keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Stora Herrössä




Eilen vietimme mamman ja Tuihtin kanssa päivän Stora Herröllä. Lähdimme sinne Haukilahden rannasta MS Auroralla, joka oli melkein täynnä ihmisiä ja menomatkalla oli mukana yksi toinenkin koira. Istuin osan matkaa Tuihtin jaloissa, osan mamman polvea vasten. Matka kesti noin tunnin.
Aurinko paahtoi Stora Herröllä, lämpöä oli + 24 C. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää tutut kalliot ja seikkailimme jonkun aikaa saaren keskellä olevassa ryteikössä. Minä en johtanut joukkoa, vaan mamma. Löysimme lopulta omille mestoillemme.
Rannalta löytyi valtava keppi, jota Tuihti heitteli minulle veteen kunnes se katkesi. Siitäpä sainkin kaksi keppiä, joita mamma ja Tuihti heittivät kilpaa. Oli hienoa kuunnella lokkien kirkunaa ja polskia kirkkaassa vedessä. Merenpohjan rakkolevät ja ahvenruohot näkyivät selvästi. Siitä vaan en pitänyt, kun mamma meni uimaan. Haukuin ja ulvoin niin, että ääneni kuului varmaan vastapäisen Rövaren-saarenkin toiselle puolelle asti.
Takaisin kotiin palasimme taas Auroralla, se tuli noutamaan meitä Stora Herröltä klo 17. Paluumatkalla pääsimme Suinonsalmen jälkeen kannelle istumaan. Oli hienoa haistella tuulia ja lipua auringonpaisteessa kohti Haukilahden rantaa.




Ei kommentteja: