Lomalla Pärnussa

Kotona ollaan taas. Lähdimme edellisviikon torstaina laivalla Tallinnaan ja siitä jatkoimme bussilla Pärnuun. Laivamatka meni mukavasti, kannella Itämeren tuulia haistellen. Bussimatka oli hieman hankalampi, sillä Viron busseissa vaaditaan koiraa käyttämään kuonokoppaa! Revin kuonokopan irti heti kun olimme asettuneet bussiin ja suostuin joten kuten siihen, että se laitettiin kuononi ympärille siksi aikaa kun poistuimme bussista.

Pärnussa majotuimme Kanali Villaan, joka oli ihan kelpo lomakoti. Talon takapihalla oli iso nurmialue, jossa sain juoksennella vapaana ja riehua Tuihtin ja Idan kanssa. Iltaisin grillailimme siellä meidän väen kesken ja sain maistaa useamman kerran virolaisia makkaraherkkuja.

Kaupungissa oli hyviä terasseja kuten esim. Jazz Cafe ja Piadora Pizza, jonne koiratkin saivat tulla. Ravintola Objekt27007:n ruokalista oli kovasti mamman mieleen, mutta siellä koiriin suhtauduttiin nihkeästi.

Yllättävää oli kyllä se, miten paljon Pärnussa on koiria. Villamme sijaitsi omakotitaloalueella, jossa talot on rakennettu aivan vieri viereen ja lähes jokaisen talon pihassa pitää tiukasti vartiota koira. Varhaiset aamulenkit herättivät koko asujaimiston, sillä ohittaessani taloja alkoi jokaisella pihalla äänekäs räksytys.

Parasta Pärnussa oli kuitenkin pitkä hiekkaranta. Matalan rantaveden sametinpehmeä hiekkapohja tuntui taivaalliselta kovettuneiden tassunpohjieni alla ja juoksin rantaviivaa pitkin kuin ravihevonen.

Stora Herrössä

Eilen vietimme mamman ja Tuihtin kanssa päivän Stora Herröllä. Lähdimme sinne Haukilahden rannasta MS Auroralla, joka oli melkein täynnä ihmisiä ja menomatkalla oli mukana yksi toinenkin koira. Istuin osan matkaa Tuihtin jaloissa, osan mamman polvea vasten. Matka kesti noin tunnin.

Aurinko paahtoi Stora Herröllä, lämpöä oli + 24 C. Meillä oli pieniä vaikeuksia löytää tutut kalliot ja seikkailimme jonkun aikaa saaren keskellä olevassa ryteikössä. Minä en johtanut joukkoa, vaan mamma. Löysimme lopulta omille mestoillemme.

Rannalta löytyi valtava keppi, jota Tuihti heitteli minulle veteen kunnes se katkesi. Siitäpä sainkin kaksi keppiä, joita mamma ja Tuihti heittivät kilpaa. Oli hienoa kuunnella lokkien kirkunaa ja polskia kirkkaassa vedessä. Merenpohjan rakkolevät ja ahvenruohot näkyivät selvästi. Siitä vaan en pitänyt, kun mamma meni uimaan. Haukuin ja ulvoin niin, että ääneni kuului varmaan vastapäisen Rövaren-saarenkin toiselle puolelle asti.

Takaisin kotiin palasimme taas Auroralla, se tuli noutamaan meitä Stora Herröltä klo 17. Paluumatkalla pääsimme Suinonsalmen jälkeen kannelle istumaan. Oli hienoa haistella tuulia ja lipua auringonpaisteessa kohti Haukilahden rantaa.

Punkkilassontaa

Olen tämän kesän aikana saanut pelkästään Haukilahden ympäristöstä yli 20 punkkia - punkinestolääkityksestä huolimatta. Suurin osa on iskeytynyt kiinni kuonoon ja niskan tuntumaan, mistä ne on helppo löytääkin. Tähän asti punkkeja on kaiveltu nahastani punkkipihdeillä, mutta viime eläinlääkärikäynnillä meille hankittiin punkkilasso.

Punkkilasso on loistava keksintö! Kuulakärkikynämekanismin tavoin toimivalla lassolla saa punkit nirhattua muutamassa sekunnissa. Lassopakkauksen mukana tulee putkilo, johon voi kerätä punkit ja toimittaa ne eteenpäin tutkittavaksi. Näin saadaan selville esiintyykö borrelioosia sillä alueella, missä minä liikun. Jos tähän tutkimukseen ahkerasti osallistutaan, saadaan kätevästi kartoitettua koko Suomen borrelioosialueet - hienoa!

