Edellisiltana saatiin suruviesti: pentuaikojeni kaveri ja emännän suvun puolelta serkkupoikani Otto on nukkunut pois tästä maailmasta. Otto oli hyvä tyyppi, rauhallinen kuin mikä ja pysyi lähes tyynenä, vaikka minä välillä kävinkin hermoille sen omalla reviirillä. Otto oli myös kova keppimies, pystyi raahaamaan vielä suurempia keppejä kuin minä.
Pentuaikoina (Otto oli meikäläistä vuoden vanhempi) tulimme hyvin toimeen ja Oton innoittamana opin uimaankin heidän Kalvön mökillään. Jossakin vaiheessa minulle tuli sitten uhot päälle, varsinkin kun kohtasimme Kalvössä. Noista tilanteista löytyy juttua tästä blogistakin (ks. tunnistepalkista kohta Kalvö).
Oton kohtaloksi koitui luusyöpä Se oireilee salakavalasti ontumisena, ja ympäristö ei välttämättä hiffaa heti, mistä on kyse.
R.I.P. Otto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti