttu, jonka kanssa kirmasin pari kesää sitten Vänössä. Viimeksihän Bloody tuntui saaneen tarpeeksi meikäläisestä, mutta nyt sillä oli ihan toinen ääni kellossa. Heti ensimmäisenä aamuna se vinkui meidän makkarin oven takana ja odotti, että tulisin ulos.
Päivisin tehtiin lauman ja Bloodyn kanssa pitkiä lenkkejä läheisellä saarella, joka sijaitsi keskellä Loirea (ks. kuva). Siellä oli erilaisia harrastusmahdollisuuksia vähän joka lähtöön ja me juoksentelimme pitkin crossipyörärataa. Bloody on rohkea gimma: se ei pelkää edes hevosia, vaan juoksenteli niiden jalkojen alta ristiin rastiin kuin härnäten.
Iltaisin istuskelimme Marjukan ja Francois'n puutarhassa ja siellä sitten syötiin yömyöhään asti. Näin monenlaisia makkaroita maistaneena voin sanoa, että ranskalaiset ovat niitä parhaimpia.

Pariisi 9.6.2010





Saavuimme Pariisiin kesken pahimman iltapäiväruuhkan. Aikamoista hässäkkää on liikenne siihen aikaan Pariisin kehätiellä. Isännältä pääsi muutamakin kirosana prätkien ja skoottereiden kiilatessa automme eteen milloin mistäkin suunnasta. Minä muuten istuin koko reissun ajan etupenkillä, joten pääsin todistamaan näitä juttuja aika läheltä.

Yövyimme siellä Bois de Bolognen leirintäalueella, aika kivisellä ja soraisella paikalla, mutta aivan Seinen rannalla. Telttatontiltamme oli suora näkymä asuntolaivoihin, joissa jotkut paikalliset bunkkaavat.

Pariisi on meikäläisen stadi! Sopeuduin sinne kuin kala veteen. Matkustelimme pitkin kaupunkia metrolla ja junalla, mikä oli aika makeeta. Eiffeltornin ympäristössä tehtiin lenkkiä rankkasateessa, käytiin jossain toisella puolella stadia kirppiksillä ja istuttiin väsymyksen iskiessä katukuppiloissa.

Illalla camping-alueella minua alkoi hännystellä, outoa kyllä, eräs kulkukoiran elämää viettävä uros. Se vonkui ja naukui telttamme vieressä, onneksi tosin verkkoaidan takana.









sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Köln 7.6.2010


Saavuimme Kölniin ajettuamme Rostockista kuutisen tuntia sateessa ja tietöissä junnaten. Saksassa moottoritiet näyttävät olevan loistavassa kunnossa, mutta kyllä niitä koko ajan korjataankin. Jospa isäntäväki olisi osannut valita näiden Saksan ajo-osuuksien ajankohdiksi pyhäpäivät, ei olisi tarvinnut kökkiä tietöiden aiheuttamissa sumpuissa.
Köln kyllä ylitti ne odotukset, jotka olin tuntemattomalle välietapille asettanut: majoitumme hieman kaupungin ulkopuolelle, Köln Stadt Campingiin, joka sijaitsi mahtavien lehtipuiden katveessa aivan Reinin rannalla. Kohtasin siellä elämäni naisen, Lucyn (ks. kuva). Se ihastui meikäläiseen oikopäätä ja olisi halunnut saada lapsen kanssani (ainakin sen isäntä sanoi, että "she wants to have babies"). Kohtaamisemme oli lyhyt, mutta intensiivinen. Seuraavana aamuna vielä jäljitin Lucyn tuoksuja rannalta. Olisin halunnut jäädä, mutta muu lauma halusi jatkaa. Pyörähdimme Kölnin keskustan kapeiden kujien kautta (emäntä halusi välttämättä nähdä Kölnin tuomiokirkon) ja suuntasimme kohti Pariisia.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kohti Rostockia 5.6.2010

Vihdoinkin on aika kirjoittaa suuresta matkasta, jonka teimme jo kesäkuun puolella. Laumassa olivat mukana isäntä, emäntä, Tuihti ja minä. Lähdimme liikkeelle Vuosaaren satamasta lauantai-iltana 5.6. Matkantekoväline oli Finnlinesin laiva Finnlady, joka näin, meikäläisen näkokulmasta oli ihan mukava purkki: kannelle 7 oli rakennettu erilaisia faciliteetteja koirille kuten esim. hiekkalaatikko koivenkohotusoksineen.
Matka sujui rattoisasti, välillä köllöttelin hytissä, välillä tein lenkkiä kannella 7 ja välillä juoksentelin Tuihtin kanssa kilpaa helikopterikannella (ks. kuva yllä).
Matka kesti kaksi yötä ja saavuimme Rostockiin maanantaiaamuna 7.6. Siellä satoi.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kevätpuuhia



Pientä taukoa on ollut täällä blogin suunnalla, johtuen lähinnä emännän muista kiireistä (sillä on ollut kaikenlaista työryhmää ja hässäkkää niin, ettei se ole ehtinyt ladata nettiin minun juttujani).

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että minä olisin viettänyt hiljaiseloa. Päinvastoin, runsaslumisen talven jälkeen olen nauttinut lähes kissanpäivistä istumalla isännän kanssa rannoilla siikaongella.
Tuo yllä oleva kuva on otettu edellisviikolla Haukilahden rannassa, minulla oli tärkeä homma pitäessäni variksia pois siikasaaliitten kimpusta. Ja siikaa tuli, lähes kolmisenkymmentä parin viikon aikana.

Nyt on siika-aika ohi ja uimakausi alkanut! Eilen kävin emännän kanssa iltalenkillä Karhusaaressa ja samalla tuli heitettyä talviturkki pois. Uiskentelin keppien perässä meressä aika pitkiäkin matkoja. Näihin päiviin kuuluu muutakin jännää: jääkiekon MM-kisat. Seuraan niitä tarkasti, sillä jokaisen Suomen maalin jälkeen isäntä alkaa karjua "lihapulliaaa" ja minä saan lihapullia.

torstai 7. tammikuuta 2010


Grrhhhhh, mitä päiviä! Lunta on TODELLA paljon ja lumi on - kuten ennenkin olen tainnut mainita - lempielementtejäni. Pakkanen ei haittaa yhtään (varsinkaan nyt kun olen hyväksynyt minulle hankitut jalkineet), päinvastoin: oikein virkistyn, kun pääsen möyrimään kylmään hankeen.
Hiirten metsästäminen lumen alta on omalla tavallaan helpompaa ja ehdottomasti mielenkiintoisempaa kuin ilman hankea. Kunpa tätä riittäisi vielä ainakin kuukauden päivät!