Eläinlääkärissä

Kävin tänään Tapiolan eläinlääkäriasemalla, laitattamassa vähän rokotuksia ja madotuksia kuntoon ensi viikon Viron matkaa varten. Timo, mamma ja Tuihti olivat kaikki mukana, töllistelivät siinä hoitopöydän ympärillä kun minua käsiteltiin. Painoni oli noussut 1,4 kg (sen pitää johtua siitä, että turkkini oli vielä kostea aamuisen suihkun jälkeen)!

Ensin minua käsitteli miespuolinen Stig, mutta sen jälkeen tuli tuttu eläinlääkäri Kirsti, joka työnsi kurkkuuni erikoisvalmisteiset matokuuritabletit. Matokuuri takaa sen, että pääsen varmasti takaisin Suomeen Viron loman jälkeen. Kaikki sujui kepeästi, istuskelin rauhallisesti hoitopöydällä eikä tunnelmaa häirinnyt edes eteisessä istuskeleva vanha uros (oli ilmeisesti sekarotuinen).

Juhannusaatto Haukilahdessa

Juhannusaattona Erkki-setä oli meillä ja vietimme aaton alkuiltaa sisätiloissa. Timo valmisti Marsalkan kuhaa. Sen johdosta keittiössä oli iltapäivällä sietämättömän mehevät tuoksut Marsalkan kuhaan tulee piparjuurivoikastike sekä sienismetanakastike. Nämä yhdessä tuoreitten kuhafileitten kanssa loivat juhannusaattoiltaan autuaallisen hajumaailman. (Smetanahan on yksi suurimmista herkuistani, ainoa maitotuote, jota siedän.) Nam!

Kun Erkki-setä oli viimein saatu palvelutaksiin (se muuten oli Karaoketaksi!), lähdimme me mamman ja Timon kanssa piknikille Haukilahden rantaan. Rannalla ei juuri näkynyt väkeä. Alkuun istuimme aallonmurtajalla ja ajattelimme Tuihtia, jonka tiesimme olevan Taru-mummon palatsissa läheisellä Varsasaarella. Sitten siirryimme koirien uimarannalle, missä Timo heitteli keppiä ja minä uin hakemaan. Ihailimme ulapalla lipuvia vanhoja, monipurjeisia puuveneitä ja nautimme yöttömästä yöstä. Välillä Timo käväisi hakemassa lisää piknik-tarpeita, minä ravistelin sillä aikaa turkkiani kuivaksi rannan ruohikossa.

Vasikkasaaressa

Sunnuntaina 10.6. pääsin taas Vasikkasaareen! Saaristovene oli aloittanut liikennöinnin edellisenä perjantaina ja sunnuntaina sitten ehdittiin saareen. Timo grillasi kertakäyttögrillissä vartaita, mamma piti esitelmää ja minä kirmailin nurmikolla synttärilahjaksi saamani retkikupin kanssa.

Osaan kuvitella miltä on tuntunut niistä vasikoista, jotka on aikoinaan tuotu tänne kesän viettoon. Mahtavaa saada rapsutella selkää tuoretta ruohoa vasten!

Kun olimme aikamme pitäneet piknikiä nurmella, siirryimme ravintola Gula Villanin pihapiiriin. Lampaita ei vielä näkynyt siellä, ne tulevat varmaan myöhemmin kesällä. Saarella ei siinä vaiheessa juuri näkynyt muita ja nautimme kesäillan rauhasta. Pian tosin kuulimme tarjoilijalta, että viimeinen vene Haukilahteen on jo lähtenyt. Mamma oli katsonut aikataulua ilman rillejä ja paikat ja ajat olivat menneet sekaisin.

Ei meillä kuitenkaan mitään hätää ollut. Tarjoilija kertoi, että pääsemme ravintolan omistajan veneellä mantereelle. Istuskelimme vielä jonkun aikaa Gula Villanin terassilla ja pääsimme sitten yhdessä henkilökunnan kanssa pienellä peltisellä purkilla Matinkylän rantaan. Omistaja kertoi, että sillä samalla veneellä kuljetetaan lampaatkin saareen, muutaman viikon kuluttua.

Laavulla Pernajassa

Alkaneen kesän lämpimät päivät ovat kuluneet sellaisella vauhdilla, että blogia ei juuri ole ehditty kirjoittaa. Pari viikkoa sitten olin kuitenkin kokemassa kuluneen kevään huippuhetkiä: Pääsin Timon ja Matin kanssa yöretkelle Pernajaan saareen. Nämä Matin ottamat kuvat antavat vain aavistuksen siitä, mitä se oli: sain uida niin paljon kuin jaksoin (ja jaksoin!), nukkua laavulla ukkojen välissä ja auttaa kalastushommissa. Kalaa tuli jonkun verran, kuten kuva yllä osoittaa.