Joulu on halien aikaa

En ihan tarkkaan tajua mitä joulu merkitsee. Tiedän kyllä milloin se alkaa: silloin, kun se valtava vihreä kasvi kannetaan sisään ja kaikki hyörivät ja pyörivät touhuten jotain tärkeää.

Jouluaattoaamuna lähdimme jo seitsemän aikoihin kohti mummolaa. Ulkona oli hiljaista ja pimeää ja suunnistimme Jorvin nurkilta Ingaksen pappilan läpi kohti Pihlajarinnettä. Saara-mummolta sain maistiaispaloja kinkusta ja joululahjaksi oman makaronilaatikon! Parasta mitä tiedän on Saara-mummon makaronilaatikko. Puolen päivän jälkeen, kun muut olivat käyneet hautausmaalla ja minä vahtinut taloa, pääsimme Juhani-enon kyydissä takaisin kotiin. Hyörinä ja pyörinä alkoi taas ja loppui vasta, kun Otso ja Satu tulivat meille joulunviettoon. Sitten mammakin rauhoittui ja minä yritin tehdä parhaani tullakseni nähdyksi muiden nauttiessa omista jouluherkuistaan. (Olihan minulla se makaronilaatikko, mutta sen hotkaisin hetkessä...)

Kun väki oli päässyt ruokapöydän äärestä, alettiin katsoa videota, mikä minusta oli käsittämätöntä, sillä kuusen alusta oli täynnä paketteja. Tiesin, että jotkut niistä olivat aivan varmasti minulle ja yritin vaivihkaa päästä availemaan niitä. Siitä seurasi kuitenkin vain jyrkkiä kieltoja kunnes viimein video loppui ja meille ryntäsi sisään kovaääninen tonttu. Sillä oli Audi-lippalaakki päässä ja se esitteli itsensä Audi-tontuksi. Vihdoinkin pääsin pakettien kimppuun ja nopeassa tahdissa avasin omani (herkkupaloja ja hauska-pusseja). Sen jälkeen avitin mielelläni muitakin pakettien aukaisussa. Meidän väki valvoi melkein aamuun asti pelaten seurapelejä, eikä minunkaan nukkumisestani tahtonut tulla mitään.

Joulupäivänä saimme vielä vieraaksemme Erkki-sedän ja sitten kun hän oli lähtenyt kotiin, löhöilimme sohvilla joulusuukkoja antaen. Olin oikealla halituulella enkä olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Tapaninpäivänä pääsin suukotttelemaan Tuihtiakin, joka oli palannut Suomeen kahden viikon Espanjan reissulta.