maanantai 28. huhtikuuta 2008

Keppiparatiisi




Käveltiin eilen Tuihtin ja mamman kanssa päivälenkillä Karhusaareen. Sinne on meiltä viisi kilometriä ja matka sujui auringonpaisteessa rattoisasti.

Karhusaaressa oli jo muutamia kevään merkkejä, kuten rikottuja kaljapulloja, mutta yksi juttu vähän ihmetytti: Kaikki etelärannan puoleiset puut näyttivät aivan värittömiltä ja elottomilta. Syödessämme eväitä saaren korkeimmalla kohdalla oikein selvästi pystyi näkemään, miten harmaita rannan puut olivat.

Onneksi Hanasaaren puoleisen rannan vaakasuoraan kasvava mänty oli ennallaan. Sen ympäristössä oli kasapäin kaikenlaisia keppejä ja myös tuosta samaisesta vanhasta männystä irronneita (vai ilkivalloin irroitettuja?) puun palasia. Hullaannuin täysin päästessäni niiden kimppuun ja tumppasin murenevaa puuta niin että lastut lentelivät.
Kun Tuihti vielä innostui heittämään mulle keppejä, oli iltapäivä huipussaan. Juoksin hämäysheittojenkin perään täysillä ja olin niin innoissani, etten edes hermostunut siitä.

Ei kommentteja: