torstai 4. helmikuuta 2016

Viikko Vierumäellä


Kun saavuimme viikko sitten perjantaina tänne Vierumäelle, ei mulla ollut pienintäkään hajua siitä, mitä olisi edessä. Journalistiliiton kompaktissa ja siistissä mökissä takkoineen (= paistettu makkara) oli jo sinänsä ihan kelvolliset puitteet meikäläiselle. Lauantaina minut kuitenkin  yllätettiin perustellisesti, sillä porukat ottivat mut mukaan Scandic-hotellin keilahalliin. Sinne näkyi saapuvan koko emännän sisarusparvi jälkikasvuineen, mikä ei minua hätkähdyttänyt, mutta keilaaminen oli jotakin aivan uutta. Avustajakoiran statuksellani sain seurata keilakisaa ihan ratojen tuntumassa ja siinähän meikäläinen tsiigaili kaikessa rauhassa, kun emäntä melkein voitti. 
Kisan jälkeen menimme koko poppoo hotellin ravintolaan syömään ja olo oli aika juhlallinen. Istuin pitkän pöydän keskivaiheilla lattialla, emännän ja isännän välissä ja nautiskelin illan mittaan ainakin lohta, paistia ja mustaa makkaraa.
Juhlahumun jälkeen jäimme pienemmällä porukalla mökille ja tekemistä on meiläläisellä edelleen riittänyt. Olen mm. sukellellut lumikinoksissa, käynyt moikkaamassa islanninponeja ja kiivennyt portaita hyppyrimäen laelle katselemaan maisemia. Ihan huippuluokan naisseuraakin olen saanut: tuossa muutaman mökin päässä nimittäin oleilee vaalea lagottonarttu nimeltään Chérie (ks. kuva yllä). Se on sellainen parivuotias, aika villi tapaus. Kärsivällisesti annan sen hyppiä kuonolleni, vaikka yleensä en kenenkään anna. Ollaan nähty jo useamman kerran...




Ei kommentteja: