Velskolassa taas

Matkalla Kaitasuon kautta Velskolan Pitkäjärvelle.

Soutelua lämpimässä kesäillassa.

Viime viikonloppuna vaellettiin kahtena päivänä Velskolan Pitkäjärven ympäristössä. Keksittiin ihan uusi reitti: Mentiin Kaitalammen kautta Kaitasuon läpi järvelle. Matka oli jännittävä, sillä suomaasto oli välillä lähes upottavaa - pitkospuista huolimatta. Ja välillä taas hirven- ja hevosenkavioiden mylläämää, niin että sain hyppiä mielin määrin päästäkseni eteenpäin. Lehtomaisessa metsikössä oli muutenkin erikoinen tunnelma: valo siivilöityi puitten lomasta ja pieniä sinisiä perhosia lenteli siellä täällä.

Järvellä meinasin saada hepulin, kun en heti päässyt kepin perässä uiskentelemaan. Ja sitten kun pääsin, sitten ne hepulit vasta sainkin. Järvivesi on niin ihmeen virkistävää, että tunsin olevani kuin nuori pentu päästessäni takaisin rannalle.

Sunnuntain vaelluksella löysimme (opaskirjan avulla) omaa leiripaikkaamme vastapäätä olevalta rannalta vapaasti käytettävissä olevan laavun. Se on ollut siellä kaikkien niiden seitsemän vuoden ajan, kun olemme käyskennelleet järven ympäristössä. Laavun yhteydessä on myös kuivakäymälä ja polttopuuvarasto. Hyvin on laavu ympäristöön piilotettu. Ehkä vielä vietämme siellä jonkun elokuisen yön lauman kanssa.

Vänö on hyvä mesta

Huh, onpa mahtava viikko takana! Oltiin lauman kanssa Vänössä, ei yhtään huonommalla saarella jossain Kemiön eteläpuolella. Homman nimi selvisi heti kun astuttiin laivasta (Rosala II) rantaan: satamassa odotti lauma erikokoisia ja ikäisiä narttuja. Eikä juuri muita uroksia mun lisäkseni! Alkuviikosta pääsin joka iltapäivä laivan saapuessa satamaan moikkaamaan typyköitä ja homma meni välillä ihan villiksi. Onneksi mä en silloin vielä tiennyt mitä oli tulossa... Keskiviikkona nimittäin saapui tuttuja Ranskasta ja niillä oli mukana ihan ennennäkömätön kettuterrierinarttu Bloody, 2, 5 v. Bloody antoi mulle kyytiä. Kannattaa katsoa video alla. Heti alkajaisiksi sain juosta sen perässä pitkin niittyjä (joka kyllä otti voimille, sillä olin sitä ennen koko aamupäivän uinut keppien perässä Vänön biitsin kirkkaassa vedessä). Samaa kyytiä jatkui koko loppuviikon, sillä Bloody asui meidän pihapiirissä ja pyöri melkein koko ajan samoissa mestoissa kuin mä.

Vänössä on mahtavat kaltsit ja niinkuin jo mainitsinkin, erittäin puhtaat vedet. Isäntäväki saunoi joka ilta ja vahdin rannalla ettei kukaan tipu veteen tahtomattaan. Ne kävi myös kalassa ja oli välillä tylsää tuijottaa ulapalle ja odottaa veneen tuloa takaisin. Mua kun ei aina huolittu mukaan kalaan, koska veneessä oli jo muutenkin paljon porukkaa. Punkit eivät mua juuri häirinneet, sillä Exspot teki tehtävänsä. Tarjosin sitä Bloodyllekin, sehän ei Ranskasta lähtiessään ollut osannut varautua täkäläisiin olosuhteisiin. Ärhäkkä mimmi se kyllä oli, loppuviikosta kun me ei enää oltu niin kuumina toisiimme, se välillä kävi mua täysillä kankkuun kiinni. Yritti ärsyttää oikein tahallaan, mutta onneksi meikäläinen pysyi coolina ja luulen, että mulla on vielä chaansseja sen suhteen.

Kesä on parasta!

Mä rakastan kesää! Lämpimään nurtsiin on niin mojovaa hieroa selkää ja vesillekin pääsen harva se päivä. Tänään oltiin taas Iso Vasikkasaaressa. Kun kuulenkin sen nimen, valpastun ja tivaan isäntäväkeä vahvistamaan, että sinne ollaan menossa. Satamaan mentäessä maltan kävellä rauhallisesti paviljongin kulmalle asti, mutta sen jälkeen ravaan maata kynsien rantaan.

Saareen pääsee tänä kesänä vähän isommalla botskilla kuin aikaisemmin. Laivan nimi on Ilves, ja siinä on katollakin istumapaikat. Tänään oli sen verran tuulista, että istuttiin mennen tullen sisätiloissa. Saaressa isäntäväki ja Tuihti heittelivät mulle keppejä mereen, mistä noudin ne uimalla. Olin niin tohkeissani, että en malttanut uidessa väistää isoja kiviä vaan kapusin niiden yli maha kiven pintaa nuolien. Välillä luulin yhtä rakkoleväesiintymää kepiksi ja kuljetin sitä jo hyvän matkaa kohti rantaa kunnes huomasin mokani.

Gula Villanin pihassa oli yksi iso lammas. En viitsinyt sitä sen kummemmin moikkailla. Ehkä ensi kerralla sitten.

Deittailua

Mulla oli viime maanantaina treffit Bailan ja Doriksen kanssa. Doris on jo sellainen vähän vanhempi veskari, mutta Bailaan olen aina ollut kuumana. Mun tunteet ei vaan millään tahdo saada vastakaikua. Baila pisti nytkin heti rähinän päälle kun tavattiin Haukilahden satamassa. Rannassa se kuitenkin vähän lämpeni. Juostiin kepin perässä rantavedessä ja siinä oli vähän kisan makua. Jos tässä kesän aikana vielä treffaillaan, niin ehkä se oppii tajuamaan, miten kova heppu mä olen.

Vesijuoksua aamutuimaan

Pitkän kylmän kauden jälkeen on viimein tullut lämpimämpää. Eilen aamulla heräsimme mamman kanssa jo varhain, 5.30, ja onneksi hän oli samaa mieltä kuin minäkin siitä, että nyt pitää päästä lenkille.

Oli aika miellyttävää hölkätä rantaa kohti, kun muut vielä nukkuivat. Yksi meriharakka ja jokunen lokki elämöi kuitenkin jo rannassa. Mamma heitteli keppiä ja kahlasin kirpeässä vedessä. Kesä taitaa olla tulossa! Ei hassumpaa!

Keppiparatiisi

Käveltiin eilen Tuihtin ja mamman kanssa päivälenkillä Karhusaareen. Sinne on meiltä viisi kilometriä ja matka sujui auringonpaisteessa rattoisasti.

Karhusaaressa oli jo muutamia kevään merkkejä, kuten rikottuja kaljapulloja, mutta yksi juttu vähän ihmetytti: Kaikki etelärannan puoleiset puut näyttivät aivan värittömiltä ja elottomilta. Syödessämme eväitä saaren korkeimmalla kohdalla oikein selvästi pystyi näkemään, miten harmaita rannan puut olivat.

Onneksi Hanasaaren puoleisen rannan vaakasuoraan kasvava mänty oli ennallaan. Sen ympäristössä oli kasapäin kaikenlaisia keppejä ja myös tuosta samaisesta vanhasta männystä irronneita (vai ilkivalloin irroitettuja?) puun palasia. Hullaannuin täysin päästessäni niiden kimppuun ja tumppasin murenevaa puuta niin että lastut lentelivät.

Kun Tuihti vielä innostui heittämään mulle keppejä, oli iltapäivä huipussaan. Juoksin hämäysheittojenkin perään täysillä ja olin niin innoissani, etten edes hermostunut siitä.

Kevätkuosissa

Eilen tuli koettua yksi luonnonilmiö. Käveltiin mamman kanssa kohti rantaa, kun yhtäkkiä Toppelundin koulun kohdalla kuultiin erikoinen, aivan uusi ääni. Se kuulosti vanhojen, raskaasti poljettavien polkupyörien ääneltä, hyvin voimakkaalta. Koska mut on koulutettu näyttämään takaa tulevat pyörät, pälyilin ympärilleni, mutta en nähnyt pyöriä missään. Mamma tuntui olevan ihan yhtä íhmeissään kuin minäkin. Lopulta se hiffasi: ääni tuli taivaalta, kaksi isoa valkoista joutsenta lensi meidän yläpuolellamme kohti rantaa. Vaikuttava kokemus.

Kuten kuvasta huomaatte, olen luopunut talviturkistani. Sekin tapahtui aivan yllättäen: mamma ja Timo päättivät viime lauantaina lähteä Tukholmaan ja mua ei muka voitu viedä yökylään siinä takkuisessa, kosteassa karvassa, joka keräsi tikkuja ja männynkäpyjä uumeniinsa. Käväistiin lauantaiaamuna varhain Sarin luona Mellunkylässä ja Sari keritsi mut rivakoilla otteilla 1,5 tunnissa. Koko session ajan kuului viereisestä huoneesta Sarin narttuvesikoirien läähätystä. Eipä se mua juuri häirinnyt, vaikka vähän ihmettelinkin sitä, että joku narttukoira saa aikaan kovemman läähätysäänen kuin minä!