sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Travemünden kautta kotiin


Sunnuntaiaamuna 20.6. lähdettiin sitten reissun viimeiselle ajo-osuudelle, La Roche en Ardennesta Travemündeen. Ajo-olosuhteet olivat ihanteelliset - puolipilvistä ja vähän viileää - ja posotimmekin osuuden melkein yhtäsoittoa. Muutaman kerran tietysti pysähdyimme vähän jalottelemaan ja haukkamaan jotakin.
Kun saavuimme Travemündeen (viehättävä pikkukaupunki), alkoi sataa todella rankasti. Yritimme saada parkkipaikan jonkun edullisen ravintolan edestä, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. Lopulta isäntäväki jätti minut yksinään autoon ja juoksi sateessa ei niin loisteliaalta näyttävään oluthuoneeseen. Olivat syöneet siellä hyvin sillä välin, kun minä istuskelin jalat ristissä autossa.
Laivaanpääsy ei sujunut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt: lastauksen olisi pitänyt alkaa klo 20, mutta se alkoi vasta klo 23. Minä pistin pitkäkseni takapenkille, kun muu lauma hikoili ahtaassa tilassa odottaen laivaanpääsyä autojonon kärjillä. Päästessämme hyttiin simahdimme kaikki samantien ja heräsimme vasta puolenpäivän aikoihin seuraavana päivänä! Tämä oli ihme sikälikin, että kannella 7 oli huomattavasti enemmän koiria kuin menomatkalla ja nämä pitivät aikamoista meteliä.
Vuosaaren satamassa olimme tiistaiaamuna 22.6. aikataulun mukaisesti, matka oli sujunut suoraan sanoen loistavasti. Näin yhden Keski-Euroopan reissun kokeneena voin sanoa, että lähtisin koska tahansa vastaavalle matkalle.

Ei kommentteja: