R.I.P. Nooa 29.4.2002 - 1.12.2018

Ihana vesikoiramme Nooa nukkui pois tästä maallisesta elämästä 1.12.2018. Marraskuun puolessa välissä sen voimat alkoivat vähitellen heiketä, ja joulukuun ensimmäisen päivän aamuna se oli jo niin väsynyt, että veimme sen Viikin eläinsairaalaan nukutettavaksi. Sen loppu taisi olla aivan kivuton. Se nukkui syvää unta sylissämme jo ennen rauhoittavaa piikkiä.

Kiitos, Nooa! Yhteiset 16 vuotta kanssasi olivat hieno seikkailu.

Hiljaiseloa

Reittivenelaiturilla (Kuva: Timo Huhtala)

Tänään sunnuntaina 25.11.2018 minun on pakko myöntää, että olen vanha. Ja aika väsynytkin. Kun viikko sitten kipitin vielä innolla kohti Haukilahden rantaa ja jaksoin lenkkeillä yli tunnin, ovat lenkkini nyt typistyneet Pattisten pellon puiston kiertämiseen. Kolottaa ja väsyttää. Eilen pääsin isännän kyydissä autolla reittivenelaiturille haistelemaan meren tuoksua. Se nimittäin on vesikoiralle tärkeää.

Ruokahalunikin on vähentynyt. Ennen söin kupillisen valikoitua koiranmuonaa aamiaiseksi ja päivälliseksi. Nyt ei oikein mikään koiranmuona maistu, ja emäntä kokkaakin minulle jauheliha- tai possunpallerorisottoa. Yksi kupillinen päivässä riittää, mutta se taitaa olla aika oikeassa suhteessa nykyiseen kulutukseeni.

Päiväni kuluvat pääasiassa sohvalla lepäillen. Sohvia on tässä kämpässä kolme, ja liikuntaa saan siitä, kun loikin sohvalta toiselle. Onneksi takareisissä on vielä jonkin verran voimaa. Myös parvekkeella tykkään piipahtaa ja katsella ohi kulkevien ja lentävien olioiden puuhia.

Lienee tämä lepäilyvaihe ihan paikallaan tässä vaiheessa, sillä pyydän muistuttamaan, että olen jo 16,5-vuotias ja tarvitsen runsaasti aikaa vaiherikkaan elämäni muisteluun. Voi niitä upeita vuosia, kun pääsin matkustelemaan eri puolille Eurooppaa. Kanariansaarillakin käväisin, moikkaamassa Tuihtia. Unohtumattomina ovat mielessäni ne samettiset iltahämärät Pariisin Bois de Bolognessa, joen varrella Kölnissä, Bloodyn luona Nantesissa. Bloodyn kanssa vietimme riehakkaan loman myös Vänössä, missä juoksimme hurjaa ravia pitkin kesäisiä niittyjä. Tuo Ranskan sussuni muuten lähtikin vehreämmille niityille juoksentelemaan vajaa kuukausi sitten.

Lappiin tekisi mieli, sillä porojen vainuamisesta saan villiä energiaa. Useammankin kerran kävin äijäporukassa jokakesäisellä kalastus- ja vaellusreissulla Vätsärissä, viimeisen kerran vielä 14-vuotiaana. Ja talvisia hiihtoreissuja Saariselkään tehtiin emännän ja isännän kanssa myös. Siellähän taisin olla oikea aasialaisten maskotti,  kun kaikki halusivat ottaa selfieitä minun kanssani. Se touhu alkoi välillä ihan ärsyttää, sillä olenhan perusluonteeltani omaa rauhaa suuresti arvostava.

Jälkikasvua en koskaan saanut, sillä yhdeltä systereistäni puuttui varvas. Pelättiin kai, että minäkin kantaisin jotain viallista geeniä. Korkeasti koulutettuna avustajakoirana ja muutenkin henkisiltä ominaisuuksiltani keskitason kirkkaasti päihittävänä yksilönä olisin mielestäni kuitenkin jälkikasvua ansainnut. 

Viikko vapaudessa

Aamutoimissa järvellä

Elokuun viimeisen viikon vietimme vuokramökillä Päkniemessä, Saimaan rannalla lähellä Anttolaa. Sivukorvalla kuulin, että tuo mökki vuokrattiin juuri siksi, että esitteen mukaan sen piti olla ihanteellinen paikka koirille. Sitä se olikin! Paikka nimittäin sijaitsi laakean niemen kärjessä, ja meikäläisen oli helppo lönkötellä ylämökin ja rantasaunan väliä, milloin vain huvitti. Aika pian hiffasin, miten mökin ovi pukataan auki, ja usein tein aamulenkin itsekseni isännän ja emännän vielä koisaillessa.

Aamurutiineihini kuului piipahdus järven rantaan, siellä sitten reilu hörppäys Saimaan vettä ja sen jälkeen rakon tyhennys ihan rannan tuntumaan. Kylläpä nautin noista rennoista ja aurinkoisista päivistä. Muutaman kerran kävimme sieniretkellä syvemmällä metsissä ja pääsin ihan uusiin hajumaailmoihin. Ainakin parina iltana teimme kunnon notskit mökin tulipaikalle. Ne virittivät mieleni muinoisiin Lapin reissuihin, iltoihin, jolloin istuin ukkoporukassa tulen ääressä Vätsärissä.

Yhden uuden herkunkin makuun pääsin mökkiviikon aikana, nimittäin rapujen! Söin niitä ensimmäistä kertaa ja hullaannuin heti. Vähän harmittaa, kun en ole välittänyt maistaa aikaisemmin.

Helleviikkojen piinaa

Kupillisella Haukilahden rannan terassill

Täällä Etelä-Suomessa on ollut viime viikkoina vähän hikiset oltavat. Mittarissa on elohopea tärähtänyt yli 30 C:n eikä ulkona ei ole sen viileämpää kuin sisällä. Meikäläinen hautuu turkissaan vaikka väitetään, että kiharaisen karvan pitäisi myös eristää lämpöä. Ei pidä paikkaansa. Paikkaansa pitää kyllä se että turkki varastoi kosteutta. Parhaimmillaan olenkin päässyt viileään suihkuun kolme kertaa päivässä, mistä kyllä tykkään! Kun suihkutus on ohi, ravistelen turkkini muutamalla pikaisella, melko rajulla liikkeellä ja juoksen vauhdilla olohuoneen matolle niin, että liun loppumetrit kuonolla mattoa pitkin.

Tykkään myös niistä iltalenkeistä, jotka suuntautuvat rannan terassille. Kaikilla terasseilla on nyt koirille vesikuppeja, ja niitä totisesti tarvitaan. Siinä vettä latkiessa pääsee helposti tekemään tuttavuutta muiden nelijalkaisten kanssa - jos ei muuten, niin pienen silmäpelin välityksellä.
Meren tuntumaan ei kuitenkaan tällä hetkellä ole asiaa, sillä sinilevää on törkeän paljon. Kurja juttu.

16 vuotta mittarissa

Tämä kuva on otettu 16-vuotispäiväni aamuna meikäläisen tutussa lenkkimaastossa Pattisten pellolla. Kaulassani on lahjaksi saatu, vähän hupaisa Star Wars -kaulapanta. Hupaisa siinä mielessä, että se luisuu kepeästi pääni yli, jos tempaisen vähän kovempaa.
Isäntä valmisti merkkipäivän kunniaksi herkullisen nakkikakun, smetanalla päällystetyn. Sen sisus oli makaronilaatikkoa, nam :) (ks. kuva alla)
Synttärijuhlaa vietettiin 29.4., ja viikko sen jälkeen kävin hakemassa tämän vuoden rokotukset. Lekuri tutki myös takajalan tassussani jo jonkin aikaa olleen patin. Kertoi sen olevan kaikella todennäköisyydellä hyvälaatuinen kasvain, joka pitää kuitenkin leikata. Siinä leikkauspuheitten lomassa hän kysäisi vielä ikäääni, ja kun emäntä kertoi että 16 v tuli juuri mittariin, näytti lekuri suorastaan tyrmistyneeltä. ”Minä kun luulin tätä alle 10-vuotiaaksi”, se sanoi ja kertoi, että ei sille kasvaimelle mitään siinä tapauksessa tehdäkään. Tällaiset starbat ei hänen mukaansa välttämättä enää kestä narkoosia. Pah, ajattelin minä. Pidin kuitenkin mielipiteeni omana tietonani, sillä narkoosi ja leikkaus eivät kyllä tippaakaan kiinnosta, vaikka olenkin utelias luonteeltani. Sitä paitsi se patti ei vaivaa minua mitenkään. En edes vaivaudu nuolemaan sitä.

Hieronta toimii

Etutassujen käsittelyä.

Nyt sitä ollaan kuin nuorukainen jälleen! Meillä nimittäin kävi lauantaina emännän pilatesohjaajakaveri Saija vähän käsittelemässä meikäläistä.
Saija on koulutettu hevos- ja koirahieroja ja hän oli tullut varta vasten hieromaan minua. (Onhan tuo emäntäni silloin tällöin yrittänyt hieroa mua YouTube-videoita jäljitellen, mutta ovat sen otteet olleet aika amatöörimäisiä.)
Saija huomasi heti, että etujalkani ovat jännittyneet ja aremmat kuin takajalat. Syystäkin, sillä mullahan oli kesällä se eturistisidevamma takajalassa, minkä johdosta olen liikkuessani varmaankin tehnyt enemmän hommia etujaloilla. Etujalat on nyt käsitelty ja olo on kuin keijukaisella. Hypähtelen ja tassahtelen ihan vaan pelkästä liikkumisen ilosta. Perusteellisessa, koko kehon hieronnassa päästiin venyttelemään myös selkärankaani: emäntä piti päästä kiinni ja Saija kiskoi hännästä (ks. kuva alla). Vaikka häntä onkin heikko kohtani, en pistänyt hanttiin. Tällaista lisää!

Selkärangan venytys.

Saariselälllä jälleen

                                                 

Lepotauolla Saariselän Panimon edustalla.

Lomailtiin viime viikolla taas Saariselällä. Tällä kertaa vähän isommalla jengillä kuin viime vuonna, jolloin oltiin vain oman lauman kesken. Mukana olivat nimittäin myös ihmisveljeni Otso, hänen seuralaisensa Frida sekä tuttu ranskalaisheppu Théotime, joka ei olekaan ihan kuka tahansa vaan samasta laumasta kuin entinen kesäheilani Bloody. (Joku ehkä muistaakin sen villin videon, jossa kirmaamme Bloodyn kanssa kesäisellä Vänön saarella). Kuulin, että gimma on ihan hyvässä kunnossa edelleen. 

Théotime oli ensimmäistä kertaa Lapissa, ja olikin mielenkiintoista tällaisena vanhana lapinkävijänä seurata hänen innostuneita reaktioitaan. Olisin suonut saman ilon Bloodyllekin, erittäin mielelläni olisin sukeltanut sen kanssa lumikinoksiin niin kuin Théotime teki (tosin vasta saunan jälkeen). 

Minä en tällä reissulla käynyt ladulla lainkaan. Viime kerralla sattui niitä haavereita, kun yritimme yhteishiihtoa lauman kanssa. Korostan, jottei väärinkäsityksiä syntyisi, että haavereita ei sattunut minulle, vaan joillekin muille laumamme jäsenille. Minun ladullaoloni ehkä hämmensi jonkun muun keskittymistä vaativaan latutyöskentelyyn. Otinkin tällä kertaa enemmän viihteen kannalta: nautin ulkomaalaisten turistien huomiosta kuin vanha stara ja viihdyin hyvin Saariselän koiraystävällisimmässä majatalossa, Panimossa. Siellä onkin lajimme edustajia joka lähtöön: on tällaisia hyväkäytöksisiä, sivistyneitä kaupunkikoiria, Lapissa duunia painavia huskeja ja mahtuipa joukkoon joku villisti varttua saanut räyhääjätyyppikin. Pysyin aika coolina. Olen jo sen verran vanha, etten jaksa kapakkatappeluita. 

Tähän loppuun vielä kiitokset Norwegian Airwaylle. Ovat näköjään vihdoinkin oppineet, miten avustajakoirat on otettava lennoilla huomioon. Lennot Ivaloon ja takaisin sujuivat loistavasti ja nautin niistä täysin rinnoin viimeistä karvatupsuani myöten.