Meillä on soutuvene Velskolan pitkäjärvellä mutta emme ole ehtineet sinne yli vuoteen. (Saattaa osaksi johtua siitä, että viimeksi kun kävimme siellä tein pienen seikkailun ja laitoin isäntäväkeni juoksemaan pitkin metsiä minua etsien puolentoista tunnin ajan.) Eilen sitten läksimme sinne ja muistin mestat jo kaukaa. Venekin oli melkein entisellään, mitä nyt vähän rähjääntynyt ja ampiaisten valloittama.
Suunnistimme soutaen omalle tutulle nuotiopaikallemme, korkean kallion laelle. Siellä on mun vanhat keppijemmat ja tutut kanervikot. Niiden keskelle on lokoisaa levähtää, kun on aikansa touhunnut ja tutkinut maastoa. Autoin Timoa nuotion rakentamisessa pilkkomalla isoja keppejä pienemmiksi. Puut olivat märkiä ja savuttivat kunnolla. Kun viimein saatiin hiillos aikaan, isäntäväki lämmitti siinä lammaspihvejä ja sain minäkin osani. Hyvä päivä, tultiin kotiin vasta illan pimetessä ja nukuttiin kuin tukit.
1 kommentti:
Teve, Nooa!
Käytiin mekin isännän kanssa samalla tai sitten viereisellä kalliolla. Tunnistin sen noista sammaleista. Isäntä on käynyt siellä monta kertaa. Se ottaa aina kameran mukaan, mutta ei minua...
Nyt pääsin ensimmäisen kerran sinne ja kivaa oli. Hienot maisemat ja loistavia purukeppejä.
Isäntä tosin ei tykännyt kun juoksin ihan kallion reunalla keppi suussa. Luuli varmaan että putoan alas veteen. Höh! Minähän olen vesikoira. Sitäpaitsi kun upposin kevätjäihin Urjajärvellä tulin sieltä vauhdilla ylös. Arvaa oliko kiva pyöriä sen jälkeen rantavarvikossa. Havunneulaset vaan mukavasti pölisi. Kotona emäntä oli ihmeissään ja veti minut samantien suihkuun. Ei se ollut silti yhtään vihainen.
Kaiken kaikkiaan Nuuksio on loistopaikka. Kun vaan pääsisi useammin...
Lähetä kommentti