sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Lomalla Kalvössä



Heinäkuun tokan viikon lomailimme Kalvössä, Sipoon saaristossa. Sehän on oikeasti Otto-koiran valtakuntaa, mutta koska Oton isäntäväki oli hommissa kaupungissa joutui Ottokin olemaan stadissa ja meidän lauma valtasi mökin. Mukana laumassa oli myös Tuihtin kaveri Edgar, jota yritin ensin alistaa hierarkian pohjimmaiseksi, mutta Edgar osoittautui ihan reiluksi hepuksi (jakeli makupaloja), joten jätin sen sitten rauhaan.

Vietin paljon aikaa meren äärellä. Tuihti ja Edgar jaksoivat heitellä mulle keppiä ja kyllä mulla oli niiden touhuissa ihmettelemistä. Yhtenä päivänä ne tipahtivat molemmat vaatteet päällä laiturilta ja viikon aikana toinen pudotti mereen videokameransa, toinen taas kännykkänsä.

Mulla oli pieni seikkailukin. Lähdin omille teilleni heti ekana päivänä, kun sain vainun muutaman tiluksen päässä oleilevasta Roosa-koirasta. Se oli semmoinen pikkuinen beessi narttu ja olisin viihtynyt sen seurassa vaikka kuinka pitkään, mutta Tuihti ja Edgar lopulta äkkäsivät minut ja häätivät takaisin omille kulmille. Olin kyllä kuullut isännän ja emännän huutoja melkein tunnin ajan, mutta en ollut kuulevinanikaan niitä. Lomaromanssin takia kannattaa kyllä ottaa pieniä riskejä... Yritin seuraavina päivinä aina tilaisuuden tullen livahtaa moikkaamaan Roosaa, mutta lauman jäsenet huomasivat aina aikeeni. Harmi.

Ei kommentteja: