sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Lammilla taas.


Upea sunnuntaisää heti aamusta alkaen. Oltiin mamman kanssa Haukilahden rannassa lenkillä ja todettiin, että nyt on parasta lähteä ja heti Nuuksioon. Nyt oli Tuihtikin messissä ja piti vähän suostutella sitä, että se ehti hotkaista aamupalan riittävän nopeasti, koska meillä oli kiire! Samaan mestaan suunnattiin taas kuin viimeksikin: ensin murkinalle Kaitalammelle ja siitä sitten Halkolammelle.

Kaitalammella törmäsin Rasmukseen, vanhaan kamuun Tontunmäen ajoilta. Se on yksi niitä harvoja heppuja, joita siedän. Johtuu varmaan siitä, että se on kuohittu. Nuuhkittiin nopeasti viimeisimmät kuulumiset, sitten se jatkoi isäntäväkensä kanssa matkaa. Ne olivat jo lähdössä, mutta me oltiin vasta tultu. Popsittiin siinä vähän lohta ja moikkailin muutamia muitakin koiraheppuja. En jaksanut uhota kellekään sillä sää oli niin upea eikä ruuassakaan ollut valittamista.

Halkolammella leikimme Tuihtin kanssa rofea ja poldea. Tuihti oli rosvo ja mä olin poliisi. Olinkin aika hyvä skoude, löysin sen ilman suurempia ongelmia. Timokin leikki rofea, se oli vähän vaikeampi tapaus, mutta löysinhän mä sen lopulta.

Ei kommentteja: