torstai 29. joulukuuta 2011
Kotiinpaluu
Kotona ollaan oltu jo yli viikko, mutta joulukiireiltä en ole ehtinyt kirjoitella tuntemuksiani. Paluumatka Las Palmasista Helsinkiin ei ollut ihan yhtä miellyttävä kuin menomatka sinne. Jouduin istumaan isännän jalkojen välissä enkä juuri pystynyt vaihtamaan asentoa. Mitään jalottelumahdollisuutta ei ollut, sillä suurin osa vierustovereista nukkui emmekä hennonneet herätellä heitä. Vasta loppumatkasta rentouduin ja taisin torkahtaa hetkeksi.
Turhaan jännitimme tullimuodollisuuksia ja lemmikkieläinpassintarkastuksia: kukaan kentällä ei ollut kiinnostunut minusta ja papereistani tippaakaan. Olihan se taas mielenkiintoista tulla tänne pohjolan myrskyihin. Viikko auringossa ja leppeissä tuulissa oli meikäläiselle sopivaa virkistystä. Sillä jaksaa taas jonkun aikaa näitä kolkkoja kelejä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti