keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Uintiyrityksiä



Kun kävelee Canterasin rannan eteläkärkeen ja siitä vielä eteenpäin espanjalaisen kalaravintolan ja italialaisen jäätelöbaarin ohi muutaman korttelin verran, pääsee lahdenpoukamaan, missä jyrkät (kieltämättä ihmisen virtsalta tuoksuvat) portaat johtavat alas kivikkoiselle rannalle. Menimme sinne eilen Tuihtin johdolla, sillä hän oli nähnyt muutaman paikallisen koiran uiskentelevan siellä. Merenkäynti oli kova, aallot pärskivät parhaimmillaan kolmen metrin korkeudella, mutta emännän mielestä poukaman pohjoisnurkka oli aika tyyni. Isäntä yritti houkutella meikäläistä sinne, mutta ennenkuin ehdin edes varpaitani kastaa, syöksyi merestä korkea tyrsky, joka kasteli isännän läpikotaisin. Uintimahdollisuuteni tyssäsivät siihen. Ranta oli kuitenkin mielenkiintoinen, sillä kivien ja laudankappaleiden välissä luikahteli sisiliskoja. Isännän väännettyä vaatteensa kuiuvaksi nousimmme portaat takaisin ylös ja sillä matkalla astuin oikealla tassullani johonkin hemmetinhemmetin terävään esineeseen, mikä sai minut ulvomaan tuskasta. Onnuin jonkun matkaa, mutta sitä kesti vain hetken. Ehdin vielä juosta Tuihtin kanssa Nautical Club Victorian vieressä olevalla aukiolla, missä oli paljon muitakin koiria. Tänään olemme viettäneet aamupäivän Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Siisti mesta, paljon kapeita kujia ja terassitarjoilua. Koirillekin oli sallittua pääsy Santa Anan katedraalin hissiin, joka vei ylös korkealle kætedraalin torniin. Sieltä ihailimme vanhaa kaupunkia ja ylös kukkuloille levittäytyvää asutusta.

Ei kommentteja: